Joskus muinoin tuli ostettua noita Autoglymin autohoitotuotteita kun niitä kovasti mainostettiin. Muutaman kerran vahasin auton tuolla punaisella ja muutaman puna + kulta-yhdistelmällä. Muistaakseni molemmilla jälki oli ihan ok ja sen verran muistan, että tuon kultaisen kannatti antaa kuivua mielellään vaikka yön yli, niin kiillotus kävi kuin itsestään.
Kesto ei tainnut olla häävi, mutta hinta oli vähän kova. Kun pullot loppuivat, niin jäivät nämä ostamatta uudestaan.
TM:n testin perusteella päätin sitten kokeilla viime kesänä tuota bilteman Super Waxia. Silloin pullo maksoi muistaakseni 5e. Vaha oli helppo levittää ja tuntui melko riittoisalta. Kunhan malttoi antaa sen kuivua kunnolla, niin kiillotuskin oli helpohkoa. Vähän miinusta voisin antaa vahan hajusta, joka ei yleensä haittaa, mutta Bilteman vahasta tulee mieleen joku Old Spice tai Tabak Originale, joka alkaa melkein särkemään päätä

Kesto tässäkään vahassa ei ole häävi, mutta koska itselläni on käytössä hyvät pesu ja vahaus-paikat ympäri vuoden, niiin en ota stressiä siitä. Lisäksi tykkään puuhastella auton parissa, joten esim. 5 kertaa pesu + vaha / vuosi ei ole ongelma.
Nykyään vahan hinta on tainnut pompata jo 8e luokkaan, varmaan johtuen suuresta kysynnästä. Ihan sama, silti hain eilen sitä taas pullon varastoon, vaikka vanhassa on vielä puolet jäljellä.
Mielestäni nuo Bilteman pesuaineet ja ainakin tämä "Super Wax" on hintaansa nähden ihan asiallisia aineita, eikä 300e maksaneeseen autoon viitsi mitään tuhannen euron kovavaha / caranababarababau-käsittelyä tehdä.