Ei eksytty volvopolulta, mutta viikonlopun yli ei vielä tuska hellitä, niin pakko on kirjoittaa ekaan jokseenkin sopivaan aiheeseen. Oli ma-pe oma XC60 korjauksessa ja tilalla vuokaamon Nissan Qashqai. Ihan pakasta vedetty, vain tonni mittarissa, bensakone, automaattilaatikko, 215 leveät Hakkapeliitta 8 SUV:t alla. Näistä lähtökohdista lähdin liikkeelle paikallisen merkkiliikkeen pihasta ja ajoin luovutukseen mennessä toisen tonnin mittariin. Oma arvioni Qashqaista oli tätä ennen rajoittunut talvipakkasessa takapenkillä vietettyyn 10 min jaksoon, josta oli jäänyt mieleen matala penkki ja sen myötä olematon reisituki, kovan muovin nitinät ja huurtuvat takaikkunat. Kokemusta on myös Rellun sisarmallista, joka oman arvion mukaan puolestaan on ihan kelpo auto hinta-laatu-suhteeltaan. Mutta asiaan. Nopea luonnehdinta kuluneesta työviikosta Qashqain ratissa: Kuin päältä ajettavaa ruohonleikkuria ajaisi.
Isona kaverina en löytänyt sopivaa ajoasentoa, en sitten millään. Ratti jää pisimmilläänkin todella eteen ja penkin taas pitää olla takana, että jalat mahtuvat, eivätkä ne meinaa mahtua siltikään ilman, että polvet hakkaavat paikkoja. Penkki oli varsinkin syvyytensä suhteen aivat onneton ja tuntui, kuin reisien alla ei olisi ollut mitään.
Jos oli penkki perseestä, niin heti liikkeelle päästyä alkoi seuraava kokoaikainen murheen aihe vaivaamaan. Auton sisämelu oli epämiellyttävän kova kaikilla nopeuksilla ja alustoilla. Osansa lienee toki renkailla, mutta niin tai näin, jyrinä ja rapina tunkeutui tärykalvoille vääjämättömällä tavalla niin edestä kuin takaa.
Muoviset napit ympäri ohjaamon olivat pieniä, eikä niihin saanut mitään tuntumaa hanskat kädessä. Esimerkiksi vakionopeussäätimen käyttäminen oli varsin tuskallista em. syystä. Omassa autossa napit ovat riittävän suuret - asia, jota nyt vasta osaa alkaa arvostamaan. Muovisista nappeista pääsee kätevästi äänentoistoon, jota ei ainoalla mahdollisella, eli bass/treble -säädöllä saanut mitenkään hyväksi. Ääni oli sellainen kumisevan tunkkainen.
Hevosvoimia tuossa sinkkiämpärissä oli toki varsin vaatimattomasti siihen nähden, mihin on tottunut ja se toki vaikutti mm. ohitustilanteisiin. Tästä nyt ei kuitenkaan ole erityisen pahaa sanottavaa, kun suht raskaan kuormankin kanssa eteneminen sujui tarpeeksi hyvin. Sujuvuudesta lienee kiittäminen myös erinomaisesti toiminutta automaattilaatikkoa. Lieneekö tuossa ollut (en jaksa tarkastaa) joku variaattorivehje vai mikä, mutta tosi hyvin pelasi.
Autossa oli turvavarustusta viljalti. Kaistavahti ei osannut erottaa lunta kaistaviivasta. Omassa autossa ei näitä heebeleitä ole juuri sen takia, etten jaksa sitä pirun kilkutusta kuunnella, joten en tiedä Volvon vastaavan vehkeen paremmuudesta, mutta varmuudeksi kiittelin itseäni aikanaan tehdystä hyvästä valinnasta omaa autoa tilatessa.
Yleisarviona aikaisemman ruohonleikkurivertauksen lisäksi todettakoon: Olkoonkin siis, että Volvon hinnalla saisi melkein kaksi Qashqaita. Vain yhdellä kerrallaan voi ajaa ja ajon pitää olla mukavaa. Sitä se ei Qashqaissa minun mielestäni ollut.
PS. Jännä juttu, että juuri silloin kun oma auto autokameroineen on muualla, niin liikenteessä sattuu 1-2 tapausta päivässä, jotka olisi ollut hyvä saada nauhalle. Erityisesti jäi mieleen 6-tien eteläpäässä motarin rampissa perään kiilautunut Kia (tms.) maasturi. Meidän edellä meni rekka. Takaa oli pakko lähteä ohi heti, kun leveäkaistaosuus alkoi, vaikka kohdalla on ylämäki, tuplakeltaiset ja vastaan tuli autojono. Ja 500 metriä myöhemmin tämä sankari kääntyi risteyksestä toiselle tielle - ei ollut ehtinyt kuin muutaman autonmitan rekan edelle.
