Tein listaa asioista jotka omasta mielestäni olisivat rakentavia kehitysehdotuksia. Toivottavasti ainakaan herne ei lähesty näistä kenenkään nenää

Huomattakoon myös että olen ammatiltani ohjelmoija ja olen lukenut tämän ketjun aiemmat keskustelut. Uskon siis samanaikaisesti sekä selitystä siitä että foorumia on teknisesti vaikea muuttaa jos ei ole valmista pluginia, mutta myös sitä että minkä ihminen on koodannut sen ihminen voi muuttaa

Eikä näihin ole siis pakko vastata tai edes näitä lukea!
Mutta,
-Korjaamotopicit ovat minulle se tärkein juttu, olen saanut sieltä apua ja yrittänyt myös auttaa muita. Mutta aika moni ketju on siellä pelkkä kysymys johon ei tule vastausta tai ongelmaan ratkaisua. Olen lukenut omien automallineni korjaamoalueita alusta lähtien ja aika paljon on ratkeamattomia ongelmia siellä valitettavasti.
Jotenkin viestit saisivat olla tägättävissä avainsanoilla hakujen ja moderoinnin (yhdistämisen) helpottamiseksi, hakusanat tulisivat jostain kiinteästä luettelosta kuten Haynesin manuaalin kategorioista. Lisäksi foorumin malli jossa threadi pysyisi pinnalla ratkaisuun asti olisi jotenkin tavoiteltava ja jos aloittaja ei reagoi ketjussa tulleeseen vastaukseen(kuten lisäkysymykset) foorumi saisi spämmätä aloittajaa vimmatusti! Jos topicin viimeinen viesti päättyy kysymysmerkkiin se voisi saada lisähuomiota otsikoissa varsinkin jos topicissa ei ole vastauksia.
-Ja kun välillä todetaan että haulla löytyy, niin kyllä se haun hyvyys on valitettavasti hakusanojen hyvyydestä täälläkin kiinni, kaikkea tietoa jostain asiasta ei vaan löydä yhdellä haulla mutta kaikkea turhaa kyllä löytyy.
-Ehkä vielä tärkeämpi juttu on tuo että vaikka muuten käyttäjien kuvia ei hostattaisi vrcf:n palvelimella, niin korjaamotopicien kuvat on niin kullanarvoista(ja vähälukuista materiaalia) että ne eivät saisi ikinä kadota interneteistä.
-Jokaisella topicin vastauksella saisi olla oma html-ankkurinsa jotta Uudet Vastaukset Viesteihisi-toiminto veisi suoraan oikean viestin alkuun eikä topicin kohdalle.
-Oman profiilin Kirjoitukset-toiminnossa on vaikea löytää eri viestejään edes haulla. Siellä saisi olla tapa katsoa nopeasti kaikki eri topicit mihin on kirjoittanut.
-Kun asioita poistetaan pitäisin hyvänä tapana että siitä jää jälki sensuurista, sen sijaan että sensuroidut käyttäjät kyselevät ympäriinsä että mitä viestille tapahtui ja sitten heille vaihtelevalla kohteliaisuudella vinoillaan moderoinnin tapahtuneen

-Eritysesti Osto ja Myynti-puoli: jos ihmiseltä tarvitaan määrämuotoista syötettä, kuten pakollisia yhteystietoja ja hintoja ym. olen itse sitä mieltä että tarvitaan määrämuotoinen lomake jossa pakollisia kenttiä(ja kentissä filtteröinti). Ihminen on vaan laiska ja erehtyväinen, ei aina kuitenkaan pahantahtoinen.
Sellainen ideapursu tällä kertaa, toivottavasti oli jotain uuttakin..