Ajanpuutteeseen nähden, projekti on taas edennyt ihan mukavasti.
Pintamaalin olen jo vetänyt, mutta lakkaus on vielä tekemättä. Sen verran arka osa tuollainen alahelma on kiveniskuille ja muille kolhuille, että reilu lakkakerros ei kuitenkaan liene pahitteeksi.

Onhan auton maalipinta muuten jo ehtinyt kulahtaa kymmenessä vuodessa ja vajaassa 250tkm:ssa, mutta aika hyvin tuo värinumerolla ostettu maali vastaa sävyltään muuta autoa. Tuossa kuvassa vaan valotuksesta, tai mistä lie johtuen näyttää ihan marjapuuron väriseltä.
Pikkuhukkako se oli, kun ihmetteli, mitä osaa ruohonleikkurista tuohon projektii tarvin, niin tämän verran voin paljastaa:
Siisti leikkausjälki, by rälläkkä! 
Uudet kesäpyörät hain myös perjantaina Turun First Stopilta!
Ne ovat tallilla jemmassa ja kuvia en tietenkään muistanut ottaa, mutta otan ja laitan sitten näytille, kun puskuri ja kaikki muutkin hilppeet on niputettu autoon ja vanteet samalla alle.
Maskia fiksailin myös uuteen uskoon tänään. Tummaksi se jää, jo pelkästään sen takia että sopii tuleviin mustapohjaisiin ajovaloihinkin paremmin.
Näyttää kaikenkaikkiaan siltä, että saan puskurin kokonaisuudessaan valmiiksi viikonlopun aikana, jos ei mitään vastoinkäymisiä tule.
Ongelma vaan on koko projektin valmistumisen kannalta se, että bi-xenoneiden johtosarjat ovat vielä kesken, sekä yksi toinen sähköistyksen kannalta olennainen osa puuttuu edelleen. Nämä kun saan, toivottavasti ensi viikon kuluessa, niin voi laittaa osat nippuun!
.
.
.
Eli tosiaan, tilanne on projektissa nyt se, että hieman muovihitsailua harrastin vielä tänään ja vedin sen jälkeen lakan puskurin pintaan.
Sen jälkeen revin myös kaikki suojateippaukset -ja paperoinnit pois puskurista.
Nyt ei puutu enää kuin verkkojen kiinnitys puskuriin ja maskiin pitäisi vielä liimata merkki uudelleen paikalleen.
Siinä se sitten alkaa ollakin...
Johtosarjat kun olisi valmiina, niin voisi laittaa puskurin ja valot sen jälkeen paikalleen.
Eli lähellä ollaan jo valmistumista... <JEE>
Kuvia otin vielä tänäänkin, mutta taidan julkaista nämä viimeiset vaiheet vasta sitten, kun ne kuvat täysin valmiistakin autosta...

.
.
.
Ei viitsi pitää hulluja jännityksessä, joten laitan nyt selostusta ja kuvaa, niistä puskurin viimeisistä vaiheista.
Eli tosiaan kun nuo Heicon kulmapalathan eivät "jatka" puskuria alaspäin juuri ollenkaan, vaan muuttavat vaan sen kulmaosan lippamaisemmaksi, niin oli suunnitelmissa laittaa vielä joku erillinen lirpake tuon rakennelman jatkeeksi/alle, jotta keulan ilme tulisi vähän matalammaksi...tai siis matalammalle.
Idea oli myös, että koska sivuhelmat ja takapuskuri ovat alaosistaan mustia, tulisi tämän etupään lisälipankin olla musta.
Muuten kokoonpano näyttäisi sivusta katsottuna vähän hölmöltä.
Seatin Cupra R -lippaahan on kuuleman mukaan soviteltu melkein mihin tahansa autoon, mutta ei tietääkseni vielä S80 Volvoon, joten olihan sitä yritettävä...
Sellainen kun sattui vieläpä löytymään sukulaiselta (SCF:läisiä) käyttämättömänä ja tehtaan paketissa, tarkoituksenaan kun oli ollut laittaa se omaan Leoniinsa, mutta oli sitten jäänyt tekemättä. Joten sain häneltä tuon lipan sovitukseen ja lunastin sen sittemmin pilkkahinnalla pois, koska sen näytti saavan muokattua Volvon puskuriin sopivaksi.
Kulmat sai taivutettua hieman alkuperäistä sisemmäs kuumailmapuhaltimella lämmittämällä.
Keskiosasta sahasin lipan raa'asti poikki, se kun oli n.20cm liian lyhyt siitä kohtaa. Sitten etsimään sopivaa muovia siihen jatkopalaksi ja sellainen ihme ja kumma, löytyikin tallista, aiemmin kuvassa olleesta, isäukon ruohonleikkurin muovisesta sivuheittotorvesta.

Siitä nappasin kunnon kappaleen, jota sitten hienosäädin, sahailin, viilailin ja lämmittämällä taivuttelin.


^ Noissa lippa katkaistuna keskeltä, sekä kiinnitettynä ja tuo jatkoa tarvitseva kohta näkyvissä.
Jatkopala-aihio on muuten näköjään myös kuvissa, tuossa puskuri päällä.
Tässä siis vielä se muovitorvi:

Kun olin saanut tuon jatkopalan suunnilleen sopivaksi, muovihitsasin sen ihan perus kolvilla päistään kiinni lippaan ja alle lisäsin vielä jatkoa jonkin verran pidemmän pellin kappaleen, joka on myös ruuvattu koko lipparakennelmaan kiinni ja itseasiassa sen läpikin, noista lipan kahden keskijalan kautta siis, suoraan puskuriin kiinni.
Pelti on myös liimattu sikaflexillä koko matkaltaan tuohon jatkopalaan ja itse lippaan kiinni.
Luulisi pysyvän.

Tässä sikaflexit liimaantumassa:


Ja tässä sitä lopputulosta:



Tuossa vielä kuva jatkokohdasta, aika hyvin mielestäni onnistunut, näin kotikonstein:

Tätä kirjoittaessani tajusin muuten, että verkotetusta, eli siitä valmiista puskurista ei muuten olekaan vielä tullut otettua kuvia...

Noh, niitä sitten vielä myöhemmin...tai kenties sitten vasta kun on paikallaan autossa... <LÄL>
Tulee itku, jos en saa niitä johtosarjoja täksi viikonlopuksi, sillä pariksi seuraavaksi on niin paljon menoa, että siinä tapauksessa puskurin paikalleen saaminen saattaa venähtää parikin viikkoa... *CRY*
.
.
.
J*malauta, teki mieli melkein hurrata tuossa alkuillasta; tuli soitto, että "velho" on saanut xenon-johtosarjat valmiiksi! <JEE>
Jotka on siis rakennettu ylimääräisistä vakio-johdoista, katkaisemalla ne ja yhdistämällä ne xenon-umpioiden omiin johtoihin.
Eli auton omat liittimet jäivät ennalleen, joten valot on palautettavissa vakioiksi suoraan liittimistä avaamalla/liittämällä.
Johtosarjaan tuli myös xenon-kaupan lisävastus-sarjat, jotta järjestelmä ei herjaa valomuutoksen jälkeen palaneista polttimoista.
Kävin sitten hakemassa ne valmiit johdot pikapikaa kotiin ja eikun tallille, ja autoa purkamaan.
Eli siitä se lähti, väliaikaispuskuri purettu pois, sekä kaikki muukin, jonka tilalle tulee "uutta".
Kuviakin on heti tuoreeltaan laittaa:


^ Varapuskuri hiluineen, varmaan alle vartissa irrallaan ja kuten näkee, ahdastakin on tallissa...
Näissä vanha vakioumpio kaivettu pois ja johtohässäkkää näkyvillä:


Ja siinä se on, Volvon orkkis bi-xenon umpio paikallaan ja kytkettynä:

Voin muuten kertoa, että h*lvetin ahdasta on tuota tunkea paikalleen. Umpio tulee takapuoleltaan niin paljon pidemmälle vakioon verrattuna, ballastin sijainnin ja umpion muutenkin erilaisen rakenteen takia, että saa tosissaan miettiä, mistä välistä johtoja tunkee. Jouduin ottamaan useaan kertaan umpion vielä syliin ja vetämään johtoja eri välistä ja sovittamaan taas välillä. Vilkut eivät myöskään tahtoneet asettua kohdilleen, mutt sain nekin lopulta istumaan hyvin.
Ja mikä tärkeintä, ne toimivat 100% niinkuin kuuluukin!
Lyhyet:

Pitkät:

Huomenna sunnuntaina tarkoitus jatkaa tuosta.
Eli silloin, jos kaikki menee hyvin, voi olla jo näyttää sitä kuvaa valmiista lopputuloksesta.
Joten, tässä nyt vielä pari viimeistä kuvaa osista irrallaan...

^Verkko liimaantumassa...

Maskin verkko liimaantumassa:

Hienoja patentteja, nuo painot ja pidikkeet verkkojen liimaantumiseksi, eikö... 'ID*
.
.
.
Aamulla jatkoin siitä mihin yöllä jäin, eli valojen onnistuneen asennuksen jälkeen, kävin puskurin kimppuun.
Puskurin runkoa jouduin sen kiinnityksen yhteydessä vielä vähän muokkaamaan sisäpuolelta, että uudet verkot ja sumareiden tilalle tulleet päivävalot kiinnikkeineen, mahtuivat kunnolla paikoilleen.
Lohkarin pistokkeelle tein vielä reijän verkkoon, että sain sen alkuperäiselle paikalleen.
Sitten vain aloin asentamaan uutta puskinta paikoilleen.
Tässä, btw, uusi maski:

^ Merkin vinoripaa ei tuon fiksummin saa, koska halusin sen menevän suunnilleen noiden verkon ripojen kanssa samassa linjassa.
Mielestäni on silti ihan ok noin. Huomatkaa se punainen, kammotusta herättänyt keskimerkki on back! Sopii, ainakin omasta mielestäni paremmin, tuohon nykyiseen toteutukseen.
Päivävalo kiinnikkeineen:

^Mitään wannabe Audi-style led-nauhoja en missään nimessä halunnut, joten tuollaiset pyöreät löytyi ja sain ne sopimaan aika hyvin, pienellä kikkailulla, noihin sumariaukkoihin.
Ja tässähän sitä valmista alkaa tulla:

Maskiverkko, kuiten myös muutkin verkot, on siis (Audin) RS Look muoviverkkoa, jota löytyi samasta paikasta, kuin päivävalotkin.
Kiitokset näistä siis kcs:n Villelle, sopivat mielestäni h*lvetin hyvin tähän toteutukseen ja on kaukana niistä Bilteman metalliritilöistä.
Puskurin kun sain istumaan paikalleen, kytkin vielä vähän päivävalojen sähköjä.
Sen jälkeen pyöräytin vielä uudet kesäpyörät alle: League LG205 Bronz 8x19" ET40, 235/35 Kumhon kumeilla.
...Jaaha ja siinä tämä tarina alkaa pääpiirteittäin ollakin, tämän projektin osalta, mitä nyt muutama kuva tässä vielä lopputuloksesta:
Heti tallista ulos ajon jälkeen, jonka jälkeen tosin pesin vielä koko auton Meguiarsin shampoolla:

Näissä sitten pesty autokin jo, muoviosat on tosin melko harmaat talven jäljiltä, pitää vetää ne Bumper Carella vielä joku päivä...




...Sen vielä sanon, että itse olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. En pahemmin parannettavaa itse keksi tähän hätään...
P.S. Ja livenä näyttää muuten vielä paremmalta, kuin kuvissa.
