Oireet siis alkaneet kolmisen kuukautta sitten ja auto ollut siitä eteenpäin ajamattomana. Auto siis oli ajokuntoinen ennen tätä, toki pieniä vikoja silloinkin, mutta käynnistyi normaalisti.
Tekniikkana on b230fk, LH2.4, holset hx35, 630cc suuttimet, -012 IMM, vx3 nokka sekä joku lastu minkä kanssa toimii viinalla(talvella ajoin bensalla ihan normisti ja nyt siis bensaa vieläkin tankissa, mutta voiko olla liittyvä tekijä nykyiseen ongelmaan)
Vaihdoin siis öljyt ja käytin pakosarjan hitsattavana, kun oli vuotanut jo monta kuukautta(voiko olla sekottanu lastun ihan vituilleen? ei ole suurta kokemusta moottorinohjauksesta). Pistin kaikki kiinni niinkuin normaalisti eikä lähtenyt enää käyntiin. Yrittää lähteä käyntiin, mutta ei.
Outona muuttujana tässä kuitenkin on se, että hyvinkin satunnaisesti ilman mitään logiikkaa lähteekin käyntiin ja välillä jopa käy ihan lämpöiseksi asti, mutta sammuttamisen jälkeen ei sitten lähde enää. Taas tähänkin outona myös se, että on lähtenyt käyntiin parina päivänä monta kertaa putkeen.
Jos IMM liittimen ottaa irti, niin lähtee käyntiin ehkä n. 90% kerroista, toki käy todella huonosti mikä kuuluu asiaan.
On tullut vaihettua mm. nämä: bensapumpun rele, toimiva -025 IMM, tulpat, jäähdytysnesteen lämpötila-anturi ecua varten, kampiakselin asentotunnistin.
Kipinä löytyy jokaselta tulpalta, suuttimista tulee bensaa ku pulloihin testasin, pakosarjan irrotuksessa irrotetut piuhat tsekattu että on paikallaan niinku pitää, jakaja putsattu. Morsekoodit näyttää 1-1-1, paitsi IMM liittimen kun irrottaa niin 1-2-1.
Oma tietotaito on jo käytetty loppuun aikoja sitten ja suurin osa näistä mitä on testattu niin tullut jo muilta, mutta täältä ajattelin vielä yrittää löytää jos joku tietäisi… kiinnostusta löytyy autojen laittoa kohtaan sekä halu päästä tällä taas ajamaan
