Joo nii tuota tässä ny alotetaan sitte projektikirjaa tänne. Projektihan tuo Volvo ollut siitä asti kun sen itselleni hankin kaverilta noin 5 vuotta sitten?

Kuvia lisäilen jos sattuis jotaki kiinnostamaan kunhan opin senkin taidon.
Kyseessä siis Volvo 240 farkku -1993 Classic nykyään pilattu malli. Auto oli aluksi vapari moottorilla b230f jossa ne päästöhärpäkkeet ja muut ylimääräne krääsä.

Satuin kerran samoihin valoihin Volvolla Opel Kadetin kanssa joka siis ei ihan vakio Kadetti ollutkaan jolloin pauke kävi ja Kadetti häipyi maisemista mustaa rantua jättäen. Silloin innostus iski turbottamiseen jolla tavoitellaan ehkäpä myös parempaa kiihtyvyyttä. Tämä siis ensimmäinen kerta kun autoa alan turbottamaan.
Aluksi hommasin melkeempä "vakio" Volvo turbo kokoelman jossa siis oli turbotukseen vaadittava setti vinomoottoriin.



Vapari moottorin nostin keulilta pois ja moottori sai uudet tiivisteet joka koloon ja putsauksen vuosia kertyneestä öljystä sun muusta liasta. Vähän myös maalia sai lohko päälleensä. 530 Kansi kävi koneistamolla perus kunnostuksessa. Uus kansipaffi väliin ja pikku garretti kaveriksi. Uus jakopää. Vakio kuuleri keulille ja putket kiinni. Ruisku boxin vaihdoin jossa oli joku kusine lastu kiinni ja jotkut 450 kokoset suuttimet kiinni. Putkistokin pikasesti 2.5 tuumaa. Auto oli kasassa turboineen, aivan liian hätäsesti tehtynä.



Aika koitti että Volvoa saisi pyöräyttää käyntiin. No eihän se heti lähtenyt, viaks paljastu että tulpanjohdot oli väärin jostain syystä

. Tämä ongelma kun ratkaistiin niin Volvohan hörähti käymään oikein kivasti. Kaikki näytti toimivan kivasti ja eimuutaku penkkiin hakeen tehomittaus lappua.
No joo tällä hyvällä valmis lastulla auto sai bensaa aivan liikaa jolloin yläkierroksilla penkissä pätkimistä ja mustaa putkesta. Kumminkin lappuun saatiin huikeat 163hp ja vääntöä oli jotain 320nm. Niin ja ahtopaineet oli 0.5-0.6bar jota ei voinut silloin säätää kun turbossa oli kiinteä hukkaportti. Säätöjä ei kerennyt hakea autoon jolloin jatkettiin reilulla bensamäärällä muutoskatsastukseen.

Leimasta meni suoraan läpi ja tyytyväisinä ajeleen. Kyllähän auton luonne muuttui jo tuolla pienellä kyhäämisellä. Näillä eväillä päästelin menee kuukausia kunnes jokin aivolohkon osa halusi jotain uutta ja kivaa värkkäämistä jolloin hommasin turbosmart ahtopainesäätime ja halusin ahtopaineet 1.0 bar. Entiiä oikein mitä tein ja ymmärsin väärin mutta sain paineet sillä johonki 1.6 bar. Eipä tarvinnu ku muutamat vedot vaikka miten säädin ahtopaineesäädintä ainavaan 1.6 ja sitte räjähti eikä auto enään suostunut oikein käymään kunnolla.
Joo nii tuota nyt ollaanki siinä tilanteessa että otin moottorin irti keulilta ja purkamalla siis löysin kakkosen männän josta tipahti palasia irti ja silloin päätin samalla että tehdään nyt sitten kunnolla kerralla tai ainaki pyritään siihen. Moottoriremontti on jo siis tekeillä mutta vaiheessa ja laitan siittä lisää myöhemmin.
Tämmöstä suunnitteilla/toteutettuna jo
-b230f lohko öljysumuilla porattu 96.3
-uudet laakerit jopa väliakselille
-Mahle uuet turbo männät
-kiinaveivit
-uus turbo öljypumppu
-cometic kansipahvi
-kaikki tiivisteet uutta
-531 vakio huollettu kansi vx3 nokka
-Holset 40 superi
-vakio imusarja
-iso alukuuleri
-Alusta säädettäväksi ja jäykemmäksi
-maxxecu tai mega3
Kovaa tarvetta ois pakosarjalle niin jos jollaki semmone sattuis olemaan tai tekee niin viestiä tulemaan.
Jatketaan tästä
