Foorumin myyntipalstojen päivittäisestä seuraamisesta on tullut rutiinia kun 240:een on tullut etsittyä puuttuvia tai parempikuntoisia pisteosia. Eräänä helmikuisena iltana huomasin, että lähettyvillä oli myynnissä varsin kohtuuhintainen 960 vuosimallia -96. Kyseistä koppaa suunnittelin jo vuosia sitten aihioksi T6- projektille, mutta sen aikainen lainsäädäntö ei sitä mahdollistanut niin jäi haaveeksi. Nyt kun 240 alkaa olla tappiin sipistelty, niin oli tilaa uudelle kohteelle. Näin ollen rohkenin kilauttaa myyjälle ja kyselemään kohteesta lisää. Auto oli ihan kiinnostava nahkapenkkeineen ja M90- askeineen. Toisaalta kattoluukku ja cruise oli ollut ajatuksissa, mutta jostain täytyy aina tinkiä. Historia oli hyvin tiedossa ja auto oli viettänyt suurimman osan ajastaan Lappeenrannassa tänne melkeimpä uutena tulleena. Omistajia oli kolme. Toisella omistajalla vuoden ikäisestä vuoden 2018 kieppeille. Voi olla että aikanaan on tullut kyseistä yksilöä ihasteltua kun kylällä vastaan ajellut. Vuosikatsastuksen ollessa pitkänä, kävin hakemassa tarrakilvet konttorilta ja lähdimme kaverin kanssa autoa katsomaan. Tiedossa oli jo, että komposiittijousi on rikki ja jarrukilvet siinä kunnossa, että katsastuksessa hirvittää.
Paikanpäällä odotti surullisessa kunnossa oleva aito ökyVolvo. Myynnin syyksi myyjä kertoikin, että hänellä ei ollut rahkeita vanhan auton ylläpitoon. Ulkopuolelta auto oli nuhjuinen; likainen, roskainen, sumuvalot puuttui edestä, lähes jokainen puskurin nurkka oli tärveltynyt, koneen alusmuovi puuttui, ruostetta apparin etu- ja takakaaressa, defan pistoke ja ulkolämpötila-anturi roikkui puskurin edessä jne. Sama tunnelma oli konehuoneessa; likaa ja puiden roskia. Jakohihna oli tiensä päässä ja akku oli kiinnitetty liinalla runkopalkkiin. Käynnistys hieman jännitti, mutta iloksi pakoputken päästä ei tupsahtanut sinistä ja moottorin käynti oli tasainen ilman sivuääniä. Sisäpuolella vallitsi vastaava tunnelma - beigen värinen nahkasisusta oli mustan pinttymän peitossa, lattiamatoilla vuosien hiekat, etupenkit halkailleen jne. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja tarjota autolle mahdollisuuden. Ostohintaan nähden autossa oli kuitenkin ihan rahanarvoisia osia kiinni, joten suuresta riskistä ei tosin ollut kysymys. Nimet papereihin ja tarrakilvet kiinni. Siitä kotimatkalle.
Keli oli talvinen, tiet liukkaat. Nopeasti kävi ilmi, että perässä ei ollut lukitusta ja renkaat oli surkeat. Myös puhallusteho oli heikko. Silti auto oli varsin hyvä ajaa ja tarjosin pehmeän kyydin. Kabiini oli niin hiljainen, että aluksi tuli katsottua kierrokset mittarista kun moottorinääniä ei juurikaan kuulunut. D2 mallisen A8:n jälkeen tuntui, ettei penkkiä saanut tarpeeksi alas. Voimalinja toimi hienosti ilman sivuääniä. Kotiin kun pääsin niin tutkin ostosta tarkemmin. Vaikutti siltä, että kaiken karstan alla saattaa piillä ihan hyvä auto. Buukkasin katsastuksen loppuviikolle. Tarralapuilla ajelin aamupäivän motaria eestaas jarruja herkistellen ja menin leimalle. Suullisilla huomautuksilla katsastus oli hyväksytty. Myyjän mainitsemat jarrukilvet oli kai hapantuneet siinä määrin että ne voitiin tulkita puuttuviksi. Komposiittijousi ei aiheuttanut hylkyä, vaikka erikseen asiaa pyysin katsomaan. Olihan siinä hitti, mutta ei ainakaan vielä vakava. Ruostettakaan ei ollut haitaksi. Ajelin konttorilta suu messingillä kotia.

Kotipihassa

Tallissa

Törkyinen sisus
Keräsin kaikki talon mikrokuituliinat, höyrypesurin, tekstiilipesurin ja imurin käsille ja painelin talliin. Ajatuksissa oli desinfioida sisäpuoli ennen varsinaista käyttöönottoa. Siinä menikin pari päivää heittämällä kun sen tarkasti teki.
https://imgur.com/WubHI1ZHöyryttelyä
Irrotin myös etupenkit ja jynssäsin kiskoja myöten paikat puhtaiksi.

Kiskot ennen ja jälkeen
Etupenkit on päässeet kuivumaan karrelle ja niissä on melkoisia halkeamia nahkan pintaosassa. Ei kuitenkaan läpireikiä. Ostin Autodudelta värjäysbalsamia, millä sain tummia halkeamia hieman häivytettyä.

Lopputulos
Turvavyöt jäi kesälle, mutta muuten olen lopputulokseen varsin tyytyväinen. Kun sisäpuoli oli jynssätty, niin seuraavaksi moottoritilan kimppuun. Tuulilasin kouru oli täynnä neulasia ja lehtiä. Ei varmasti ole rännit vetäneet. Jynssäsin roskat ja sammaleet pois ja sain vedenpoistot auki. Moottorin putsaaminen jäi kesälle, kun painepesuria en tallissa halunnut käyttää mutta puhdasta tuli.
Maalipinta ei ollut tavannut vahoja aikoihin; pinta oli harmaan violetti. Myllytin kahdella stepillä ja alta paljastui hieno väri.

Ekan stepin jälkeen
Muutama harmittava lommo löytyy; yksi kontissa ja toinen kuskin ovessa. Täytyy yrittää hoitaa myöhemmin kuntoon. Puskurit vaatii kyllä maalia. Josko harjoittelisi ruiskumaalauksen tämän kanssa.
Ostamisen jälkeen olen haalinut pisteosia ja laittanut pikkuhiljaa paremmaksi. Jakohihna vaihdettiin sekä ulkonäön nimissä 940 etujouset. Vielä on tulossa sumarit ja keulan jousituksen osia, kun päätin kerrankin säästää olla vaihtamatta kaikkea. Se oli virhe. No vaihdetaan nyt sitten tulevilla viikoilla loputkin.
Hankin kesäksi Volvon omat Canopus vanteet. ET ei täysin miellytä, mutta mahtuu pyörimään ottamatta iskaritorniin kiinni. Renkaat on 225/50-R17, joten ne saattaa joutua päivittämään pykälää matalammiksi.

Canopus 17"
Talveksi löysin kotikylältä Volvon Thorit ihan hyväkuntoisilla nastoilla koossa 225/45-R17. Perän madaltaminen ei ole kriittisimpiä asioita, mutta voisi sitä sentin verran laskea. Voisi olla että perän kannakkeiden kiinnitysreikiä leventämällä saisi halutun vaikutuksen aikaan. Mallimerkit jynssärin karhunkielellä mustaksi ja kiillotin vielä lopuksi. Reiättömät kilvet tilasin konttorilta ja laitoin paikalleen 3M- teipillä. Hyllyssä olisi B6284T moottorista yli jääneet apulaitteet suuttimineen. Ne siellä huutelee, mutta hengitystä en viitsi pidätellä niiden asentamisen kanssa.
Yleisesti ottaen ollut kiva talvi-iltojen projekti. Mukavaa vastapainoa töille ja lapsiperhearkeen. Autolle ei ole tarvetta eikä paikkaa, mutta ajatuksina pitää se silti toisena harrastuksen kohteena 240 kaverina.
Pari fotoa yleisilmeestä loppuun:

Jynssätty sisusta

Etujousien ja vanteiden vaihdon jälkeen
Vielä ToDo- listaa alle:
- Kuskin penkinlämmitin ei toimi, rele sulanut
- Sumarit, tilattu
- Puskurien maalaus
- Jarrukilpien vaihto
- Komposiittijousen vaihtaminen, käytetty ehjä ostettu
- Mittariston polttimoiden korjaus
- Kuskin sivupeili ei toimi kunnolla
- Kaarien ruosteiden korjaus
- Kuskin sisäkahvan korjaus/vaihto
- Kauko-ohjatun keskuslukon asennus, kamppeet haalittu
- Akun kiinnitys
- Ulkolämpömittarin anturin johtosarjan liittimen uusiminen
- Vetokoukun suojamuovi
- Lukkojen herkistely
- Ovikytkimien herkistely
- Jakohihnan vaihto sis. vuosihuollon
- 940 orkkis etujouset
- Vanteet ja renkaat kesäksi ja talveksi
- Penkkien maalaus
- Uusi moottorin alusmuovi
- Valkoiset sivuvilkut
- Etuvakaajan kumien vaihto
- Rekisterikilpien vaihto
- Defan lämmittimen pistoke kiinni puskuriin
- Polttimoiden vaihto, tilalle Philips Xtremet
- Jarrupalat taakse
- Pissapojan säiliöön uusi korkkiKäytän julkisuutta hyväksi ja listaan etsinnässä olevat tarpeet vielä alle, vaikka ne ostetaan- osiossa onkin:
- kuskin beige sisäkahva (nykyinen toimii, muttei palauta)
- akun kannake
- cruisen tarpeet
- siisti beige kuskin nahkapenkki
- kuskinpuolen toimiva sivupeili
- g80 lukkomurikka
Osia voi tarjota yksityisviestillä.