Hei!
Seuraava ongelma ilmeni nyt ajaessani pyhimykselläni Tampereelta Helsinkiin: Moottorin kierrosten ylittäessä arviolta 4000 kiekkaa (about 90km/h nelosella, m41-laatikko, ylivaihde ei päällä) alkaa moottori nykiä, ensin aivan huomaamattomasti, sen jälkeen jo hieman huomattavammin. Tämän jälkeen alkaa ikään kuin teho loppua ja kaasua pitää painaa yhä enemmän.
Jonkun ajan päästä tehot romahtavat kokonaan ja moottori alkaa jyskyttää kuin hajoaisi liitoksistaan. Kuulostaa siltä kuin kone kävisi enää kahdella pytyllä. Jos kaasupolkimen painamista jatkaa, sammuu moottori. Jos päästää tyhjäkäynnille, vaeltelee ensin tyhjäkäynti aikamoisesti ja sen jälkeen tilanne normalisoituu taas toistuakseen, mikäli kiihdyttää uudelleen.
Ajattelin vian olevan jonkinsortin syylarin jäätymis - moottorin ylikuumenemisjuttu, joten viritin sellaiset pahvit jotta oksat pois paluumatkalle. Ongelma ei kuitenkaan poistunut vaan äityi sen verran pahaksi, että tuntui tulevan aina kun moottorin kiekat ylittää 2500 kierrosta. Kotiin oli kuitenkin päästävä ja auto talliin saatava, joten jatkoin nilkuttamista pintakaasulla pitäen kierrokset alle 2500:n. Ajoittaista räminää konehuoneen puolelta kuului, mutta suht nikottelematta matka taittui.
B18 on minulle suht tuntematon ilmestys vielä -kuten vesijäähdytteiset yleensäkin- että apua hieman kaivattaisiin. Selkäpii sanoo, että kyse voisi olla rikkinäisestä kaasuttimesta/kaasuttimista. Kävin tänään heittämässä vielä nopean lenkin kaupunkialueella. Kaupunkinopeuksissa vika ei esiinny, ainakaan niin, että sen ohjaamon puolelta tuntisi.
Koneessa on alkavaa venttiilivikaa, mutta puristussuhteet ovat kuitenkin vielä inhimillisellä tasolla. Bensana shellin 99E5 ja Sonaxin lisäaine. Ja kone siis täysin vakio B18B, kilsoja takana noin 220 000 aurinkoisessa Kaliforniassa eli myöhäisessä sisäänajovaiheessa vielä mennään

Kuulostaako teistä homma kaasutinongelmalta, vai tuleeko jollekin jotain muuta mieleen? Jos kyse on kuluneista kaasuttimista, tietääkö joku Tampereen/Pirkanmaan seudulla hyvää kaasuttimista tietävää korjaamoa?
Tai voivatko nyt Etelä-Suomessa olleet 20 asteen pakkaset olla jollekin muulle, tuonkaltaiset viat aiheuttavalle tekijälle tarpeeksi? Muutama viikko sitten samalla reissulla nollakelillä ei ollut mitään ongelmia.