Poliiseillahan noita kameroita on kans
Luulin et täs topickissa halutaan kuvata omaa rata-ajoa mut ollaan jotain kotipoliiseja 
Minulle motivaattori oli alunperin se, että kylkeeni kiilattiin ja syyttäjä totesi, että on liian kallista tutkia syyllistä, kun vastapuoli oli erään paikkakunnan vaikutusvaltaisen henkilön poika (syyttäjä myös tuolta paikkakunnalta).
Syyttäjä totesi, että kun minulla ei ole todisteita (kuten videokuvaa), syyllistä ei lähdetä edes tutkimaan, joten nuolkaa haavanne itse.
Vastapuolen auto oli ikivanha dieselmese (-89) ja kyseessä oli erikoiskuljetus, joka toimi taka-autona.
Syyttäjä totesi, ettei navigaattorini logikaan todista mitään, koska en voinut nimetä silminnäkijöitä.
Erikoiskuljetusletka ajoi ylinopeutta (72km/h) ja oli liikkeellä kaksi tuntia liian aikaisin lupaehtojensa mukaan.
No, siitä olisi luvat lähteneet ja kuljetusliikkeelle olisi keikka tullut kalliiksi, mutta kun syyttäjä taisi tuntea oikein hyvin nämä hemmot saamieni tietojen mukaan...

Juttua en jaksanut kehoituksista huolimatta vielä oikeuskanslerille (jumalaton duuni ja pirun kallista).
Joten tuumasin, että seuraavalla kerralla minulla on ns. kättä pidempää asiasta.
Nämä munakuskivideot ovat puhtaasti munakuski-topicin sivutuote. Ja niiden tarkoitus on herättää käyttämään päätään muuhunkin kuin hatunkantoon.
radalla ei tule ajeltua, enkä kotipoliisiksi ala. Mutta helpottaa onnettomuuden sattuessa jos on videota näyttää.
Juurikin näin. Siksipä nykyinen kamera sisältää GPS:n, joten on näyttöä nopeuksista yms...
Ja jos delaan, on tutkimuslautakunnalla ihmettelemistä...

Just kattelin samasta kamerasta tätä halvempaa versiota missä ei ole näyttöä, hittojako sillä kerta kamera tulee muutenkin taustapeilin taakse, täytyy vaan huomenna vielä tarkistaa saako sen asennettua niin että linssi tulis tummennusraidan alapuolelle, muuten vaikuttas just passelilta.
Kuvan laatu ei jotenkin vakuuta, kun n. 10m etäisyydeltä ei rekisterikilvestä saa selvää kirkkaassa päivänvalossa.
Lisäksi näytölle on käyttöä kun asetuksia laitellaan!
En ostaisi tuota!
Kuvanlaadun perusteella se eka kamerani on parempi.
Eli tämä:
http://www.dealextreme.com/p/2-5-lcd-high-resolution-vehicle-mount-video-camcorder-with-sd-card-slot-wide-angle-35356Kannattaa katsoa erityisesti hämärässä kuvattuja videoita ja niiden laatua.