Mietin tätä pitkän aikaa että kirjotanko mutta päätin kirjottaa kun kaverin kanssa soittelin. Niin monta kertaa mainittu reiluissa kauppamiehissä että aluksi en tohtinut mutta ei jää ainakaan asia vaivaamaan.
Jos joku asia jää joskus mietityttämään, niin kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä myyjään, eikä hautoa asiaa. Tätä ohjetta on annettu myös muille palstalla kirjoittaville.
JuHaU oli luvannut M-kankia 6 kappaletta kaverille jolle soittelin, ja kaveri sanoi soittaneensa sovittuna päivänä kun piti noutaa, muttei ollut puhelimeen vastattu jonka jälkeen oli antanut asian olla. Paremmin en tästä asiasta ala pätemään, koska en koko totuutta tiedä.
Muistan kyllä, että minulta kysyttiin, että löytyykö M kankia B30 koneeseen. Olin silloin työmatkalla ja pyysin laittamaan sms viestiä, että jää talteen.
Selailin tekstiviestit ja 8.8.2012 löytyy viesti, jossa pyydetään lähettämään kanget ko vastaanottajalle Matkahuoltoon, jos niitä on tarvittava määrä.
Kankia ei ollut silloin tuota määrää, niin pakettia ei lähetetty. Kangille ei myöskään sovittu mitään noutoa mistään.
En ottanut jälkeenpäin kysyjään, enää yhteyttä, koska niitä ei tosiaan sen jälkeen kysytty oletin, että tarve on mennyt ohitse ja ne on löytynyt muualta.
Jos kangille on edelleen tarvetta, niin ne saa toimituskulujen hinnalla.
Toinen oli kun kysyin 200srj GT mittaristoa. Sellainen löytyi ja hinnasta sovittiin.
Lupasin tilipäivänä laittaa rahan tulemaan. Tilipäivään oli aikaa noin viikko. Kun päivä koitti laitoin rahan tilille, ja ilmotin JuHaU:lle. Molemmilla on sama pankki niin raha käsittääkseni siirtyi heti. Meni kaksiviikkoa ja ei mittaristoa kuulunut. Sitten aloin ihmettelemään että laitoinko omat yhteystiedot, enkä ollut laittanut, koska tohkeissani unohdin. Ihmettelin hiukan kun niitä ei kyselty vaikka toki se oma moka oli. Ja kun laitoin yhteystiedot niin siitäkin vasta viikon päästä paketti lähti matkaan.
Mittariston kunto ei ihan miellyttänyt hintaan nähden, ja olisi ollut kiva kun olisi kuvaillut sitä hiukan ennen kauppaa, mutta en myöskään itse sitä kysellyt, ja tunnin työllä sain siistittyä sitä jo aika paljon. Loppujen lopuksi totean että saan siitä myydessä omani ainakin pois.
Tällä viestillä ei ole mitenkään tarkoitus mollata vaan mielestäni asiallista tekstiä kirjoitin. Ja siksi kirjoitin tänne että oli mielestäni sopivin topicci aiheelle. Ja yksityisviesteinä en laita sen takia että muistutan taas kaikkia että ihmisiä tässä kaikki ollaan. Jos kaikki ei heti mene ihan putkeen niin ei kannata ärräpäiden kanssa tulla haukkumaan.
Ja jokainen kauppaa tehnyt on nähnyt kuinka monta kertaa JuHaU on ollut reilujen kauppamiesten puolella, eikä itsellänikään tästä huolimatta pahaa sanaa ole sanottavana. Kun hain paikanpäältä häneltä H-profiilit, niin juttu luisti ja kiireestä huolimatta saatiin kalustoesittely.
Kiitos.
-Jussi
Mittaristo kauppa lähti tästä viestistä liikkeelle. Eli kysyit minulta mittaristoa, josta ei ollut edes myynti-ilmoitusta.
Kattelin tossa haulla 200srj gt mittaristoja foorumilta, ja sulla on ainaki joskus ollu semmonen. Onko se sulla vielä, ja jos on nii mitä se maksaa? 
Oletin että olet ilmeisesti löytänyt mittariston kuvan ja sen perusteella halusit sen ostaa.
Kuvat löytyy tosiaan nettisivuiltani. Kuvista selviää mielestäni aika hyvin mittariston kunto.


Pyysit mittaristolle maksuaikaa ja se sopi mulle (13 päivää). Joten se oli varattuna sinulle jonkin aikaa.
Sitten laitoit viestin, että rahat on siirretty. Muistaakseni kuittasin siihenkin, että kiitoksia...
Pitää paikkaansa, että en laittanut mittaristoa välittömästi matkaan kun rahat olivat tulleet tililleni.
Kun laitoit toimitusosoitteen(10 päivän päästä), niin seuraavan kerran siitä olin vasta viikon päässä virka-aikana Matkahuollossa
oma työ kun on välillä kohtuullisen liikkuvaa.
Jos olisit ottanut yhteyttä mittariston saatuasi ja ilmoittanut, että se ei vastaa odotuksia olisit saanut siitä alennusta tai olisit vaikka voinut lähettää
sen takaisin ja rahat olisi palautettu.
Pahoittelen, että kaupat eivät ole onnistuneet tyydyttävällä tavalla.
Mielestäni olisi ollut fiksua ottaa ensiksi henkilökohtaisesti yhteyttä.
T:Juha