Päivitelläänpä taas ärrän kuulumisia

Ensinnäkin alusta on hieman vielä tippunut yllä oleviin kuviin verrattuna, kun saanut kilometrejä alle viime viikkoina

Huomattavasti parempi ajaa kuin orkkiksella, ei ihan yhtä mukava, mutta mutkissa eron huomaa

Saa lähteen peränki irti kurveissa, kun vetää ihan limitille = taittuu paremmin
Absiongelma alkanut taas, anturien + hammaskehien putsaus ja liittimien läpikäynti on tähän asti auttanut, mutta nyt valo palaa jatkuvasti. Boksin kolvailin pari viikkoa takaperin, ei apua. Näytti muutenkin tosi hyväkuntoselta eli vanhan omistajan puheet boksin vaihdosta taitaa pitää paikkansa. Valon saa kuitattua kun kääntää virrat pois kesken ajon, mutta alkaa välittömästi hydrauliyksikkö pörisemään ja jarruttaessa hakkaa poljinta vastaan ihan kunnolla. Veikkaankin, että joku anturi tullut lopullisesti tiensä päähän, ulkonäön perusteella taka-anturit. Kävinkin hakemassa motonetistä edullisesti 55 eurolla takapään absianturit.
Vikakoodejahan ei helpolla omasta kulkineesta ei pysty lukemaan, kun on jo obd-pistokkeellinen malli. Tommi_K lupasi lainata lukijaa, kunhan kerkiää, muutkin saa Tampereen seudulla ilmottautua vapaaehtoisiksi

Ongelma kyllä ratkeaa koululla, kun tehdään porukalla omana työnä autolabroissa johtosarjan ja anturien oskilloskooppimittaukset, mutta lähinnä osien hankkimista varten olisi hyvä tietää ennakkoon mikä mättää.
Vaihteensiirtäjän kumipuslat ajattelin vaihtaa laakereihin, tuntuman parantamiseksi. Osatkin löytyy jo, oli muutaman euron laakerit Biltemassa.
Katkaisijoiden palaneet polttimot tuli vaihdettua tänään. Ei löytynyt suoraan motonetistä eikä biltemasta oikeita polttimoita, mutta motonetistä löytyi sentään nuo polttimot, jotka sai askarreltua itse kantoihin. Säästi melkoisesti, kun marmorilla polttimot on luokkaa 10e kpl.
Ostin myös supisteputken ja klemmarin turbolle. Pamahti ahtoputki lauantaina kesken täyskiihdytyksen

15 Geen lähtöhän on noin 2'' ja ahtoputki 2,5''. Oli 2,5'' silkkarilla kiinni, eli turbon lähtö pahasti lytyssä. Oli kyllä tarkoitus hankkia supiste heti kun mahdollista, mutta unohtui kokonaan
Alla vielä todistekuva osahankinnoista:
