Tänään 10.7. aamupäivällä saapui jo paketti. Täytyy sanoa, että oli kyllä todella nopea toimitus.
Tosiaan jonkun aikaa oli jo kytenyt mielessä, että päivittäisin tuohon Volvoon viritysohjelman. Ei se nyt varsinaisesti mitenkään laiskalta ole tuntunut, mutta tuntui kuitenkin, etä jotain siitä puuttui. Toki vakiotehoihinkin oli ehtinyt tuossa ajassa jo tottumaan

Tuohon olisi ollut tarjolla viritysohjelmia moneltakin erinvalmistajalta, mutta lopulta päädyin BSR:n tekeleeseen. Sitäpaitsi onhan BSR:llä historiaa Volvoista jo 90-luvun alkupuolelta, kun aloittivat kehittelemään viritysohjelmia 740 ja 940 malleille.

Helpoksi on kyllä virittäminen mennyt, ainakin turbo autoissa, kun ruokatunnilla kerkesin parkkipaikalla ajamaan virityssoftan sisään.

Ainoastaan ongelmia tuli alkuun virityssoftan latauksessa BSR:n palvelimelta, kun palomuuri meinasi olla vähän turhan kireällä, eikä PPC Sync 3 saanut alkuun yhteyttä palvelimelle. Onnistui kuitenkin lopulta pienen säätämisen jälkeen.




Täytyy tuo Opti Flow filter kitti asennella vielä tänään myöhemmin paikoilleen.

Lisää raporttia myöhemmin...