Olipa kerran... tarinahan voisi alkaa näinkin, mutta satuilu sikseen ja asiaan:
Petyin tuon nykyisen autoni bi-xenonien lähivaloihin, koska jättivät vasemman kaistan aikas pimeäksi. Tuumasta toimeen ja umpiot keittiön pöydälle tarkastelua varten, että josko voisi jotain tehdä. Jonkun aikaa pähkäiltyäni, homma selvisi ja eikun tekemään.
Alun perin valokuvio oli tämmöinen, vasemmalla iso alue ilman valaistusta, juuri vastaantulijoiden kaistan kohdalla, jolloin sinne hämäryyteen tien päällä sopi näkymättömiin vaikka mitä isoa ja pientä.

Tarkoitus saada lähivalon ylärajaa nostettua ylöspäin, jolloin tielle tulisi enemmän valoa. Ei siis tarkoita ruuvista kääntämällä valoja ylöspäin vaan näin:
punainen alkuperäinen ja vihreä tuunattu lähivalon raja

Oli ensin selvitettävä lähi- ja kaukovalon vaihtamisen tekniikka umpiosta ja tämmöinen periaate:

Sitten vaan harmaat aivosolut töihin ja ratkaisuksi tämmöistä kuparilangasta tehtyä lisäkettä topparin ja varjostinta pitävän metallihäkkyrän väliin.
Kuvassa näkyy myös valojen putsaus-topikissa mainittu toinen kiinnitysruuveista metallihäkkyrän siirtämiseksi.

Langan pätkät laitoin tietysti molemmin puolin, ettei varjostin mene vinoon.
Vasaralla taoin 1½neliön kuparilangan päätä litteämmäksi ja leikkasin päätä kapeammaksi, jotta mahtuu paikalleen, ettei hannaa valonvaihdossa.
Tuloksena tämän kaltainen valokuvio:
valoa riittää vasemmalle kaistalle, aina metsään asti.

Tämän jälkeen tietysti pitää valot säätää korkeussäädöstä kohdalleen, jottei häiki vastaantulijoita.
Lisäksi xenonin ja apukaukovalon valokiilan korkeussuhde muuttuu, se pitää myös mallata kohdalleen, jos kaukovalot näyttää bi-xenonissa ja halogeenissa eri korkeudelle, mutta jos siis H7-apukauko on näyttänyt puiden latvoihin, se tulee alaspäin lähivalojen säätämisellä kohdalleen.
Jos apukaukovaloa pitää säätää, niin sitä ei pysty mallaamaan kohdalleen, vaan bi-xenon yksikköä pitää säätää laittamalla prikkoja kiinnitysruuvien alle yksikön ja rungon väliin, jotta valokiilojen suhteen saa itselleen sopivaksi. Omassani xenon yksikkö on kolmella ruuvilla kiinni, kaksi ylhäällä ja yksi alhaalla.