Pistetääs omastakin käyttöautosta vähän esittelyä tänne. Eli alkoi entinen
pösö kyllästyttämään ja uutta autoa piti saada. Pösö myyntiin ja volvohan sitä tuli tilalle haettua.
Vuoden 1997 b230fk koneella oleva merikontti, josta ahdot nostettu vajaaseen kiloon ja sittemmin laitettu myös tonin lastu. Varusteita mm lasikattoluukku, puolinahkat, koirakalteri, 4x sähkö ikkunat, sähkösäätöiset peilit, cruise, yms. Kilometrejä tällä hetkellä mittarissa 325tkm ja aikoinaan Saksasta tuotu. Oikeastaan ainoa isompi miinus todella paha lakkavaurio, joka ulottuu konepellistä kattoon saakka.
Ostokunto oli tämä vanteita luukunottamatta:

Talveksi piti saada jotakin vannetta alle niin levitin 850 peltivanteet eteen 8.5" ja taakse 10.5". Renkaina perus 195/65R15 nastat.

Jo autoa etsiessä oli ajatus siitä, että entinen pösö oli 2.5cm maavaralla rautajousineen aivan liian korkea ja alemmaksi piti päästä, joten ilmajousitushan se piti volvoon saada. Auto on jokapäiväisessä ajossa, joten alustan osia on hommattu purkuautoista ja tarkoitus on pitää vakio alusta koskemattomana katsastusta ajatellen. Tarkoitus talven aikana rakentaa kaikki valmiiksi ja keväällä vain ruuvata autoon kiini.
Etupäähän tuli audi 80 tarvikekaasut. Lyhensin olka-akselit kyseisille patruunoille sopiviksi ja tein palkeille jousilautaset. Iskarin mäntää kavennettiin yläpäästä, jotta vakio yläpäät sai menemään.
Lyhennetty vs vakio:

Palkeet sovitettu:

Myöhemmin jouduin vielä siirtämään alajousilautasten paikkaa alemmaksi olka-akselissa. Nyt mitoitettu niin, että pitäisi 205/40R16 rengastuksella saada edestä runkopalkit maahan kiinni.

Säiliöksi tuli jenkeistä 20 gallonan tilavuudella oleva rautasäiliö, joka löysi paikkansa kontista. Linjat taivuttelin puolikovasta kromatusta kupariputkesta:

Kontin sivutilaan tehty teline, jossa kompura roikkuu kumipuslien varassa. Kompura uudemmasta mersusta hieman muokattuna (sisäinen vedeneroitin ja ylipaineventtiili poistettu). Kompuran perässä takaisku ja vedeneroitin.

Takapään toteutus tuntui aluksi yksinkertaiselta. Jousi pois ja palje tilalle. Tässäkin kohtaa kumminkin haasteeksi tuli jousilautasen ahtaus. Vakio jousilautanen vs palkeelle mitoitettu lautanen:

Rälläkällä tilaa tarvittava määrä ja tämän verran jäi jäljelle:

Hieman lattaraudan taivuttelua ja kemppiä perään:

Nyt mahtuu:

Modattu vs vakio tukivarsi:

Toisesta puuttuu vielä kulmavahvikkeet. Teen luultavasti vielä pohjaan latasta parit pystytuet.

Kesävanteiksi ainakin nyt alkuun valikoitui opelin muotopeltivanteet. Vanteiden speksit eteen 9.5"x16 ja taakse 10.5"x16. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut puoli tuumaa kapeammiksi jättää. Ainakin takana tekee aika tiukkaa, kun pitäisi kaari saada vanteen tasalle



Rengastus takana 215/40R16 @ 10.5". Eteen tulee 205/40R16 @ 9.5".



Olisi myös hommattuna 960 facelift keula puskureineen ja ovineen. Nekin pitäisi sovittaa. Motivaatiota kyllä riittäisi, rakentelutilat vain vähän kiven alla, kun ei pysty autoa purkamaan mihinkään muutamaa tuntia pitemmäksi ajaksi...
