Nyt on pidempi mittaus menossa, tällä hetkellä jotain reilu 610km ajettuna ja vielä yli puoli tankkia löpöä jäljellä.
Tankin kokoa en tiedä/ole tarkastanut enkä edes tankatessa kattonut jotta jännitys pysyy loppuun asti.
Tankkasin auton siten, että ekan kerran kun napsahti niin siihen jätin tankkauksen. Tankkaus täyteen on tarkoitus suorittaa samalla automaattiasemalla ja samalla pumpulla. Kerron sitten kun tiedän mitatun kulutuksen, ajotietokone taisi näyttää 4,4l/100km nyt keskikulutukseksi. Ajo on ollut normaalia, eli on ollut reippaita kiihdytyksiä yms. seassa, eikä mitään sukkasilla ajelua. Nopeudet rajoitusten mukaisia todellisia ja ehkä +2-3km/h.
Tulos, mikä ikinä tuleekaan, on siis normaalista ajosta eikä sillein että ylämäkeen oon työntäny aja alamäet ajanu vapaalla.
Nyt kävin tankilla kun oli vähän vajaa 1000km ajettuna. Tarkemmin 979km oli trippiin kertynyt ja näistä noin 150-200km taajama/kaupunkiajoa. Välillä on ollut tavaraa enemmän kyydissä ja välillä vähemmän. Tänään Oulu - JKL tein useita ohituksia ja liikenne oli muutenkin todella takkuilevaa. Voisin sanoa että todella onnistunut mittausväli, eli on tosiaan ihan todellisia lukuja. Tästä varmaan saisi puristettua aika paljonkin vielä kulutusta alaspäin. Niin, se tankkaus tapahtui samalla asemalla ja samalla tavalla kuin aiemmin. 54,18 litraa meni dieseliä tankkiin, joten 979km matkalla se antaa keskikulutukseksi
5.53l/100km. Niin ja kelit, varmaan 80% vesisateessa/märällä tiellä ja lämpötilaheittelyt muistaakseni +4 - +17 astetta.
Voisin sanoa että olen tyytyväinen, vaikka ajotietokone näyttääkin tasan litran liian vähän. Mun mielestä ton kokosen auton keskikulutus voisi olla siellä seiskankin pintaan niin moni on vielä tyytyväinen. Matka-ajossa kun ajelee nätisti niin varmasti mennään alle 5l/100km.
Tietääpä nyt että noin litra siinä on heittoa.
Kysymyksiä, kommentteja?
Edit: allekirjoituksen V70 2005 2.4D manuaali kyseessä. Rengastus 205/55-16.