Pitkään aikaan en ole saanut aikaiseksi oikeastaan mitään uutta ja mullistavaa, vaan olen hakannut päätäni seinään EZK:n omituisuuksien kanssa. Sen karttojen rakenteesta ei oikein saa kiinni, kuin puolan latausajasta (suhteellinen kartta kierroslukuun ja jännitteeseen nähden) ja tietysti ennakkokartta, joka aukeaa suhteellisen simppelillä kaavalla (X* -0.375 + 60).
Latausajalle en ole laskenut kaavaa, mutta ymmärrän perusteiltaan miten se toimii (sekava).
Tuntuu kuin Boschin porukka olisi tehnyt EZK:sta tahallaan vaikean tai korjataan muotoon skitsofreeninen.
Yritä tuolta sitten tajuta, miten kartta toimii, kun ne näyttävät tälle:

Joidenkin karttojen koko ja osoiteavaruus on käsittämätön tai sitten niiden reunoilla keikistelee sopivia arvoa, jotka hämäävät silmääni. Toisia luetaan niin sekavasti, että LSD-trippikin on väritön ja selkeä EZK:n rinnalla.
Noissa EZK:n koodeissa on hyvin paljon yhteistä koodia keskenään ja sitten pirusti erilaisuutta.
Jos joku ihmettelee miksi tuijotan tuota EZK:n koodia, niin syy on siinä, että etsin nakutuksen tunnistuskarttaa joka ei tuossa binissä ole samassa paikassa kuin muissa ja metsästän myös lämpötilariippuvia karttoja.
Oikeastaan tuo olisi pirusti helpompaa kun viitsisi rakentaa sen pottapyörä-emulaattorin noista logiikkapiireistä, joita pyörii jonkin verran tuolla miljoona-laatikossani, mutta joka tapauksessa se ei poista sitä tosiasiaa, että EZK:n koodi on totaalisen sekavasti rakennettu ja on sitä toiminnaltaan ja rakenteeltaankin. Tuohon verrattuna LH on pala kakkua, vaikka siinä on koodia monta kertaa enemmän.
Käsittämätön on myös EZK:n 8-tappisen kierroslukuasteikko, joka jakautuu seuraavasti.
240 440 720 960 1320 1600 1800 2040 2360 2880 3520 3960 4520 5160 6080 6680
16-tappisessa se menee näin:
360 560 760 1040 1440 1920 2240 2720 3200 3680 4080 4520 5000 5600 6040 6600
No, editoitavissa tuokin on (tiedän jopa missä se on), joten täytynee ruuvata se kohdalleen uudelleen ja skaalata syttykartta kohdilleen, sillä tällä hetkellä kartassa on pirusti soluja joihin en pääse koskaan tai missään olosuhteissa, joten niitä voisi hyödyntää uudella tavalla skaalaamalla asioita.
Ajoittain vaivana on ollut se, että jostakin tuntemattomasta syystä kone saattaa olla herkkä ropisemaan ja kun auton sammuttaa koskematta karttoihin tms. ja käynnistää uudelleen, saa antaa avosandaalia
tm niin maan stanasti, ettei mitään älyä ja ropina pysyy pois. Eli vaiva on käynnistyskertakohtainen (sanahiritys)!

Lämpöanturi on mitattaessa samoin tien aivan normaaleissa lukemissa. Pitäisi vissiin vaihtaa, mutta en ole saanut aikaiseksi asiaa. Mutta juuri tuosta tahdon löytää niitä lämpötilariippuvaisia karttoja ja seurava toimintaa niiden kautta.
Pitää myös viritellä kamera ja ajoituslamppu konehuoneeseen jollekkin säätöreissulle, jotta näkisi sen, tuleeko syttymyöhäkkö peliin jossain vaiheessa, sillä nakutustieto piuha reagoi vasta sitten kun ensimmäinen myöhäkkö kierros (-3 astetta) on käyty lävitse. Tämän tarvitsen tehdä siksi, ettei ropina näy EZK:n käytöksessä käytännössä mitenkään, sillä se lukee karttoja koko ajan, olivat ne käytössä tai eivät ja LH:ssa on taas sellaista käytöstä, ettei karttaa lueta jos se ei ole aktiivinen tai asia ei edellytä toimenpiteitä, mikä omalla tavallaan vaikeuttaa joidenkin karttojen löytämistä.
LH:n puolella veivaan juuri kuormatiedon uudelleen skaalausta siten, että saan alempia kuormatietoja enemmän, sillä auton normaali käyttöalueelle on vain neljä kuorma riviä, joten sopitusta vajailla kuormilla ei saa ihan halutuksi........ vielä.

Tässä apuna toimii laskupäämme tekemä HIPO-työkalu
(exel-taulukko)Enin aika on viime aikoina mennyt auttaessa uusia säätäjiä alkutaipaleella, joten sen säätäjän XDF-tiedoston säätäminen on vieläkin "vaiheessa".