Meinasi huumori ruveta tänään loppumaan, kun kuvitteellisen helppoon hommaan ei ilta riittänyt. Eli ratin asentoanturi pitäisi saada irti. Mutta sitä ennen pitäisi tietysti saada ratti pois edestä.
Parin tuntia ähräsin ensin parin youtube-videon perusteella. Mutta niissä olikin kolmipuolainen ratti, joten oletettujen turvatyynyn pikaklipsien sorkkiminen meisselillä ei tuottanut tulosta.
Tuosta löytyikin sitten ratin molemmin puolin t30 torx-ruuvit, jotka irroittamalla (tai eiväthän ne mahdu kokonaan pois tippumaan kun ratin reijät ovat vähän ruuvien kantoja pienemmät) airbag heilui jo paikallaan pari milliä. Mutta homma jäi tuohon, jokin pitää vielä pakettia kiinni. En siis saanut airbagia lähtemään irti melko kovasti vetämällä, ruuvimeisselillä kampeamalla taikka ruuvimeisselillä niistä ratin takana olevista pikaklipsin koloista kääntämällä.
Nuo t30 ruuvit on kierretty kokonaan kierteiltään irti, eli ne pyörivät siellä kolossaan tyhjää. Ne eivät tosin mahdu tulemaan niistä ratin koloista ulos, mikä kuulunee asiaan. Täällä näytti useammassa ketjussa lukevan, että vaan t30 ruuvit irti ja turvatyyny lähtee pois. Mutta mitä muuta pitää vielä tehdä? Vai kuitenkin liian vähän voimaa käytetty?