Ennen kuin sijoittaa mihinkään rahastoon, kannattaa katsoa kuinka paljon rahastot jäävät jälkeen vertailuindeksistään. Yleensä häviävät noin 15 % kymmenessä vuodessa eli hallinnointipalkkion verran.
...
Indeksirahastojen tuotto on paljon parempi, koska kulut ovat pienemmät.
Teoria on tuttu, mutta tarkistetaanpa numerot, koska olet selvästi tutkinut asiaa?
Kaupankäyntikulujen vuoksi pitäisi olla aika iso massi, että maailmanlaajuinen hajautus suorilla osakeostoilla pysyisi kustannustehokkaana. Lisäksi pitäisi olla paljon aikaa valintojen tekemiseen. Niinpä hyväksyin juuri tuon kertomasi lähtökohdan ja tähtäänkin vain häviämään indeksille mahdollisimman pienten salkunhoitokulujen verran. Valitsin nuo mainitsemani Seligsonin Eurooppa + Aasia + Amerikat passiiviset indeksirahastot ja lisäksi Global Top 25 Brands, joissa merkintäpalkkiot ovat joko nolla tai prosentti, lunastuspalkkiot kutistuvat joko pieneksi tai nollaan yli vuoden ajalla ja hallinnointipalkkiot ovat puolen prosentin luokkaa. Minimimerkintä on 10 €, jonka voi automatisoida vaikka kuukausittain palkasta perittäväksi.
Lisäbonuksena on mahdollisuus koota salkkua työvuosien aikana kasvuosuuksina ja eläköitymisen yhteydessä salkun sisältöä realisoimatta muuttaa se maksamaan jatkossa osingot ulos maksavaksi tuotto-osuuksiksi.
Onko mua kustu mykiöön, eli onko parempia vaihtoehtoja?

Suomen olen hoitanut arvosijoittajan perusteilla, ja OMX indeksin lyömiseen riittää kun jättää kaikkein huonoimmat yhtiöt ostamatta
