Onko muut törmännyt ongelmiin 240:n etuiskareiden kanssa? Kuten
tästä Lankun kuvasta näkyy, niin 200-sarjan iskarissa tuo yläjoustintuelle sorvattu kohta on selvästi 700-sarjalaisen vastaavaa matalampi. Lisäksi vanhan mallisiin yläpäihin ei saanut enää laakereita, joten jouduin ottamaan uudemmat paksummalla laakerilla olevat. Yhdessä nämä aiheuttavat sen ettei iskarin varren päähän tulevaa mutteria saanut käännettyä kuin kierroksen.
Korvasin nyt toistaiseksi sen alkuperäisen paksun prikan pienemmällä jotta sain mutteria edes vähän kiinni, mutta joko edeltävästä syystä tai sen lisäksi yläpää pyrkii kääntymään jousen mukana aiheuttaen puoltamista ja pauketta. Olihan taas onnistunut päivitys.
