No nii jatketaampa näin yöllä päiväkirjanpäivittämistä. Tuli tuossa pyhien aikaan laiteltua uudet takavalot autoon, huohotinsäiliö eksyi pellin alle, kaijuttimia laiteltu sisätilaan ja yleistä paskaa tuon Megan kanssa. On tosilähellä nyt vaihtua tuo johtokirnu toiseen ohjaimeen. Ei sit millään mee koodi sisään ja sekin virheellisenä. Herää kysymys onko tuosta purkista jotakin muutakin menny kun koodi poikittain.
Mutta valoihin. Valothan tuli kimppatilauksena Virosta ja näkyvät käyvän paikoilleenkin hyvin. Aluperäinen suunnitelma oli juottaa johdot polttimon muovikantojen pesään, mutta kun irrottelin valot pöydälle niin huomasin että helpommalla pääsen kun vaihdan sen piirilevyn uusiin. Ainut varovainen kohta oli sen liittimen alusen irrottaminen liimasta. Muuten piirilevyt kävivät paikoillen hyvin. Joten vähemmällä pääsin.

Valoissa alarivin keskimmäisessä polttimon reiässä oli jotain outoa. Ei sinne sitä poltinta saanu mitenkään päin kun oli keskeneräiseksi jäänyt.

Kuvassa näkyy mikä oli syynä. No eikun puolipyöree viila käteen isontamaan reiät oikeankokoisiksi. Muovissa oli pienet jäljet siitä minkä kokoiset ne piti olla. Sen jälkeen lattaviila käteen ja polttimon kannan lukitus nastoille lovet. Tuollaiset tuli hiomalla. Eli ei tehdas jäljet, mutta riittää meikäläiselle ja polttimot pysyy kiinni ja lujasti.

Aluperäiset tiivisteet pistin väliin ja umpiot kiinni. Heijastinpaneeli piti irroittaa valojen vaihdon tieltä, koska en uskaltanut vääntää valoja ja paneelia liikaa. Alarivin punaiset valot saa kaikki palamaan yhtäaikaa jos haluaa. Pistää vaan sumuvalot päälle

Yläriviin pitää ostaa punaiset polttomot jarruvaloille. Jos nyt muistin valoruudut oikein. Eli jarruvalot on ylä ja sisin kulma. Sumuvalot niiden alla ja ulospäin menemällä on parkit ja takavalot. No ei väliä, pääasia että valot on omaan makuun.
Tuossa parit kuvat asennettuna.




Seinä on vastassa niin ei saa kohtisuoraan vielä yhtään kuvaa

Muista ei tullu vielä otettua kuvia niin ei ole todisteita.

Mutta kuitenkin huohotinsäiliö löyti itselleen paikan moottorin oikealta puolen syylärin vierestä. Jos se ei siellä toimi niin katsotaan paikka sit muualta. Muualla ei oikein tilaa enää ole. Letkua joutuu kierrättämään, mutta pysyypähän enimmät öljyt koneessa. Eipähän rotjaa koneen kylkeä eikä mene koneeseen takaisin muuta kuin laittamalla.

Pitää vaan muistaa katsella öljyn rajoja.
Tuon Megan kanssa nyt painitaan. Rupee vituttaa kun kone pyöri ja oltiin siirtämässä autoa montulle niin pimeni.

Jos toimii muut niin tuo purkki sit ei ymmärrä yhteistyötä. Aina se jotain keksii ja kertaakaan ei ole vielä vika ollu väärissä kytkennöissä tai savunnu mikään oma kytkentä. Sytkäkivet eka paloi kahteen otteeseen ohjeistuksesta saaduilla oikeilla arvoilla ja sit kun kone saatiin käyntiin niin meni jotain siitä purkista. Koodi poikittain tai prossu. Ei saa ainakaan minulta kehuja. Sit ohjeiden avullakaan ei saada koodia päivitettyä.

Pitäisköhän välillä ruveta ottamaan muutakin ku vettä.
