Aiemmin asiaa puineena, sain syksyä vasten vihdoin ostettua tuon kauan hamuamani letkulämmittimen. Jouduin ostamaan myös haaroitussarjan, kun edellisessä piuhassa johtoa sulanut jne. sekä tietenkin asennussarjan M46. Yhteensä koko lysti tuli Motonetista ostettuna maksamaan karvaa vaille 150 euroa.
Ja eikun asentamaan. Paitsi että paljastuikin että mukana toimitettu ohje on tarkoitettu vaparikoneille.
Linkki asennusohjeeseen.
Asennusohjeessa mainitaan, että vastus asennetaan lämmityskennon letkun ja moottorin kylkeen siitä. Vastus ylös, sivuliitäntään tulee lämmityskennolta tuleva letku, ja yläliitäntään asennussarjaa käyttäen moottorin kylkeen. Näin koetin totta vie asentaakin, mutta kun kyseinen asennustapa ei oikein turbossa onnistu. Ensinkin, sitä rojua on siinä edessä enemmän kuin tarpeeksi, asennussarjan letkut ovat liian pitkät (yltävät ohjausvaiheeseen kiinni), ja ilmanputsarin kotelo menee siitä vierestä turbolle, joten jos tuossa asiassa ei itse sovella, niin ei ole mitään mahdollisuutta asentaa tuota letkulämmitintä Calixin haluamalla tavalla.
Calixin mukaan asennusohjetta tulee noudattaa prikulleen, ja mikäli takuuvaihtotapauksessa ollaan asennettu eritavalla kuin Calix on vaatinut, ei takuuta enää vastuksella ole.
Kertokeepas nyt hyvät turboversiolla ajelevat kanssaVolvoilijat, että miten se sinne laitetaan että takuuseenkin sitten joskus kenties saadaan. Calixilta ei ole tullut vielä vastausta ja alkaa jo kelit hiljalleen viilenemään.
