Vähän päivitystä tähän asiaan, eli käytin imunokan takapään auki ja kyllä se suunnilleen näytti kohdillaan oleva. Ja kuten joku vastasikin niin on kohdillaan koska jo monta vuotta toiminut, eli jakopää kasaan gatesin sarjalla. Vanhakin oli gatesia ja kaikki oli kunnossa mutta vaihdoin kaikki koska oli ostettu. Kiristäjän keskipulttiin oli monenlaista ohjetta 20-25Nm niin laitoin sitten 25Nm. Kaikki meni ok, paitsi hihna alkoi kulkemaan ihan moottorin puolella hihnapyörien kanssa samassa tasossa, pyöriä ei näkynyt ollenkaan moottorin puolelta (lievä huolestuminen). Ja tällä palstalla oli jollekin käynyt samoin gatesin kiristäjän kanssa, oli sitten ostanut Inan ja oli korjaantunut. No en vielä luovuttanut uskoa gatesiin vaan kiristimen pultti löysälle, käytin kuusiokolovaimella muutaman kerran löysällä ja kireällä, lopuksi kireälle ja varovasti löysäten osoitin hahlojen väliin ja tällä kertaa kiristys volvon ohjeen mukaan 20Nm. Ja hihna alkoi kulkemaan keskellä! Eli kaikki nyt ok tämän osalta, en tiedä vaikuttiko tuo momentti vai kiristimen liikuttelu asiaan?