No älkää nyt lynkatko suoralta kädeltä

En mitenkään ole moittinut moderointia vaan antanu vinkkiä. JoonasH sanoi, että on pitkälle toistakymmentä FAQ aihetta. Eikö se ole melko vähän kun ajattelee kuinka montaa eri mallia on vuosien saatossa valmistettu?
Pelkästään yhdestä mallisarjasta sais tehtyä sen toistakymmentä FAQ aihetta. Se, että kenelle homma kuuluu on taas uus aihe. Käyttäjät tän foorumin tekee eikä moderaattorit.
Tässä ketjussa saa tietääkseni sanoo asiansa kuten jo otsikkokin kertoo. Vastauksen jo olenkin saanut, että FAQ aiheen voi tehdä kuka vaan, idea nyt oli vaan niitä pitäs olla enemmän.
Suurimman osan tiedoistani oon hakenu foorumilta selaamalla vanhoja aiheita ja se ei rasita moderaattoreita yhtään, päinvastoin. FAQ osiotkin oon läpi lukenu ja käyttänyt kun on ollu tarve.
Mikä on sitten kriteeri FAQ aiheelle? Välillä kysellää varsin hassuja juttuja esim mikä on ruuvin kanta jossain paikassa. Volvo on siitä kiitollinen vekotin, että harvoin tulee vastaan mitään ihme kokoja ruuveissa. Ainakin vanhemmissä näin.
Loppuun sen verran, että volvotietämykseni rajoittuu pääsääntöisesti 200-sarjaan.