Jonkinlainen horroksesta herääminen koettu tällä suunnalla.
Helmikuulla ostin oikean etuoven ja vasemman takaoven vanhemmalta "harrastajalta" pohjoisista. Tuli rahtina eli näkemään ei päässyt, eikä kuulemma käytä nettiä tai muutakaan että ois saanut kuvat kunnosta. Etuovi oli muuten kuvaillun kaltainen, mutta taka-alanurkan yläpuolelle joutuu laittamaan reunaan siivun uutta ja kylkilistan linjalla takareunassa on ruttu(ei näy kuvassa). Takaovi olikin jo ihan eri maata, valitettavasti. Ruostetta hyvin vähän jos ollenkaan kuten pitikin, mutta pintapelti ihan mutkalla. "Pari pientä painaumaa on." Joo o. Etualanurkassa laaja ruttu, kahvan etupuolella pystysuunnassa pitkä ruttu(ei näy oven kokokuvassa) joka on keskilinjalta liki sentin sisällä ja useampi terävähkö lommo. Niiden lisäksi vielä kylkilistalinjalla etureunassa loivempi lommo jonka kaverina oven reuna taipunut sisäänpäin. Ja pari muuta loivempaa lommoa ei edes kuvissa näy. Hyvityksestä päästiin jonkinlaiseen sopuun, ois voinu kyllä pikkasen enemmänkin pyytää. Tietää ettei jatkossa tarvii ko. henkilön kanssa ainakaan peltiosakauppaa tehdä ilman näkemistä.
Kuvat ovista tuolla sivun alalaidassa:
https://lankku.kuvat.fi/kuvat/P220+-69/Peltihommat/En tiedä vielä alkaako takaovea oikomaan, vai yritänkö laittaa uutta peltiä.
Talvella sain megan sekä läppärunkojen asennuksen alulle. Pari vuotta sitten ostin käytetyn Microsquirt V2:n eli ominaisuuksiltaan MS2 vastaavan. Läppärungot Yamaha R1:stä jotka nekin tuli ostettua kaikkineen pari vuotta sitten. Niille tein imusarjan jota pitää vielä kääntää hieman yläviistoon. Kaverina kärjettömäksi muutettu jakaja josta hitsasin keskipakopuntit jumiin ja vanhanmallin 960 kutosen bensanpaineensäädin.
Viime sunnuntaina jatkoin siitä mihin talvella tuli jäätyä ja tein megan sähköt loppuun. Viikon aikaan tein bensalinjat valmiiksi, kaasuvivuston, asensin laajakaistan(testiksi Innovaten sijaan PLX DM-6 Gen4), korvasin jarrutehostimen 960 tehostimella, pesin syylärin sitruunahapolla sisältä, vaihdoin 82-asteisen termarin(talvella uusittu oli jo lähtöjään rikki), hieman äänieristin takaosastoa ja kaikkea muuta semmosta. Bensan imulinjan vedin tankkianturin kannesta läpi ja paluu on vakion imulinjan kautta. Liikennekäyttöön otin torstaina ja sen jälkeen ajoa on tullut lähinnä eilen ja tänään vähän vajaa 300km. Sisältäen Old Timer Runissa käynnin. Pyöränkulmia täytyy säädellä, luukkujen tiivisteitä vaihdella sekä äänieristystä parantaa.
Onkohan kannesta huilu irti tai poistettu kokonaan. Termarinvaihdon jälkeen syyläri lämpeää kauttaaltaan hyvin, mutta silti paikallaan nostaa lämpöjä. Pysyy aisoissa jos pitää lämppärin puhaltamassa pienelläkin. Ajossa kannen takana oleva Autometerin mittari näyttää tällaisella kelillä 105-110 astetta ja mega kannen etupäästä 84-85. Auto sammuksissa lämpötila tasaantuu ja molemmat näyttämät ovat 2-3 asteen sisällä toisistaan.
Koneessa ei elämää läppiksillä juurikaan ole, ei oikein tunnu hengittävän. Kaipa vakio kansi vaan tekee sen. Nyt kuolee 5000rpm kohdalla aivan täysin, ei vedä kolmosellakaan siitä yli kuin ehkä juuri ja juuri 100rpm kun oikein tikistää. Huomaa ettei ainakaan läppärunkojen tarjoama maksimivirtaus ole tarpeen

Vai oisko tarkastettava ettei nokka ole jäänyt hampaalla pieleen.
Tuolta se näyttää nyt, ei ole päässyt kaunistumaankaan itsestään kevään aikana.

Ajatuksissa 240 taka-akselin asennus 3,31 tai 3,54 välityksellä sekä 140 etunapojen vaihto
(taisi saada sopimaan laakeri/jne. jutuilla?) pulttijaon muuttamiseksi ja uudempien vanteiden keskireikää varten.