Auto V70- 05 2.4 bensa, jolla oli ajettu ostohetkellä n.153tkm ja nyt mittarissa 162tkm. Huoltokirjan mukaan autoon oli vaihdettu edellisen omistajan toimesta jokin aika ennen autonvaihtoa koiranluut.
Ja nyt muiden vikojen lisäksi auto piti kolinaa etupäästä ja meni myyjäliikkeen kustannuksella merkkiliikkeeseen huoltoon asian tiimoilta. (autossa siis ns. kuluttajasuojan takuun lisäksi myyjän 10tkm/6kk takuu). Alapallot tiesin kuluneiksi, koska katsastusmies totesi ne väljiksi ja näin itse niiden "klapin" katsastuksen yhteydessä. (Niistä ei kuitenkaan kirjattu vaihto tai korjauskehoituksia, kun totesin vaihtavani ne ennen kesärenkaiden allelaittoa). Alapallot vaihdettiin ja alusta piti tarkistaa ja suorittaa koeajo. Tämä oli ainakin työmääräyksessä kirjattuna tehtäväksi.."alustan täydellinen tarkistus mukaanluettuna koeajo" yms.
No auto kotiutui pajalta mutta kolina oli tallella. Katselin tänään kun kerrankin olin valoisaan aikaan kotona, että näkisinkö syytä kolinaan, joka kuulostaa siltä kuin löisi vasaralla auton pohjaa kun kääntyy vähänkin vauhdikkaammin epätasaisella tienpinnalla esim. risteyksessä. Suoraan ajaessa ääntä ei kuulu.
Havaitsin autossa peltiin tulleet koiranluun ylämutterin/pultin aihettamat kuunsirpin muotoiset osumajäljet molemmilla puolilla. Selvä osumajälki, josta paistoi läpi kirkas paljas pelti. Eli ilmeisesti koiranluun ylämutteri/pultti tulee liian pitkälle ja ottaa jouston aikana käännettäessä peltiin kiinni.
Ihmettelenkin sitä että miten näitä tosi näkyviä jälkiä ei ole tuolla huollossa havaittu , kun syytä kolinaan on pitänyt työmääräyksenkin mukaan etsiä, vai osuuko kaikissa V70 koiranluiden mutterinpäät auton koriin jälkiä jättäen? Autossa on 205/55 16 kesärenkaat, mutta niillä tai "kääntymisenrajoittajilla" tuskin on osuutta asiaan. Tuo koiranluun kontakti peltiin ilmeisesti voi aiheuttaa tuon kolahduksen?. Vai onkohan aiheuttaja joku muu...faktahan on että kolinaa kuuluu ja aiheuttaja pitää. löytää. Olisiko teillä hyviä ideoita?
Autoon teetettiin aikaisemmin samaisessa liikkeessä vähän ennen katsastusta normihuollon lisäksi ns. katsastustarkistus, jossa erityisesti piti tarkistella alustaa, ainakin huollon vastaanottajan mukaan. Tuolloin ei alapalloista löydetty sanomista. Mainitsin tämän katsastusmiehelle, johon reaktio oli epäuskoinen hymähdys. Kun kysyin kommenttia liikkeestä asiaan..tyyliin kuluuko alapallot muutamassa tonnissa väljiksi vai miksi niiden klappia ei huomattu tarkastuksessa vastaus oli tyyliin"ei sitä aina kaikkea voi huomata". Tarkistus huomattiin kyllä laskuttaa.
Täytyy kiikuttaa auto pajalle taas mahdollisimman pian ja ihmetellä löytyykö sieltä ratkaisu ja maksajaehdotuksia kolahteluun.