Perjantaina oli meininki käydä katsastamassa Silverado, mutta se jäi koska joutuikin vääntämään voimansiirron kanssa. Aamulla töihin mennessä kuului rusaus ja alkoi vatkaamaan. Pysäkille seis ja takaristikon toinen kuppi oli lentänyt U-pultin alta. Pikapatenttina tungin hanskan väliin parin nippusiteen kera ja nilkutin 10km töihin. Uskalsi sillä ~60km/h ajaa

Onneksi en ole madaltanut tätä niin kuin alunperin aioin, nyt mahtuu mönkimään alle tekemään pikku remonttia.
Sopivaa niveltä(92mm leveä, 27mm ja 28,6mm kupeilla) ei toki löytynyt mistään joten patentoin paikalleen Volvon takaristikon. Isompien kuppien eli U-pulttien puolelle kiepasin peltisoirot kuppien ympäri parin hitsitäpin keran. Kardaanin puolelle prikkoja väliin vaan ja kesti se hyvin ~120km jonka sillä ennen uutta ristikkoa tuli ajettua.
Tänään kävin konttorilla eikä katsastaja löytänyt mitään moitittavaa. Sen "kunniaksi" teetin uuden pääavaimen, koska vanha on kulunut sulaneen jääpuikon näköiseksi. Tuurilla sain eilen oikeankokoisen takaristikon ja vaihdoin sen töiden jälkeen paikalleen.