Kulkukoira  Proturbo

TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)

  • 38 Vastauksia
  • 13616 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #15 : 18.04.2013, 18:18:04 »
Talvikausi on ollunna hiljaista; Amukka uinuu talviunia ja käyttis-Kartanolla on sitten vaan liikuttu paikasta toiseen ja takaisin.

Tuossa tammi-helmikuun tienoilla alkoi kuitenkin kartanossa ilmetä jäähdytysnesteen häipymistä. Oireet pahenivat maaliskuun lopulla sen verran, että oli parempi selvittää mistä johtuu moinen. Paisarin kautta laitettiin painetta koneeseen päin tarkoituksena katsoa mistä vuotaa ja syylliseksi paljastui kansipahvi; kahden pytyn kohdalla tunki nestettä pihalle.

No, viime perjantaina enoni alkoi sitten purkaa mottia. Pahvi oli aika huonossa jamassa ja kannessa syöpymää. Kansi kiikutettiin Kantaselle tasattavaksi ja eno hioi venttiilit. Samalla, kun konetta oli jo avattu uusittiin muutakin kuluvaa osaa, mm. jakohihna + kiristin, imu-/pakosarjan tiivisteet sekä kampiakselin tiiviste. Lisäksi todettiin, ettei turbossa ole kulumisesta johtuvaa välystä juuri lainkaan. Ei paha 320 tkm ajetulta tekniikalta  :)

Nyt tuntuisi kaiken hienosäätelyn jälkeen kulkevan taas pirteästi. Käynti on hiljainen ja pintakaasulla esim 50:n nopeudessa aikaisemmin ilmennyt nypytys tuntuisi jääneen pois.

Tästä on hyvä jatkaa kesää kohti. Ensi viikolla olisi sitten tarkoitus herätellä amukka uniltaan

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #16 : 22.04.2013, 21:55:01 »
Tänään kävin sitten herättelemässä Amukkani eli The Birdin talviuniltaan. Tällä kertaa merkit onnistuneelle ajokaudelle ovat hyvät, koska kytkintsydeemi ei ollut ulostanut nesteitään, kuten oli käynyt kahtena edellisenä talvena. Viime syksynä laitettu työsylinterin korjaussarja tuntuisi siis pelittävän  :)

Pientä starttivaikeutta kuitenkin ilmeni, mutta siihenkin löytyi ratkaisu, kun tsekkasin jakajankannen kunnon. Kaksi tulpanjohtoa oli kehittänyt sen verran paksut hapettumat, ettei virta kulkenut. Ei muuta kuin varakansi ja -tulpanjohdot paikalleen ja johan kävi nätisti.

Koneeseen vaihdoin öljyt ja tsekkasin vaihteiston sekä perän öljytilanteen todeten ne hyviksi. Liikenteeseenoton voisi suorittaa tuossa puolenviikon tienoilla.

Kartanoon tuli myös vaihdettua suvigummit, johan rullaa kevyesti.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #17 : 01.08.2013, 17:33:08 »
Kesän väliaikapäivitystä kulkineista:

Amazonilla on toistaiseksi pelittänyt OK. Kesäkuun alussa vahasin sen varmaankin 3 vuoden tauon jälkeen, ei ole nyt niin auringonraiskaaman näköinen kuin aiemmin. Mut kyllähän tuolle kopalle pitäis jotain tehdä, rahastahan se vaan on kiinni  :-\
 Heinäkuun alkupuolella päivitin äänentoistoa hitusen; ostin Tuurista 30 eurolla Aston-merkkisen soittimen. Nyt voi unohtaa levyjen kanssa puljaamisen, ajoääniä voi nyt yrittää peittää tikulla tahi kortilla. Tiedä tuosta soittimen laadusta sen kummempia, mutta 2 vuoden takuu sillä kuitenkin on.

Big Wheelsissä tuli taasen poikettua. Muutamia muitakin Amukoita oli paikalla, kuten muitakin vanhempia Volleja.

Kartanollekaan en ole mitään isompia tehny; bensaa vaan tankkiin. Tänään vaihdoin kuitenkin molemmat alapallot, alkuperäiset alkoivat tulla tiensä päähän. Viime marraskuussa leimalla inssikin jo kehotti tarkkailemaan nuita, oli jo alkavaa välystä.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #18 : 05.10.2013, 18:28:54 »
Amazoni-rintamalta seuraavaa: leiman hain tiistaina 1.10. ja loistavin arvosanoin leima irtosi  :) Seuraavana päivänä veinkin Amukan talviunille tuttuun ja turvalliseen heinälatoon. Keväällä sitten herätellään uuteen ajokauteen.

Farkunkin katsastin pari viikkoa sitten ja hyvinhän sekin sujui; ei mitään huomauttamista. Ainut ennakoiva toimenpide leimaa varten oli äänitorven vaihto, kun oli "lievää" astmaisuutta havaittavissa  :D

Tästä on hyvä jatkaa talvea kohti!

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #19 : 21.04.2014, 18:54:59 »
No nii, se talvikin on sitten lusittu. Volvo-rintamalla talvi sujui perinteisissä merkeissä; Amukka huilaili ladon viileydessä ja käyttis-farkku kaipasi vain bensaa tankkiin ja pissapoikaan pesunestettä.

Näiden hyvien kelien myötä otinkin Amukan liikenteeseen sunnuntaina. Olin herätellyt sen uniltaan pari viikkoa takaperin ja laittanut kaikki valmiiksi  noutoa varten. Takapönttö piti kuitenkin ottaa irti, kun huomattin että loppupätkä oli saumasta melkein irti. Hitsaamalla tuokin laitettiin kuntoon.

Äsken asensin Amukkaan uuden mankan (Pioneer DEH-1600UB) viime kesänä ostetun halpis-Astonin tilalle. En ollut oikein tyytyväinen tuohon Astoniin ja kaiken lisäksi epäilin sen purkavan akkua. Aikaisemman mankan kanssa ei ollut tuota ongelmaa. Täytyy tarkkailla miten tilanne tällä rintamalla etenee.

Eipä tässä nyt muuta, mukavaahan on taas vanhuksella kruisailla  8)

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #20 : 16.08.2014, 19:14:19 »
Loppukesän kuulumisia tännekin. Tuo Amukan mankkakuvio menikin sitten uusiksi siten, että siirsinkin tuon Pioneerin käyttisfarkkuun ja siitä puolestaan mankka Amaan. No, joka tapauksessa Aman akun purkamiset ovat ainakin loppuneet, kun pääsi siitä Astonista eroon. Muuten on kesäkausi mennyt ilman ihmeempiä.

 Viime maanantaina tein kuitenkin parin vuoden tauon jälkeen pohjaan öljykäsittelyn eli seos teräketjuöljyä, kotelosuojaa, alustamassaa ja tervaa. Raikas terva-aromi leijuu amukan lähettyvillä  :) Lähiaikoina on käytävä jarrut läpi, ei ole oikea tuntuma niissä. Tässä vähän aikaa sitten kuului aikamoinen pamaus, kun vapautin käkkärin liikkeellelähtiessä. Tämän jälkeen on käkkä tuntunut sangen heikolta, aikaisemmin on ollut todella hyvä. Jotakin siellä on pettänyt.

Konttiin vaihdoin alkukesällä tosiaan tuon mankan. Sen jälkeen ei ihmeempiä ole ollut. Tänään sitten herkistin takalasinpyyhkijän akselin, kun oli oireillut ja jämähdelly pitemmän aikaa. Tulikin todella herkäksi, aikalailla oli mujua päässyt sinne väliin, joten eipä ihme.

Tämmöistä tällä kertaa!

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #21 : 10.10.2014, 18:08:44 »
Amukkaan tehtiin pari viikkoa sitten jarruremppaa. Olin todennut kesän mittaan hidastuvuuden huonontuneen aikaisemmasta, vuosi takaperin katsastuksessakin jarrut olivat hyvässä kuosissa. Takajarruista todettiinkin sen verran, että sylinterit eivät liikkuneet lainkaan. Aikalailla sai temuta niiden parissa, mutta alkoivat kuitenkin pikku hiljaa herkistyä toimintakelpoisiksi. Samalla käkkärin säätömekanismi purettiin ja herkistettiin.

Etujarruissakaan ei männät juurikaan liikkuneet. Tämännäköiset olivat:





Ilmeisesti olivat alkuperäiset. Uudet männät tilalle ja palat samantein, ni rupesi pelittämään. Ja menihän siinä yksi pakollinen jarruputkikin poikki.

Keskiviikkona sainkin sitten Amukalle ensi vuoden leiman, joten kohta sen voikin saattaa talvilevolle  :)


Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #22 : 21.12.2014, 16:55:40 »
Jahas, eipä ole hirveesti ollut aihetta runoilla tänne. Pientä päivitystä nyt kuitenkin.

Amukka tuli vietyä talvipilttuuseen lokakuun puolivälissä, uinukoon kevääseen asti siellä.

Kartano tuli käytettyä leimalla lokakuun lopulla. Eipä siitäkään mitään huomautettavaa löytynyt, kovasti inssi kehui ajokin kuntoa  :).

 Nyt eilen olikin sitten enempi askaretta. Olin jo viime talvena epäillyt lohkolämppärin vastuksen toimivuutta, mutta en jaksanut enempää tutkia asiaa. Nyt sitten pari viikkoa takaperin asialle tuli varmistus, mykkä oli vastus. No, tuossa kun oli se alkuperäinen Volvo/Brakon-systeemi, ni eihän siihen saa mitään osia. Näinpä sitten Motonettiin ostelemaan Defan koko systeemi haaroitussarjaa myöten ja halpaa oli  :D Eilen se tuli sitten asennettua ja nyt pelittää tsydeemit.

Eilen vaihdoin myös kirkkaat etuvilkut sekä kirkasvilkkuiset takavalot. Nämäkin olivat odottaneet inspiraatiota jo pari kuukautta, mutta harvemmin hötkyilystä on mitään hyötyä  ::) Lokareiden kirkkaat pikkuvilkut pitää vielä hankkia, kun ne unohtuivat tästä lähdöstä.

Näillä eväillä talven pitäisi taittua ja gason hintakin kun on laskenut kovasti, niin mikäpä tässä kruisaillessa  8)

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #23 : 09.05.2015, 14:48:21 »
Amukan herättelin talviunilta huhtikuun puolivälissä. Öljyt vihdoin koneeseen ja tsekkailin muut oilit ja nesteet, kytkinkin oli pitänyt nesteet sisällään. Vapuksi tuli otettua liikenteeseen ja perinteisesti kruisinkiin pörräämään.

Lähiaikojen juttuja on aurauskulmien tarkastus. Säätöä on luvassa, koska puoltaa hieman oikealle. Renkaissakin näkyy, että kaikki ei oo kohillaan. Säätöarvoiksi antaa eräs korjausopas castoriksi 0 +/- 1 aste ja camberiksi 0:sta puoleen asteeseen plussalle. Noita voisi kokeilla.

Farkkuun ei ole mitään tarvinnut talven aikana duunailla. Nyt kesäkelien koittaessa huomasin sitten, että cruise ei toimi. Täytyy jossain välissä perehtyä sen sielunelämään.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #24 : 25.10.2015, 15:43:29 »
Joopa joo, kesä on sitte menny ja syssykin sangen pitkällä. Kun katsoo edellisen kirjoittelun tavoitteista kesälle, niin täytyy todeta, että laiskuus iski. Farkkuun tuli vain vaihdettua tulpanjohdot sekä tulpat.

Amukalla tuli kesän aikana mittariin melko tarkalleen 2000 kilsaa, enimmäkseen paikallispörräilyä. Oldtimer Run sekä Big Wheels olivat perinteisesti Amukan kesäohjelmissa noin tapahtumarintamalla.

Katsastus (ensi vuoden leima) tuli hoidettua syyskuun viimeisellä viikolla, eikä mitään isompaa huomautettavaa ollut. Takajarruissa oli aluksi heittoa liikaa, mutta inssillä oli asenne kohdallaan ja rullilla kihnuttamalla varmaankin 10 minsaa sai hyväksytylle tasolle. Lokakuun alussa veinkin sitten Aman talvilevolle.

Farkussakin katsastus lähestyy, joten eilen vaihdoin käsijarrusysteemiin lähes kaikki hilut. Jarrulevyt olivat ainoat mitä en vaihtanut, ne olivat hyvässä kunnossa. Vanhat kengät olivatkin jo hommansa hoitaneet. Viime vuoden katsastuksessa heittoa oli jo 50%, joten remppa oli aiheellinen. Säädöt tuntuisi olevan nyt hyvät, mutta rullilla sekin sitten todetaan.

Pakoputkistosta löysin sitten sanomista. Etupöntön takapään putkilähdön tehtaan hitsisauma on osin pettänyt, joten täytyy tulevalla viikolla katella saisiko hitsaamalla vielä laitettua. Muuten pöntöt näyttivät ihan käyttökelpoisilta.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #25 : 02.11.2015, 18:37:38 »
Serkku hitsaili pakoputkistoa viime viikolla. Etupöntön jälkeinen putki oli jo aika pitsillä, kun hiottiin ruostetta poijes. Hieman parempi oli takapöntön jälkeinen putki, mutta pitsiä sielläkin.

 Hieman ihmetyttää putkiston kunto. Kyseessä on 5 vuotta sitten Siniseltä haettu setti ja nyt alkaa putkiosio olla noin huono. Pöntöt on kyllä hyvät. Edellisessä Volvossa Siniseltä haettu setti kesti ainakin 7 vuotta ilman mitään ongelmia ja jatkoi eloa seuraavan omistajan palveluksessa.

Viikon takainen käkkäriremppa oli puolestaan onnistunut. Kävin tänään leimalla ja heittoa oli kaikki 0 ja pitoakin 1,9 kN. Muutenkin tuli inssiltä kehuja kontin kunnosta. Päästöt olivat niukat ja käyttöjarrutkin lähes heitottomat.

Ainut negatiivinen tieto tuli etuakselipalkista. Siinä on jo hieman pidemmälle ehtinyttä rapeutta vasemmalla puolella ihan siinä rungon alapuolella. Täytyy jatkossa seurata tilannetta ja tuumailla toimenpiteitä. Tämä tuli siis inssiltä  vain huomiona tulevaan.

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #26 : 28.04.2016, 07:54:09 »
Amukka tuli heräteltyä rapiat pari viikkoa sitten. Perinteisesti David Brownin hinauksessa ladolta, koska peltotie oli silkkaa mutavelliä. Sitten perus herättelytoimet ja odottamaan liikenteeseenottoa.

Viime sunnuntaina otin sitten ajoon ja muutaman kilsan verran menikin mukavasti. Hiekkatieosuudella pumppailin välillä jarruja herkistelymielessä ja kaikki tuntui pelaavan. Sitten kun piti ruveta kiihdyttämään rampista ysitielle, niin ihmettelin kun ei tuntunut kulkevan sitten millään, kone vaan huutaa. Onneksi oli tyhjää tiellä, niin armottomalla poljennalla satasen vauhtiin. Noin kilsan ajon jälkeen alkoi käryä tunkeutumaan kabiiniin ja ajattelin että mitä ..ttua. No, tunnistin käryn jarruperäiseksi eikä matkaa seuraavaan etappiin ollut kuin muutama kilsa, niin jatkoin vaan.

Kun sitten pääsin serkun pihalle maalaustalkoisiin, niin Amukasta ulos noustessani totesin sinertävän savupilven nousevan kuskinpuoleisesta takajarrusta. Tuumailin vaan, että nythän alkoi hienosti tämä ajokausi. No, pari kertaa pumppasin jarruja ja jätin potilaan jäähtymään ja siirryin maalauspuuhiin.

Jännityksellä lähdin sitten maalaushommeloiden jälkeen ajelemaan ja totesinkin, että nythän jarrutkin pelittää ihan mukavasti. Pienen jännityksen vallitessa pääsin sitten hallitusti kotio. Nyt parin lenkin perusteella tuntuisi toimivan ok. Olin jo muutenkin aikonut ottaa takajarrut auki kesän aikana, kun syksyllä oli leimalla vaikeuksia niiden kanssa.

Tällainen alku tälle ajokaudelle!

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #27 : 03.07.2016, 20:58:42 »
Amazonin jarrukuvio tuli toukokuun lopulla sellaiseen tilanteeseen, että laahaamisen takia ajelut piti lopettaa. Erinäisten tilanteiden takia pääsin kuitenkin korjaamaan jarrut vasta viime viikolla.

Laahaamisen syyksi paljastui kuten arvelinkin käsijarruvivusto. Kuskinpuoleisessa vivustossa jarrukengän läpi menevä "nasta" oli jämähtänyt kengän läpivientireikään, joten käkkäri ei päässyt vapautumaan. Myöskin kehimiskartion toinen puoli oli jumittunut, kenties kuumentumisen seurauksena.

Vaihtoon menivät sitten sylinterit, kengät sekä käsijarruvaijerit. Lisäksi kuskinpuolelle piti vaihtaa putki. Nyt jarrut tuntuisi pelittävän oikein hyvin. Ainakaan eilisellä Oldtimer Runin reissulla ei ilmentynyt jarrujen lämpenemistä.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #28 : 30.07.2016, 18:48:24 »
No hyvä ja hyvä (viitaten edelliseen viestiin)! Molemmat ajokit ovat järjestäneet jumppaa ja osittain tilanne jatkuu. Tämä kesä tuntuu sujuvan erityisesti jarrujen merkeissä.

Heinäkuun alkupuolella Kontin takajarruista alkoi kuulumaan lupaavaa kahinaa jarrutettaessa. No, ajattelin että kyllä se vielä yhden ajokeikan Kangasalan romppeille kestää ilman suurempaa vaaraa. Noin 300 km keikan jälkeen kotiin päästyäni totesin kuitenkin oikean takalevyn muistuttavan vinyylisingleä ja kiva ujellus kuului jarrutettaessa. Vannekin oli sangen lämpöinen. Pari viikkoa Kontti sitten huilikin ennenkuin sain jarrun korjatuksi. Toinen mäntä oli aivan juntturissa, joten se selittää taudin nopean leviämisen. Satulan herkistelyä ja uusi levy ja palat, niin johan pelittää. Toinen puolikin täytyy vielä herkistää kunhan kerkiää.

Birdikin on pitänyt mielen virkeänä = järjestänyt pientä ohjelmaa. Kytkimen "orjasylinteri" ei viihtynyt Big Wheelsin cruisingissa, vaan järjesti seuraavana päivänä nesteiden häipymisen. Männän tiiviste ilmeisesti väsyi letka-ajossa ja sylinteri muuttui pumpuksi. Kytkin palautui kun avasin ja puhdistin sylkän. Täytynee kuitenkin tilata korjaussarja varuilta.

Nyttemmin Birdiin on iskenyt jarrupöpö taasen. Tällä kertaa syyllinen tuntuisi olevan jarrutehostin. Viime aikoina on säiliöstä pikku hiljaa hävinnyt nestettä, mutta ainakaan näkyvistä liitoksista ei mitään vuotoja näy. Takajarrujen uudet sylkätkin vaihdoin siis kesäkuussa, joten tuskin vuotavat.

Vahvistusta tehostimen häröilyyn ilmaisi viime viikolla todella paksu sininen pilvi liikennevaloista lähtiessäni. Jarrunestehän siellä ilmeisesti oli matkannut alipaineletkua pitkin imusarjaan ja sieltä palotilaan. Tämähän ei vissiinkään ole kovin terve ilmiö, joten ei viitsi nyt hirveästi ajella. Lisäksi jarrut tuntuvat jäävän laahaamaan jarrutuksen jälkeen, mutta vapautuvat taasen kun painaa kaasua ja ajo jatkuu. Täytyy tuohon tehostimeen tilailla korjaussarjaa, jospa se sillä sitten tokenee.




Poissa TwistOla

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 276
  • www.vrcf.fi
Vs: TwistOlan Volvot (945 '96 & Amazon 4d '67)
« Vastaus #29 : 05.08.2016, 17:58:22 »
Jahas, kytkimen orjasylinteri oli taasen järjestänyt yllärin ja ulostanut nesteet. Viimeksi olin ajanut puoltoista viikkoa sitten ja säiliössä oli pinta silloin ihan ok. Tilasin just uuden orjan Rönngårdilta ja varuiksi vielä korjaussarjan vastaisen varalle. Tämä tilattu taitaa olla nyt kolmas tai neljäs 12 vuoden aikana ja pari korjaussarjaa vielä lisäksi. Kele kun näitäkään ei osata enää tehdä kunnollisia  >:(

 

Elekma  Autoracing