Laitoin etujousien alapäihin kumiletkut, mutta eipä tuo muutaman millin muutos paljoa näy. No ryhtihöpinät sikseen ja siirrytään oleelliseen.
Kävin äsken ajamassa ensimetrit

Laatikon asetukset olivat alkuksi ihan sekaisin, kun en hoksannut miten muutokset tallennetaan. Pitää painaa tallennusnappia niin monta kertaa, että palataan aina aloitusruutuun asti. No siitä sähellyksestä päästyäni laatikko tuntuisi tuon muutaman sadan metrin koeajon perusteella varmaan toimivan ihan oikein. Nätisti ajellessa kaikki toimii muutenkin, mutta kun painaa reilummin kaasua, niin alkaa hirmuinen tärinä perseen alla. Tämän tulkitsin tulevan kardaanista, jonka epäilin jo alunperinkin olevan liian pitkä. Kovemmin kiihdytettäessä taka-akseli liikkuu sen verran, että kardaanin keskiboori varmaan pohjaa ja kardaani alkaa vatkaamaan kannatinkumista. Ainakin kumissa oli sellaisia jälkiä, että se on heilunut epänormaalin paljon. Pitää tempaista kardaani irti ja lyhentää sitä vähän lisää. Se voi tosin olla aika mielenkiintoista, kun sitä on jo ennestään lyhennetty. Tehtaan saumat on paljon helpompi avata, kun omatekemät

Moottorin ja pakoputken lämmetessä oikein kunnolla, alkoi tulla aika rajuja savumerkkejä ja hetken jo epäilin, että jossain on jotain vikaa. Savutus kuitenkin hälveni ja täytyy toivoa, että mitään ongelmaa ei ole missään ja savu olisi tullut kuumenevista maaleista.