Amazon -70 budget sport

> Jos noita ämyrin liittimiä ei muualta löydy niin Matti Yli-Piipari Kauhajoelta toimittaa rahaa vastaan

Kävin joskus Turussa Yliääni Pillipiiparin ständillä. Kun hihkaisi hintojaan, niin Essenissä esillä olleet Mersu & Porsche radiokauppiaat tuntuivat Honkkarin ketjun franchising kojujen pitäjiltä. Jos ei palstalta löydy, niin kyselent Telemasta. Sinne on joka tapauksessa asiaa. Yhdytin Frankfurtin ranskattareeni ja pian sen jälkeen Saksalaisen putkista loppui kunto. Lappeenrannasta ilmeisesti löytyy jotain viagraa, jotta saksalainen jaksaa kujertaa jatkossa ranskattarelle.

> Ai se mun antennin hirschmann merkki näkyi noin selvästi ..

Toi Hirschmann on vähän liian tiukassa tanassa ja sitä paitsi tällaiselle vaatimattomalle savolaiselle hieman rivo. Sen pää kun on yleensä paljaana ja loistaa punaisena.

Partcosta tai Bebekiltäkö ei löydy moista liitintä ? Kuva helpottais globaalia etsimistä 

Becker näyttää olevan hieman haasteellisempi tapaus, heillä oli omat 3 mm tuplabanskuliittimet noin sentin sillalla 50-luvulta jonnekin 75 saakka. Näitä saa Saksasta myös kohtuulliseen +10 euroa kappale hintaan. Bonuksena postikulut. Katselin katalogejasi, mutta noihin koodeihin yksinkertainen savolainen hukkuu. Nää Beckerin liittimet kun taitaa olla jotain BIN - tyyppiä: Becker Industrie Normen. Kyselen Telemalta tai tilaan Saksasta. Näistä ei kannata näppylöitä, puhumattakaan seuraavasta kehitysasteesta eli ruvista, ahteriin hankkia.

Pyhien jälkeen tuli pieni tauko auton laitossa kun kustannuspaikalla piti käydä tekemässä muutakin kuin unelmoimassa Leevi & Leavingsin toimistohommista.  Irrotettuja osia piti myös roudata landelle hyvin järjestyksessä olevaan arkistoon, jotta edes jotain pystyisi tekemään romujen keskellä.  Tallitauko ei myös harmittanut, kun ilmassa tallin lähellä oli leijunut vuosikertabensan poltosta tullut Syklon B:n haju. Sitä käihää oli muiden vaikea kestää paitsi ilmaista gasoa käyttäneen propriatory jäsenen budjettipussihousujen  liivijengiin.  Tässä muuten yksi todiste lisää aiemmin esitetylle autohometeorialle, koska ihan samalla tavalla homejuusto käyttäytyy kun sen jättää juustokuvun alle muhimaan kesäpäivänä. Ja ei taida tarvita edes kesäpäiviä eikä pitkää kypsytystä, lyhyempikin kuin 12 vuotta riittää unohtumattomaan elämykseen.

En tiedä pitäisikö aloittaa uusi elämä tutkijana autohomeiden parissa, kun konetta käyntikuntoon raplatessa löytyi uusi hometyyppi. Tälle voisi antaa nimen sinkkihome (penicillum zinkum). Ainakin omassa autossa on biodiversiteetti kohdallaan, koska esiintymiä löytyi kaasarista, releiden kiinnikkeistä ja venttiilikopasta ruuveista ja mutskuista puhumattakaan. Tässä yhteydessä voisi lukijoille mainita alustavana tutkimustuloksena että tämä home soveltuu huonosti maailman pelastamiseen. Empiiristen havaintojen perusteella hometyypin esiintymiä ei ole jäteöljyn seassa eikä se näyttäisi pystyvän prosessoimaan väljästä koneesta roiskunutta jäteöljyä vedeksi ja hiilidioksidiksi.

Rouvakin kysyi eräänä iltana josko kohta olisi valmista kun noin ahkerasti olet tallilla käynyt. Mitäpä tuohon muuta vastaamaan kun että lähden tästä tallille mutta ennen sitä pitää hakea lisää räikän kääntimen voiteluainetta.



Konetta siis aloitin käynnistelemään. Pyöritti pienen askartelun jälkeen muttei vähäisintäkään paukkua eka yrityksellä. Harjasin, hioin ja säädin kärjet sekä tulpat (museomies tyyliin ei muutaman egen investointia uusiin tehdä). Näyttivät siltä että niillä voisi lähteä auto käyntiin. Putsailin myös Bilteman laadukkaat antiikkisytkäjohdot sekä alkuperäisen puolan. Näytti niistä sähkö tulevan tulppiin asti johdon sisältä. Ainakaan testatessa ei sydämessä rytmihäiriöitä tuntunut ja kipinää roiski oikeassa paikassa niin kuin tähtisadetikku uutena vuotena yli-ikäisen handussa.



Kaasari ei ollut jämähtänyt juuttuvakurkkuisen tyyliin, vaan näytti sisältä että voisi jopa toimia. Mielenkiintoa ei ole Romppaista rassata, se kun minusta sopii paremmin Kuusakosken kokoelmien muuttuvaan näyttelyyn kun minun autoon.  Venttiilikopan aukaisin. Alla ei ollut ruostetta ja kun konetta pyörittelin, niin näytti öljypumppu työntävän öljyn näköistä kamaa. Ei mustaa mönjää eikä suklaamoussen tyylistä vaahtoa avec glykol. Liekkö tullut joskus laitettua ei ihan halvinta vaan toiseksi edukkainta öljyä, jota on jopa vaihdettu koneen kilahtamisen estämiseksi. Venttiilitkin oli suurin piirtein välyksissään ja liikkuivat, muutamia säätelin. Puristuksia sen sijaan ei ihmeemmin ole, toivottavasti sen verran männänrenkaat irtoaa, jos jumissa ovat, että käyntiin lähtee. Siirtely omin voimin kun olisi kiva yllätys – kavereille. Ovat jo muutamaan otteeseen asiasta vihjailleet biiliä työnnellessään pakkaseen pois tieltä.

Huikkaa heittelin kaasariin, mutta ei lupaillut. Siihen homma sitten tyssäsi, kun bensapumppu ei toiminut enkä sen kalvoa museomies-tyylin ryhtynyt roplaamaan. Kun kalvo on puhki ja neitsyys mennyt, niin ei siitä entistä enää tule, vaikka ählämimaissa miten kokoon kursisivat. Haen suosiolla uuden pumpun. Kalvoista puheen ollen tässä yhteydessä myös voisi valistaa kaikkia rättipääräjäyttelijöitä, että teitä taidetaan huijata. Kun luvataan kymmeniä neitsyitä parhaana mahdollisena tarjouksena, niin yleisesti ottaen kokeneemman kanssa saatte paljon paremmat kyydit. Ekakertalaisten kanssa touhu on yhtä palkitsevaa kuin aloittelijan auton laitto yksin pakkasessa pimeällä parkkipaikalla mutterisorvilla. Jos ette ole ennen päässeet pukille, niin kokenut kyllä opettaa teille kaiken maailman temppuja. Enkä olisi niin varma että kunto kestää kymmenet hoidot ainakaan pitkällä tähtäimellä. Kovaan ääneen metelöivillä mullaheilla ja ylioppi-isä Muhametilla vaikuttaisi lupausten perusteella olevan niukasti kokemusta siitä mitä ovat tarjoamassa sankareilleen. Näin sivullisen silmin mietittynä.

Auton toiminnan kannalta bensapumppu on parempi vaihtaa nyt kun kohta. Sitten kun luulee auton toimivan ja on lähtenyt jonnekin Länsi-Suomeen retkeilemään - tai itse asiassa kyllä pitää olla pakottava syy ennen kuin savolainen sinne suostuu ajamaan. Joka tapauksessa hajonneen bensapumpun kanssa on huono retkeillä vaikka vain hypoteettisesti. Eikä ihmeemmin housut pullistu kun kehä ykkösellä peli hyytyy keskikaistalle neljän nurkilla ja bussipysäkille on vain vajaa kilometri ylämäkeä. Kun saan pumpun hankittua, niin kokeillaan uudelleen starttia ja kerrotaan kokemuksia. Odotusarvo tosin on että savujen ulos saanti saattaa kestää, kun näistä ei oikein koskaan tiedä.

Paljon on tekstiä kirjoitettu jo. Meinasitko päivittää sytkää kärjettömäksi ? Tuossa nykyisessä voi olla jo klappia kohtuullisesti

Mulla on jonkinlaisena visiona pyöräyttää nykyinen moottori apulaitteineen Kuusakosken tuunausstudion kautta uudelle omistajalle. Mulla on toinen stanumitoissa oleva moottori, josta tulee tähän uusi huomattavasti nykyistä pirteämpi kone. Kärjetön jakaja on hyvin todennäköinen, vaikka se ei budget sportin ideaan oikein istu. Tai sitten vaan kaivetaan hyllystä sieltä löytyvät jakajat, palasiksi pöydälle ja tehdään yksi vain parhaista osista koottu. Joka ei taatusti toimi. Accusparkin kärjetön setti voisi olla myös vaihtoehto. Nyt kuitenkin tärkeimpänä on saada auto liikkuvaksi, kun joudun sitä siirtelemään hitsausten ajan ja patalaiskana äijänä en viitsisi työnnellä. Yleensä näissä mun projekteissa aikaa ja kaljaa on mennyt, osia on koottu huolella ja lopussa olen ihmetellyt miksiköhän olen haalinut kaiken tämän kaman tallin täytteeksi. Ihan kuin olisin joskus jostain lukenut että muillakin projektin eri vaiheissa visiot hieman muuttuu?

Halpa korjaus männänrenkaiden jumitteluun on kaadella desin verran ATF:ää joka pyttyyn ja sitten voikin viikon verran juoda kaljaa kun odottelee että puristukset löytyy. PS: elä pyöritä heti startilla voi tulla tosipaljo puristusta ennenko liemi on menny pytyistä läpi.

Tänään jatkettiin askartelua auton käyntiin saamiseksi. Uusi bensapumppu, letkut ja jopa suodatin. Bensapumppu tuli haettua motonetista. Oli taattua Motonet/Biltema laatua. Bensapumpun ja lohkon väliin tuleva bakeliittilevy oli liian ahdas eikä pumpun sojottava piikki ei mahtunut vakoon. Harvemmin tällaista on kokenut - ei mahdu sisään vaikka miten yrittäisi. Viilalla hieman isommaksi ja pumppu alkoi sylkeä bensaa. Mutta  kone ei polttanut pytyssä. Seuraavaksi piti pähkiä josko sytkä on kohdallaan. Raapimisen jälkeen jotain merkkejä löytyi ruosteen alta ja sai sytkän kohdallaan riittävän tarkasti. Piti katsoa vielä venttiilikopan alta josko kone on ihan sekaisin. Ei ollut ja alkoi jo hieman rassata kun kaikki mahdollinen on käyty läpi, mutta ei vaan polta edes pesällistä.

Melkein jo luovutin ja läksin kaverin kanssa kahville huoltsikalle kotimatkalla. Siellä oli hyllyssä käynnistysspraytä kohtuulliseen Kesoil hintaan. Purkki matkaan ja taas tallille miettien joko nyt pääsisi fiiliksiin. Vasta kolmannella suihkaisulla alkoi polttaa pesällisiä ja ties monennella yrittämällä lähti käymään täristen. Tunnelma oli kuin lentoasemalla – siis platalla kun venäläistä tähtimoottoria käynnistetään.  Samanlainen savupilvi ja kone alkoi muuttaa hyvällä hyötysuhteella bensaa meteliksi. Olen aina luullut että B20 lähtee helposti käyntiin, mutta tämän Kuusakoskelle kuuluvan aarteen kohdalla ei näin ole. Ihme ettei startti palanut.

Nyt voi siirtyä pellin polttamiseen kun autossa on jarrut ja öljyä ihan omalla voimalla konehuoneeseen sylkevä kone.



Kuvassa museomiehen turvatankki. Jos joskus haen palotarkastajan tointa, niin on esittää ihan omavalmisteinen referenssi asianmukaisesta palosuojelusta.

Edit - Kiitos ATF-vinkistä. Jos tänään ei olisi lähtenyt, niin se olisi ollut seuraava steppi.

> Aikamatkan teit sit Kesoilille

Sellaiselta se tuntui kun saman tyyppiset nesteet siellä miesten huoneen pisuaarin lattialla lillui kuin ennenkin käydessä. Mutta joo, ajat, värit ja logot on muuttuneet, mutta ihme kyllä siellä oli käynnistyssprayta. Nykyisin nämä kun ovat keskittyneet hedelmäpelien pelaajiin sekä oluen ja lottokuponkien ostajiin. Eli siis meikäläisen tyyppisiin asiakkkaisiin.

> Onkos toi olvi-tölkki mekaanikon käynnistys-sprayta ?

Ei kun ne on motivaattorin suojakuoria, jotka on otettu uusiokäyttöön turvatankin kohdistuskappaleiksi. Tämä on siis virallinen totuus.

>Toi puolan paikka, näyttäis ihan panssaripuolan pesälle, muttei kuitenkaan ole. Omassa se puola oli lämppärin puhaltimen kotelossa poikittain. Liekö sit joskus uusittu ? 

Minusta lopun aikojen amazonissa puola on ollut noin kiinni tulipellissä. Sen verran ruostetta mun puolan kiinnityksissä on ja muistaisin varmaan itkun sekaisin tuntein, jos näin ison investoinnin, kun puolan vaihdon, aikoinaan käyttöautoon olisi joutunut tekemään.

Toivottavasti jatkuu pian tämä tarina ! Hyvää luettavaa, kertakaikkiaan.

Ihan tulee mieleen vanhat ( hyvät ..? ) ajat, kun tallissa oli aina kylmä ja vitutti enemmän tai vähemmän.

Aikamatkan teit sit Kesoilille  Onkos toi olvi-tölkki mekaanikon käynnistys-sprayta ?
Toi puolan paikka, näyttäis ihan panssaripuolan pesälle, muttei kuitenkaan ole. Omassa se puola oli lämppärin puhaltimen kotelossa poikittain. Liekö sit joskus uusittu ?

Kyll meikänkin Amukassa (vm '67) tuo puola on samassa paikassa kuin kalkkiksen kulkineessa ja näyttäisi orkkispaikalta.

Hienoa seurata edelleen budjettirojektin saagaa 

Projekti on edistynyt pienin mutta horjuvin askelin. Innostuin etsimään jarruihin lopullista ratkaisua, ettei tarvitsisi enää uudelleen aukoa. Uittelin hapossa käytettynä Ilarilta hankittua jarrukilpeä ja siinä yhteydessä kuulin aika usean version sutkauksesta haposta hapottamassa. Vaatimattoman savolaisen persoonan halventaminen ottaa muutenkin luonnolle, mutta kun vielä mollataan moneen kertaan kaikkien taholta autonlaittoasiaan kuuluvasta miehisestä harrastuksesta. Se on näitä kolhoositallin etuja. Jarruja varten alkaa olla kaikki kamat läjässä, jotta saa nekin lopulliseen kuntoon. Tuli näin eka kertaa kokeiltua happoa ruosteenpoistossa, aiemmin olen hionut ja puhallellut. Ja haudannut sen jälkeen ruosteen siemenet maalin alle josta ne ovat seuraavana kesänä kukkineet kuin oma naama teini-iässä. Hyvin tuntuu happo toimivan, eli seuraavaksi kaadetaan kunnon annos kabiinin takakaukaloihin. Anitrolia käyttäessä oppi myös pian, että kumihanskat on tarpeellinen lisävaruste. Muutoin handussa on yhtä cool & refresh olo kuin suihkussa käyneen Axe miehen esinahan alla kun tuli sinne riittävästi vetovoimaa saippuapurkista puristettua.



Jarrukilven suhteen pitää todeta, että sen kohdalla hiki korvasi järjen. Jos uuden saa reilulla 70 kybällä kunnollisena, niin välttämättä järkeä ei ole hankkia vanhaa ruosteista jostain jumalan selän takaa Hämeenlinnasta, hioa, hankkia happoa ja sitten maalailla osaa. Ainakaan jos laskee työssä käytetyn ajan ja peruselintarvikkeet, kuten miehiseen ostoskoriin kuuluvat Iisalmelaisen raittiusyritykseksi perustetun Olvin tuotteet. Tietäen että muutaman kesän jälkeen kilpi on vaihtokunnossa. Ilmeisesti tässä toteutetaan ajatusta, että ensin tehdään halvalla? ja pian uudelleen.



Pääsylinterin tilasin Mister-auton veppikaupasta. Kuukkelin ja heidän sivujen mukaan myyvät autonosia. Vähän aikaa piti tilausta naputtaessa epäröidä kun yleensä meikäläistä on kutsuttu Misteriksi ainoastaan Thaikkulassa ja sielläkin lähinnä vahvasti vasemmistoväristen lamppujen alueilla paikallisten asiantuntijapalveluja tarjoavien neitojen toimesta. Vaikka oma auto saattoi olla laulu-auto aikoinaan, niin ei se oikein Mister-autoksi sovellu eikä sellaista tavoitella enää tällä iällä. Pääsylinteri tuli kolmen viikon odotuksen jälkeen ja oli myyntikuvan mukaisesti musta ja kävi paikoilleen. Ei liian kiiltävä, ei tarvitse käsittelyä ja sopii projektin henkeen. Bonusta on, että lienee laatukamaa, pitää nesteet sisällään ja toimii useammassa kuin ekassa katsastuksessa.

Kun ohjaamossa piti tehdä tilaa polkimien alustan pellin polttamiseksi, niin otin sitten samalla tehostajan irti ja maalailin. Tehostin on veikeä osa, sitä kun en uskalla puhaltaa eikä oikein tiedä miten liiallisen ruskean patinan saisi pois. Näin ollen siis hion käsin ruskean pois ja sitten motonetin laatumaaleja. Päälle mattamustaa hinnat alkaen –spraytä projektin hengen mukaisesti.



Autoakin starttailin toisen kerran ja käyntiin lähti ekalla yrityksellä. Ilmeisesti kun tarpeeksi täristi, niin männän renkaat irtosivat. Nyt lähtee käyntiin normaalisti; tai tiedä vaikka kun konetta tarpeeksi uhkasi Kuusakosken käyttämällä metamorfoosilla, niin alkoi toimimaan. Öljyä tosin sisällä ei enää ole, vaikka miten tikulla pilkkisi. Käynnistyksen haittapuoli on että vähätkin jäljellä olleet öljyt on nyt levitetty epätasaisesti ympäri konetta ja korjaajan haalareita.

Tätähän lukiessa nauraa hekottaa tunti tolkulla...ja asiallista budjet-toimintaa, tää voi olla kliffaa tehdä noin jne pitänee toteuttaa omien  amazonien kanssa samaa

Kabiinissa ähkin polkimien kanssa tovin. Tovi ei tässä tapauksessa tarkoita muutaman pultin irrottamiseen menevää aikaa, vaikka niitä lämmittelisi ja dödöäkin suihkisi puoli pulloa. On ainakin tällaiselle yksinkertaiselle savolaiselle nyt selvää, miksi tämän klubin palstan projekteissa amazonin polkimien kiinnityshässäkkä lähtee ensimmäisenä ja tilalle tulee pedaaliboksi. Jarrupolkimen sain irti että pääsi rälläköimään mädät pois. Kytkimen kanssa luovutin kahden tunnin äheltämisen jälkeen. En tosin käynyt Volvon manuskan sivuilla etsimässä josko siellä joku Turo Tailorin kaveri olisi näyttänyt miten pultti aukeaa. Kyseisessä tapauksessa olisi tosin voinut samaistua taitojen puolesta puvun tekijään.

Otin myös kuskinpenkin pois tieltä, muuthan on lähteneet jo aiemmin. Tällä iällä ei enää ihmettele, miksi viimeisissä amazonissa on samanlaiset etupenkit molemmin puolin. Luulen että Ruotsissa tuohon aikaan olivat palkanneet jonkun naisen sisustussuunnittelijaksi tasa-arvon vuoksi. Hän sitten toteutti itseään ja käytti samoja osia molemmin puolin, eikä tuotantotirehtöörikään pahakseen pistänyt. Naisten tasa-arvohan on että on miesten työt ja yhteiset duunit. Miesten töitä on kaikki teknistä osaamista vaativat asiat, kuten imurointi ja auton selkänojan kippaaminen puhumattakaan ristiselän tukimötikän pyörittämisestä. Ne on siis ergonomiaa suunniteltaessa laitettu kuskin tehtäviksi, koska rouvahan yleensä ajaa vain kostean illan jälkeen miehen läsnä ollessa. Jos siis suostuu silloinkaan, ihan näin kokemuksen pohjalta olen niin kuin kuullut että yleensä perheessä mies saa palautetta ensimmäisen lasin puolivälissä että eiköhän se ollut siinä. Ja että mies ajaa myös silloin kotiin.

Jotain hyvää tässä symmetristen penkkien systeemissä on, sillä kun kuskin penkki on tarpeeksi kulahtanut voi vaihtaa jakkarat vaan päikseen. Tosin rouva saattaa huomata, että jotenkin nämä penkin raudat painavat selkää ja historiaan jäänyttä piukkaa peppua erilailla kuin ennen. Pikkuvinkkinä kerrottakoon, ettei kannata siinä tilanteessa vetää överiksi ja kysyä oletko käynyt viime aikoina vaa’alla ja mahdollisesti lihonut, jos se olisi syynä.



Etuosan mädän syynä näytti olevan tuplapelti, jonka väliin oli aika rakentanut luontoliiton hyväksymää mallia olevan kompostin. Ainakin pellin maatuminen oli tapahtunut tehokkaasti, vain pientä purua kotelon pohjalla jäljellä siemeneksi ehjään massaukseen siroteltuna. Ensin oli mennyt kotelon päällinen ja sitten pintapelti. Tietääpä putsata toiselta puolelta sekä laittaa estoaineita. Hitsausharjoitukset jatkuivat eli kuskin jalkatilan palat tuli räittyä. Tällä korjauksella saa halutessaan vuotuisessa luokkahitsareiden ammattitaitotapahtumassa suurimman kehityspotentiaalin omaavan kannustuspalkinnon.



Takakaukaloakin aloitin. Nyt jo sisäistäneenä että kannattaa ottaa tarpeeksi iso pala pois, putsata huolellisesti ruoste pois ja myös massa monen sentin matkalta hitsauspaikan ympäriltä. Pellin muotoilua tuli myös harrastettua prässillä ja metallipaloilla. Eka pokkaus sopi hyvin paikoilleen, tokan täsmäsovitukseen riitti  pikkuvasara ja kolmanteen koloon tarvittiin jo pajaleka. Kun ottaa kunnon palan takakaukalosta irti, niin näköjään pohja on sen jälkeen veltto kuin Virtasen ja vasaran paukuttelu peltiin ilman tukea on kuin trampoliinia uuteen muotoon taputtelisi.

Kun kaveri oli tarpeeksi meikäläisen hitsausharjoituksia ja kiroilua katsellut, niin totesi että parasta on että hän tekee takapyöränkaaret. Minun tekemänä amazonin takakyljistä olisi tullut lähinnä etäisesti aaltopeltisitikka muistuttava art deco -teos. Paitsi että ne muodot olisi olleet enemmän aalto maljakosta otettuja  vailla mitään logiikkaa. Enkä oikein jaksa uskoa että sillä esityksellä voisi päästä Artekin mallistoon ja apinoiduksi muotoilupiireissä ympäri maailman. Vaikka tosin tienpäällä näkee näitä reilun 10 vuoden ikäisiä taideteoksia varsinkin riisikuppien omistajilla ja myös saksalaisten laatuautojen ooppelin ja foordin haltijoilla. Niihin kun ei ilmeisesti käypiä korjauspaloja myydä eikä peltiä voi kiinnittää kuin sentin välein pisteillä.

Ihmetellen sitten katselin kun joku osaa tehdä peltitöitä ja nopeasti. No, hänellä on tuo tekeminen verissä kun on ottanut elämäntapa-askartelijan roolin pitämällä käyttöautoina vanhoja sitikoita (joo, monikko koska yksi käyttöautositikka on mission impossible vaikka apuna olisi itse McGyver). Kaverin sitikat ei siis oikeasti ole vanhoja, vaan sopivasti, siis sellaisia joissa on jo paljon hajoavia osia. Näihin ei varaosia oikein enää saa Suomesta. Käytetyt osat - no kyseiset ranskalaisen insinööritaidon näytteet pitivät Kuusakosken kaverit kiireisinä jo 10 vuotta sitten. Kun kyseistä harrastamista on katsonut, niin helppo ymmärtää miksi minun amazonin korjaaminen on hänen mielestään laajennettu katsastuskorjaus. Kaverin puolustukseksi pitää sanoa, että kokoelmissa on myös yksi volvo ranskisten lisäksi. Muutoinhan elämä olisi liian helppoa kun olisi vaan millisiä pultteja laatikoissa pyörimässä. Totaalista luuserimeininkiä jos pysyttäytyy yhdessä merkissä puhumattakaan yhdestä mallista. Tai yhdessä autossa.



Takakaaret oli pinnaltaan melkein ehjät. Kuskin puolen sisäkaareen oli tullut havaittavaa kariesta, mutta sitäkin suhteellisen vähän. Vain kolme pientä paikkaa piti laittaa. Sisäpintoihin tuli roiskaistua muutama kerros Motonetista hankittua laadukasta CRCn sinkkispraytä ennen kaarien paikalleen laittoa. Jos nyt edes muutaman vuoden kukkimatta kestäisivät.



Aihiossa ei Finikoria ole säästelty. Kuten kuvasta näkyy, takakaaren sisälle oli kertynyt kunnon mälli joka on estänyt lisäaineen menon tuplapellin saumaan. Muutoinkin tähän mennessä mätä on löytynyt pääsääntöisesti triplaburger -rakenteista tai sitten kabiinista vedenpoistoaukoista, jotka ainakin tämän auton kohdalla ovat toimineet kokoojaviemäreinä alhaalta tulleelle vedelle ja suolalle. Itselle on ollut vaikea ymmärtää ohjaamon pohjan rakennetta, johon on pokattu viiltoja peltiin ja sitten niiden päälle on ummikkosuomalaisen käsketty kiinnittämään ruotsalaista valmiiksi rei’itettyä ja paperinohutta kattohuopaa. Ilmeisesti näiden autojen kokoamiseen on nimenomaan tarvittu kielipuolia, etteivät kysele viisaan ruotsalaisen ratkaisujen perään.

Muutoin projektin vääntäminen on just sitä huikean alkuinnostuksen jälkeistä aikaa - tekeminen on jatkuvaa rälläköintiä, massan repimistä pohjasta puukolla ja lämpöpuhaltimella, sen jälkeen ruosteen ja mustan smäidän poistamista sormien rakkuloista, töhnän kaivamista korvista ja ties mistä. Kun kerran paperinenäliinaan mällin niistää, niin tuote muuttuu kerralla käytetyn vessapaperin näköiseksi.  Tunnelma on kuin aikoinaan intissä Los Lohtajan beach partyn jälkeen, hiekkaa löytyi tammikuisen retken jälkeen kaksi viikkoa jopa ahterinaukosta. Terkkari tosin lienee tyytyväinen kun raudasta ei ole puutetta, sen verran sitä ikenistään illan rälläköinnin jälkeen löytää ja metallin maun suussaan tuntee. Jonkinlaista mielenkiintoa on pahvimallien teossa ja silloin kun pelti palaa nätisti paikoilleen, mutta kuten kaikki tietää, ne hetket on yhtä yleisiä kun poliitikkojen konkreettiset puheet näin vaalien alla. Projektia aloittaessa kun on unohtanut että alkuosa on aina tätä skeidan lapioimista.

Itse asiassa voisi laittaa telkkukanavan katsojapalautteena, mistähän saisi sellaisen wheeler dealer tyyppisen auton, jossa kunnostus voidaan aloittaa samaan tyyliin kun baanalle lähdön perjantai-iltana pukeutumisen puolesta. Tosin mä voisin myös käyttää ne voittorahat etukäteen muutamana viikonloppuna niin kuin onnistuneen projektin kunniaksi, koska koskaan ei ole näin itselle käynyt. Virkistävän aloituksen jälkeen voisi sitten keskittyä harrastukseen ja vaihtaa ohjelman mukaisesti muutama toimimaton pikkuosa. Näiden kavereiden kohteista kun ei ikinä koskaan missään tilanteessa löydy pätkääkään mätää tai muutakaan vuosikymmenten patinaa, jota tällaisen tavan rahvaan kielellä paskaksi kutsutaan. Mitään ei tarvitse kaivaa tunkion alta, jäteöljyäkin löytyy ainoastaan Ekokemin katalogista ja kaikki ruuvit aukeaa Bilteman, tai minkä lie sponsorin, hinnat-alkaen ruuvarilla vasurilla pikkusormi pystyssä. Itsellä kun yleensä enemmän nousee keskari. En myös pistäisi pahaksi jos mullakin kaikki osat löytyisi ekalla puhelinsoitolla uutena tehtaan pakkauksesta kohtuuhintaan eikä tarvitsisi näitä Bilteman/Motonetin laatukamoja viilalla, rälläkällä ja pajalekalla sovitella paikoilleen. Puhumattakaan hakea niitä foorumin kautta ja sitten löytää vielä huonompi osa kuin itsellä on jostain Satakunnan ja Pohjanmaan rajaseudulta näreen alla 20 vuotta maatuneen amazonin paksista. Jota kaveri vielä arpoo, myykö sittenkään ja millä hinnalla jos vaikka joskus tarttis. Mutta mitä tässä selittämään, itse olen projektini aloittanut ja nää vissiin on se harrastuksen suola, mistä sitten voi projektin valmistuttua antaa lausuntoja harrastemedialle. Paitsi että tämän projektin kohdalla taitaa jutun teko loppua mykistyneeseen hiljaisuuteen, kun näkevät lopputuloksen eka kertaa.



Kuvassa kabiinin pohjaa anitrol-kasittelyn jälkeen. Puhtoinen on kuin ujon savolaisen puheet paluukuulustelussa keväisen Lapin hiihtoreissun jälkeen.

Noin puolet koritöistä on nyt tehty. Toiseen takanurkkaan tällä erää hanke pysähtyy toviksi, koska välillä käsittelyyn pitää ottaa kesää piristävä ranskatar. Tämä vähemmän arvokkaasti vanhentunut ja useamman kauneusleikkauksen kokenut  ranskatar on pidemmän aikaa käynyt liian kovilla kierroksilla, eli vaatii hieman huomiota ja lähinnä annostelun säätämistä. Sinänsä ranskalainen pitäisi olla helppo hoito, tai mistä näistä gallian kaunottarista etukäteen selvän ottaa.  Solexeissa kun säädöt tehdään kuten weberissä suuttimia vaihtamalla. Joita muuten on. Tällä erää tarkoituksena vaihtaa 5 kappaletta pienempiin kurkkujen kera, jos vaikka saisi vähän rauhoittumaan eikä ihan niin kovasti huutaisi.

Volvon suhteen pitää todeta että on vähintään kertaluokkaa helpompi ja halvempi projekti, vaikka nuorempana tuntui Kaivokselan lasipalatsin peränurkan varaosatiskille pakon edestä punaista mattoa laahustaneena ja tilin sinne usein upottaneena DNAn mainoksen meiningiltä Haikossa. Nykyisin oikeastaan kaikkea saa eikä hinnatkaan ole taivaista. Jos taas haluaa vanhaan pesoseen imusarjan tuplakaasareille, pitää kaivaa kuvettaan ebayssä nelinumeroisen luvun verran. Eikä nyt puhuta ruplista, zimbabwen dollareista tai muista lottokuponkiin verrattavista maksuvälineistä, joista tietää lauantai-iltana saako tällä mitään eli ei. Pesosen tuplakaasareiden imusarjoja on tarjolla ehkä yksi joka kolmas vuosi. Volvon B20seen voi valita uusi vai vanha, mitkä kaasarit, paljonko tehoja ja minkä tyyppiseen ajoon kone tehdään. On hieman toisenlainen kuin ranskalainen, johon löytyy jotain tietoa jostain 50 vuotta vanhasta skannatusta artikkelista ranskaksi. Pääsääntöisesti saa tehdä yrityksen ja erehdyksen kautta. Eikä nämä iteraatiot jää yhteen tai kahteen. Jos jotain hyvää pitää blondista sanoa, niin heti aukeaa ilman pitkiä esileikkejä kun on joka paikkaa roplailtu. Millisillä avaimilla on myös puolensa. Puhtoisen ranskattaren kanssa vietetyn illan jälkeen ei myöskään tarvitse kotona selitellä että en todellakaan käynyt missä lie mutakylpyhoidossa, hoito ei jäänyt kesken enkä kokenut sitä virkistäväksi, enkä todellakaan halua lähteä minnekään Pärnuun tai vielä pidemmälle kylpylään kokemaan saman uudelleen.



Askartelun ohessa on myös tullut hankittua osia. Projektin lyhyen keston ajan kun vastaan on tullut sopivia kohtuuhinnalla, niin olen ostanut pois. Jouset löytyi naapurista (stadista, voiko täällä muka harrastaa autoja kun kaikki on kiellettyä ja tilat maksaa enemmän kuin voi pomolta liksaa pyytää), eli käyttämättömät puolitoista tuumaa madaltavat Lesjöforsit.  Koneeseen on tullut hankittua R-Sportin B20 GT satsin mukaisia kamoja. Mainoksen mukaan för landvägskörning, eli jos oikein tulkitsen, niin sopii parhaiten syrjäkylän sporttiin ja erinomaisesti tämän projektin henkeen. Ne näyttämöversiot, eli stage 1 ja muut elämää suuremmat numerot jätän suosiolla nuoremmille ratakavereille ja vartin vetelijöille. Ajatuksena on laittaa pystysolex kaasariksi, kun näitä solexin suuttimia on yritetty opetella vaihtamaan ja ymmärtämään mitä muutetaan kun ei toimi. Helpommalla varmasti pääsisi weberillä (joka muuten tuli hankittua Volvon leimaamilla imusarjoilla), mutta sittenhän ei saisi harrastaa täysipainoisesti. Ja kone voisi vaikka toimia.

Sen verran on lisää uutta romua kertynyt taas hyllyn täytteeksi, että pitää hetkeksi lopettaa. Joskus 25 vuotta sitten tuli koottua kaikkea tarpeellista ja erityisesti tarpeetonta talteen. Ennen kun hankin lisää, niin paikalla on tehdä inventaario mitä oikeasti löytyy. Valitettavasti osat ovat vaan tallissa, jota kuntotarkastaja kutsuisi romahdusvaarassa olevaksi vajaksi, useamman tonnin romuläjän takana. Eikä nyt puhuta rahasta, vaan painosta. Onneksi ei kuitenkaan yksittäisten kappaleiden osalta, joten niitä pystyy kevyen kuntosaliharjoittelun sijaan nostelemaan kärryyn Metsäsairilan pitkäaikaisvarastoon toimitettavaksi. Tai no ehkä sen verran pitää vetää sanoja takaisin, että jos jostain löytää sopivan varvikellon niin sellaisen voisi hankkia. Muistan elävästi kun sellaista joskus 25 vuotta sitten Restaurannassa hypistelin - mutta kun 150 mummoa tuntui silloin paikallisten museomiesten femmagenren  mukaiselta ryöstämiseltä ja sen päälle raiskaamiselta kuivana kakkoseen kolmeen kertaan poikittain somppupoikien toimesta. Jäi omalta kohdalta myyjän tiskille ja meni varmaan jollekin viisaammalle. Nykyisin ei taida ruotsin räppänöihin 0 perään riittää jos sellaisen kojetaulun koristeen haluaa sweduista. Eikä 150 egeä, jos yleiseurooppalaista valuuttaa handuun tarjoaa. Saattaahan tuo Suomestakin eteen tulla ja lienee kuitenkin helpommin löydettävä kuin vanhan pesosen viritysosat.

Näihin tunnelmiin tältä erää. Seuraavaksi tässä projektissa jatketaan taas ruosteen parissa, onneksi sentään on jo päästy puristelemaan pehmeää peräpäätä. Siellä askaretta tuntuukin riittävän eikä hierominen heti lopu kesken. Tosin jos auton nimi on Joonas ja se on ruotsalainen, niin en ole varma kehtaako näistä paljon muille puhua. Voi olla mykistävä vaikutus työpaikan daameille kahvipöydässä kun kertoo että koko eilisen illan duunailin Joonaksen peräpäätä.

Näköjään projektirintamalla veteraanit ovat ahkeroineet ja saaneet jotain aikaiseksi. Omalta kohdalta jotain muutakin on tehty kuin tekijää olvilla marinoitu. Peräpään pukamien poiston kimpussa on viime ajat vietetty. Vaalien kunniaksi ensimmäiset leikkaukset ovat kohdistuneet vasemmistoon . Jo kaarta asentaessa lähti auton toiminnan kannalta hyödyllinen ja tarpeellinen vasen alasivupaneeli osittain irti ja nyt loput. Hitsailin pari tukipalaa räkien kiinni ettei ihan letkuksi menisi ennen varapayöräkaukalon irroitusta. Kaukalon vaihto kun lienee helpompi tehdä ekaksi, vaikka tämän projektin tekijän tyyliin parhaiten olisi sopinut laittaa ensin kiinni kaikki koteloa ympäröivät osat vaihtotyön haasteellisuuden lisäämiseksi.



Oma varapyöräkaukalo olisi ilmeisesti ollut vielä elvytyskunnossa. Pohja ja sivusauma näytti sen verran happamalta, joten tuli tilattua uusi sweduista Jupetin Esbuun teollisuusalueen myymälästä. Kaukalon suhteen voi todeta, että VPn laatu tämän osan kohdalta lienee vastaava kuin muiden tunnettujen ja jo aiemmin tässä projektipäiväkirjassa mainittujen kotimaassa toimivien vain parhaiden osien toimittajien. VPllä helpommat osat ovat olleet paksumpaa kamaa ja ihan asiallisia. Varapyöräkotelo näyttää sen verran hankalalta, että sen prässäämiseen Klockerholmin tai kenen lie insinöörillä on ollut haasteita. Peltiä ovat ilmeisesti saaneet tarpeeksi halvalla kiinalaisten säilykepurkin valmistajalta (vaikka yhtenäisyyttä Olvin kuoriin on). Vaikka kama on hieman paperia paksumpaa, niin ei prässiin ole turhaan painetta lyöty kun ilmeisesti sen verran lainetta on jäänyt. Osaa zoomaillessa on mieleen tullut mitenköhän sen saa edes jollain lailla tiiviisti palkkiin ja puskurin kiinnikkeeseen. Tai sitten ovat säästäneet korjaajan työtä, että peltiä voi painella avokämmennellä kiinni palkkiin tai jos väsyttää, niin napsutella ihan naisten vasaralla. Ja varmistavat ilmeisesti näin, että pian pääsevät myymään uuden kaukalon.

Kotelon irroitus oli ihan mielenkiintoinen puhde. Tein sen siististi (siis lopputuloksen kannalta, rouva voisi ympäristöstä työn aikana olla eri mieltä) jotta uuden laittaminen olisi helpompaa. Vei pilkkoen ja rälläkkää vinguttaen yhteensä reilut nelisen tuntia (pakollisia juomataukoja suun huuhtelemiseksi olvin suuvedellä ei ole laskettu). Sen verran hyvin oli vielä pisteillä kiinni. Yllätys oli suuri, kun takapuskurin kiinnike oli ehjä ja sitä ei tarvitse vaihtaa, vaikka kiinnitys koteloon näytti kunnon kerrosaterialta: Pohjalla kotelon kiinnikkeet, sitten kotelon pelti ja kaupan päälle vielä kaukalon sisälle vahvike. Ainakin sisin oli edelleen vahvasti kiinni ja lähes ilman rapeutta irrottamistyön haasteellisuuden lisäämiseksi. Aiemmin autossa on ollut koukku mutta jatkosta en ole niin varma. Varapyöräkotelo kun näköjään ottaa vastaan suurelta osin toisen puolen kuorman ja luottamus VPn korjauspalan ominaisuuksiin ja omaan elvytysjälkeen ei ole niin vahva, että uskaltaisi isompaa traileria autoineen taakse laittaa niin kuin nuoruudessa romujen siirrossa piti tehdä. Ilmeisesti silloin poliisit katsoivat, että amazon, traileri ja sen päällä PV on asiallinen yhdistelmä ja painot eivät mene yli, kun koskaan lisäverolappua puhuttelun kera en saanut. Jopa oma laskutaito riitti että taisi olla useampi sata kiloa painoista kipeä yhdistelmä.



Kun valmista koteloa paikalleen sovittelin, niin aika pian päätyi tulokseen, että varapyöräkoteloa ei kannata tilata valmiina. Helpommalla taitaisi päästä, jos ensin polttaa sisäpuolen paikoilleen ja sitten ulkosivun kurankeruuhyllyn. Mutta katsotaan nyt mitä tulee. Itse mietin kahteen kertaan hitsaanko kiinni itse vai annanko osaavammalle tehtäväksi.  Tai siis sellaiselle, joka osaa, minua osaavampi hitsarin määreen kun taitaa täyttää sokea Reettakin. Ja ihan Keuruulaisen käsityön taidonnaytettä tästä budjettisporttista ei olla tekemässä.



Kuvassa varapyöräkotelo runnottuna paikoilleen budjettipussihousun elvytysperiaatteella numero 2: Isompi leka korvaa järjen. Ensimmäinen periaatehan oli että tärkeintä on säästää.