Alkaa lukko-ongelmat olla selvillä. Molemmin puolin on siis samanlaiset lukot ja niissä olikin jonkinlainen sokkatappi, mistähän nuo mahtaa olla sitten kotoisin? Ei oo helpoksi tehty tuon sokkatapin irrottaminen jos on alun perin ollut noin. Se pitäis saada jotenkin vedettyä irti, mahdollisesti pyörittämällä vähä samalla että lähtis helpommin. Otin aika nopeasti poran käteen ja porasin sokan pois.
Jenin mainitsemat jouset oli molemmissa tallella, ei vaan ollu kuvatessa paikoillaan.

Apukuskin puoleinen lukko alla, joka ei siis kääntynyt avaimella mihinkään.

Hyvässä kunnossa tuo lukko on muuten (käyttämättömyyttään kai..), ainoa vika tuntui olevan se, että yksi haitta kuudesta ei löytänyt paikkaansa ollenkaan. En ihan päässyt jyvälle miksi näin? Avain toimii hyvin kahdessa muussa lukossa joten siinä ei ole vika ja haitta ei näyttänyt erityisen kuluneeltakaan. Ehkä tuo lukko on ollut joskus auki ja kasattu väärällä haitalla, mutta luulisi että sen olisi huomannut.. Jätin haitan kasatessa pois, menköön viidellä.

Kuskin puolen lukkoa kun pyörittelin tarkemmin käsissä niin kyllä siitä huomasi tuon Kulmamiehen mainitseman oireen, että avainpesä työntyy rungosta ulospäin. Tämän myötä neliötappi hyppää tyhjää joko mekanismin tai avainpesän päässä. Myös kebakon mainitsemat jumittuvat haitat tuli todettua, kun avainpesää pystyi välillä kääntämään pelkällä ruuvarilla.. Syy jumittamiselle selvisi kun avas lukon. Lukkorunkokin on jo aika kulunut haittojen kohdasta.

Avainpesästä ja neliötapista huomaa helposti kulumisen.

Lopputulema siis se, että apukuskin puoleisen lukon sain toimimaan, toki yhtä haittaa vähempänä kuin aiemmin. Kuskin puolen lukko toimii nyt ainoastaan avaimella eikä myös ruuvarilla. Toki ongelmana edelleen se, että avain pyörähtää välillä tyhjää, toki sen kanssa osaa nyt vähä kikkailla kun tietää mistä pyörähtäminen johtuu. Uudet lukot menee tilaukseen joka tapauksessa, mutta tulipa opittua jotain lisää. Kuvia on ehkä vähän reilun puoleisesti, mutta auttanee jos jollain tulee samoja ongelmia eteen joskus.
Sokkatappien tilalle laitoin kasatessa lyhennetyn ruuvin, jonka kannalle tein upotuksen runkoon. Ajanee asiansa siihen asti, että saa uudet lukot tilalle, ainakin tuntui lukko pyörivän hyvin eikä avainpesä tule pihalle.