Laitetaan tänne, koska kummoista projektointia ei tässä ole tällä hetkellä ainakaan.
Lanssi lähti käsistä toissa perjantaina ja tämä tuli haettua viikko sitten sunnuntaina. Jaa mikä, no B23A:lla ja M47:lla varustettu korkeakattoinen hauturi. Mittarissa huimat 114tkm.
Liikkeelle lähdössä oston jälkeen:

Nettiautossa oli kaupan kolme hauturia samassa paikassa. Kaksi seiskaa ja tämä. Tämä ja toinen 740 olivat viettäneet päälle neljä vuotta ulkona ilman suojaa. Kävin katsomassa toissa tiistaina, jolloin vieressä ollut 740 oli ehtinyt jo lähtemään. Päälipuolin näytti yllättävän hyvältä, pohjasta löytyi käsikopelolla aika helposti laittokohtia koripajan jatkoskohdissa, sisustassa ei ollut kuin muutama hassu hometipla turvavöissä. Laitoin akun kiinni, testasin sähköt ja pyörittelin konetta. Sehän lähtikin käyntiin heti ensimmäisellä yrityksellä vanhalla bensalla. Ryypyn kanssa oli todella tarkka. Hinnasta päästiin aika helposti sopuun ja kaupat sovittiin.
Hakureissulla ei mitään kummoisia ollut. Moottoriöljy näytti hyvältä, kaadoin tankkiin tuoretta bensaa noin 10(enempää ei mennyt) ja jäänestoa jos ois sattunut olemaan vettä bensan seassa. Liikkeelle lähti omin avuin kunhan koputtelin kaikkia satuloita vanteen läpi. Kytkin ei irrottanut, annoin käydä kunnolla lämpimäksi samalla kun vaihdettiin Mjt:n kanssa alle talvipyörät ja rassasin jarruja. Vasen takasatula jätti vähän päälle muttei pahasti ja kytkin alkoi lämmettyään toimimaan normaalisti. Ei muuta kuin kevyt huuhtaisu irtoliasta ja tienpäälle. Ryyppyä täytyi pitää yli puolenvälin jotta kulki. 160km matka tultiin muutamalla välipysähdyksellä, mitään ei tarvinnut autolle tehdä.
Yleiskuvia autosta.
Viikolla töiden jälkeen tuli rassailtua vähän kaikinpuolin kaikkea joka vaikuttaa katsastukseen, ja muutenkin. Ensimmäisenä tulppasin saastelaitteet, jonka jälkeen sai käymään ilman ryyppyä joutavaa. Sytkäennakko oli nollassa, se kymppiin ja käy jo normaalisti. Moottoriöljyt ja suodattimen vaihdoin. Eteen tuli käyttämättömät alkuperäiset tukivarret takahelakuppeineen suoraan 70-luvun alusta, joskus 8v sitten hiekkapuhalletut ja maalatut tolpat, käyttämättömät Turbon iskarit, uudet jouset joista napsasin reilu 2 kierrosta pois, 21mm etuvakaaja, oikealle alapallo ja vasemmalle ulkopää. Vasemman etutukivarren etuhelan kiinnikepultti oli ruostunut kiinni keskiholkkiin, rälläkällä poikki vaan. Lisäksi laitoin jarruletkut eteen ja taakse, vasempaan takasatulaan kumisarja sekä samaa "sarjaa" etutukivarsien kanssa olevat takaiskarit. Vasemman takajousen ylin kierros oli katkennut, otin varttikierroksen lisää pois ja oikealta saman verran. Syylärin vaihdoin vähän tuoreempaan, oli hieman karsiutunut vanhasta tavaraa pois.
Eilen läpyttelin uutta peltiä aikalailla sen verran mitä olin viikolla katsellut tarvittavan tähän hätään ja päälle epoksia. Allaolevan linkin kuvissa näkyy. Tuntuisi menevän laihalla, josko kaasarin avaisi ja katsoisi onko miten paljon tuketta sisällä. Vaatii uretaanihelaa alustaan tärkeimpiin paikkoihin ja muuta pientä lisää. Jousituksen toimintaan voi muuten olla aika tyytyväinen nyt. Katsastaa voisi muuten jo viikolla, mutta katsastusaika alkaa vasta toukokuussa :I Edellisen kerran katsastettu -07.
Laittelukuvia.