Eteen näkyy löytyvän jopa mtonetistäkin Ferodon palat.
Taaksekin olen joskus saanut Ferodot sieltä, mutta hinnastossa ei niitä nyt näy.
Oli ne muuten hyvät, mutta pölyttivät kyllä aika tavalla.
Ite tein viimeks niin, että ostin satulat biltemasta ja sitten menin varaosamaailmaan ostamaan Brembon levyt ja sitten sovitettiin siellä sellaiset palat tuohon pakettiin, joissa oli mahdollisismman suuri pinta-ala. Näin yritin välttää sitä levyn reunaan yleensä tulevaa kulumatonta aluetta. Lopulta ne palat oli sitten jotkut Jaguar/BMW:n palat, taisi olla Girling merkkiset. Jostakin kattalogista he siellä ne bongasivat, että sopivat myös Volvoon.
Heidän katalogi kyllä sanoi, että C-mallissa olisi ollut eri satulakin ja myyjä epäili S/V-mallin satulan sopivuutta C-malliin, mutta sopihan se sinne heittämällä.
Tuli muuten ihan hyvät, mutta pakkasella jossain tietyssä lämpötilassa ne vinkuu, kun levyt/palat on vielä kylmät, muutaman jarrutuksen jälkeen lakkaa vinkunakin.
Ai niin ne bilteman satuloiden rautalangat jotka tulee siihen satulan päälle kiristämään koko systeemin, ei vaan pysyneet paikallaan, pakko oli ottaa ne vanhoista satuloista.
Ne oli jotenkin vaan väärin muotoiltu.