Kun kerran aletaan rahasta puhumaan niin montakos kuutiota sitä E85:ta olikaan palanut tuossa säätötoimenpiteiden aikana?
Alle 30m
3

Olen saanut sadoista säätämiseen käytetystä tunnista vieläpä palkkaakin, kilometrikorvausten lisäksi.
Tänään paloi kaikkiaan 36,24L RE85:sta erään auton säätämiseen, jossa on tänne ajamista sellaiset 150km, loput puhdasta säätämistä. Aikaa lastun polttoineen hommaan meni LH:n ja EZK:n irroittamisesta, niiden takaisin asentamiseen lastutettuna vajaa 3 tuntia.
Isoin työhän on ollut siinä, että olen selvittänyt mikä tekee mitäkin ja olen jakanut sen tiedon teille kaikille täysin ilmaiseksi. Tekemäni työn vuoksi sinäkin voit astua katettuun pöytään ja valittaa valikoiman vähyydestä.
Jotkut vaan haluavat moottorinohjaukselta muitakin ominaisuuksia kuin mitä LH pystyy tarjoamaan. Sulle ne riittää, se on käynyt kyllä selväksi ja ei mulla mitään sitä vastaan ole. On vaan osattava hyväksyä ne paljon puhutut faktat siitä että paljon parempaakin on tarjolla eikä tuputtaa sitä omaa ratkaisuaan ainoana oikeana ja parhaana mahdollisena. 20 vuoden aikana elektroniikassa on kuitenkin tapahtunut aika merkittävää kehitystä. Nykypäivän kaupalliset ohjaukset kun pystyvät aika helkkarin paljon parempaan kuin kymmeniä vuosia sitten kehitetty ruisku. On ulostuloja joilla ohjata ahtopainetta, vesiruiskua ym. Viemällä anturitietoja sisään boksiin taas saadaan helposti tehtyä vaikka minkälaisia suojatoimintoja ajatellen tilanteita missä joku asia meneekin pieleen ja kuski ei ehdi seurata mittareita/varoitusvaloja.
No, minulla on kevyt käry miten elektroniikka on parissa vuosikymmenessä kehittynyt, sillä satun asian parissa pikkuisen puuhastelemaan useita vuosikymmeniä. Suurin kehitys on tapahtunut prossujen puolella ja fetti-tekniikassa.
Jos tarvitsee sähköisiä ahtojen ohjauksia tms. niin silloinhan on täysin turhaa yrittä millään sellaisella laitteella mikä niitä ei tue, kuten vaikkapa LH/EZK.
Enkä minä ole LH/EZK:ta sellaiseen yrittämässäkään laittaa, mutta tavis-viri ysiin se on täysin käypä laite ja vieläpä autossa vakiona.
Mega-topiccia lukiessa tulee välillä epäusko, siitä uskomattomasta ongelmien määrästä ihan perusasioissa ja niiden selättämisessä, jotka eivät LH koneessa ole edes ongelma.
Megashiftin sunnuntaina korjanneena, ymmärrän sen amerikkalaisen autotalli-tuotteen puutteet.

Yksi tekijä on myös selvästi ECU:n hinta. Selvästi jokaisella ysin omistajalla, varsinkaan nuoremmalla ei ole laittaa sitä 5000 euroa siihen ecuun, joka keittää vieläpä kahvitkin.

Mutta Et tu Brute, olet alusta asti nillittänyt, ettei LH sitä tai tätä, vaikka sinulla ei ole keyvintäkään hajua mihin se pystyy ja mihin ei.
Puhumattakaan säätämisen helppoudesta. Ja tällä tarkoitan ihan oikeasti HELPPOA säätämistä. En sitä että autossa on satoja kiloja mittauslaitteistoa. Ne samat tiedot (ja enemmänkin) kun saa kunnollisella moottorinohjauksella ihan yhden johdon kytkemisellä siihen yhden tietokoneen näytölle.
Hm.... Sinä puhut säätämisen helppoudesta ja et ole koskaan säätänyt LH:ta?
Tämän päiväisessä säätösessiossa oli mukana läppäri ja autossa oleva laajakaista.
Ja sitten se kustannut kysymys, LH:ta säädät €200,- investoinnilla, millaisen moottorinohjauksen samoilla ominaisuuksilla saat em. summalla? Monelle nuorelle tämä on kynnys kysymys ja sitä puolta työni on palvellut.
Joillakin kun puhutaan olevan Volvo-lasit päässä, niin sulla ne taitaa olla LH-lasit ja vähän turhankin tiukasti silmillä.
Tai ei ne oo enää edes lasit, ne on silmälaput...
Lueppa ajatuksella ja ilman asennetta, niin saatat tajuta ehkä jotakin?

Rumasti lisään, iso ehkä, sillä asenteesi rajoittaa pahasti....

Älä mikan suotta syytä minua tyhmäilystä, kyllä mulla on perusasiat tiedossa aika hyvinkin, lh:n säätöä lukuunottamatta.
Jos perusasiat olisivat hallussa, olisit tiennyt, että moottorin ohjauksen "tehoraja" on siinä, miten paljon/vähän ilmaa sen anturit kykenevät mittaamaan ja miten vähän se pystyy syöttämää polttoainetta.
Ilman maksimimäärä määrää ylätehorajan ja pienin ruiskutusaika sen alarajan.

Sillä samat lainalaisuudet koskevat kaikkia ruiskuja, jopa LH:takin!

Missä LH jetti vehkeessä on 1000 heppaa? Ihan kaverin puolesta kyselen kun se on tossa vieressä.

Aikas huimia viritelmiä tuosta possun 928:sta on tehty ihan LH:llakin...