Kysyin yhdeltä autokorjaamon asentajalta kahvipöydässä asiaa ja hänellä on sellaisia kokemuksia että talvella moni auto jätti käynnistymättä E10:n takia. Starttisuihkeella lähtenyt käyntiin. Samoin myös nykimis ongelmia on ollut ja ongelmat hävinnyt kun vaihdettu 98:iin.
Mitähän autoja nämä mahtoi olla?
Kumma kun oma 244 lähti aina käyntiin, vaikka täälläkin oli parhaimmillaan -30c pakkasta. Toki eron huomasi sillä, että ei lähtenyt niin jouhevasti käyntiin ja huikkaa joutui pitämään pidempään, joten soppa maistui.
Ja tuo auto ei saa huoltoa osakseen, öljyt on kerran uusittu 3v aikana, kaikki sytytysosat jne. ovat mallia todella vanhat. Eikä sytkään ole koskettu, joka auttaisi varmasti noihin startteihin jne.
S90 ei ole ollut moksiskaan E10;stä. Kulutus tuntuu olevan ihan samoissa kuin ennen. Vaimokkeen 1.2 Polokin laulaa kympillä kuten ennen.
Eikä edes meidän korjaamolle ole tullut E10;stä johtuvia oireita. On varmaan vaan VAG;t sitten parempia laitteita.
Olisi kiva saada sitä konkreettista faktaa vioista. Kuten Taavikin aiemmin sanoi:
Pysyn silti edelleen kannassani, että merkittävä osa näistä esson baarissa kuulluista jutuista, kuinka uusi bensa hajoitti koneen, on silkkaa hölynpölyä. Ja että uuden polttoaineen myötä on voinut tulla ns. piileviä vikoja esiin mm. sytytyksen osalta.Tämä on ihan mahdollista, en väitä vastaan.
Mutta fakta on se, että 10;ssä ei ole edes sitä 10% etanolia, mitäs keskiarvo oli, jotain 4-8% välillä riippuen päivästä ja kuun asennosta. Ja sama määrä on ollut jo aiemmin, ennen kuin aiheesta on edes puhuttu.