Race.fi  Puotilan autokorjaamo

V70 R awd talviautoprojekti

  • 43 Vastauksia
  • 20161 Lukukerrat

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
V70 R awd talviautoprojekti
« : 19.02.2015, 08:50:56 »
Tervehdystä foorumille.

Tuli hommattua tämänkin foorumin myyntipalstalla näkynyt Ärrä awd talviautoksi. Tilanne oli sellainen että uuteen kotiin ei meinannutkaan päästä sopivilla keleillä kiitos hyvän teidenhuollon ja nelikoitahan sitä alettiin nettiautosta selata hyvinkin aktiivisesti. Silmään sattui joka kerta samassa kaupungissa sijaitseva V70 R awd. Ulkonäkö miellytti silmää ja värikin oli sopiva mutta ikä hieman mietitytti. Sitten yhtenä päivänä satuttiin samaan aikaan paikallisen kaupan pihaan ja kuulin kyseisen kapistuksen käyntiäänen ja siinä se melkein oli :D Ja noh, nyt sillä on sitten jo viikonpäivät ajeltu.

Volvo on itselleni täysin vieras tuttavuus ja hieman on totuttelemista ollut kun kaasupallojen päällä on pääsääntöisesti matkattu. Mitään uutta autoa en ollut ostamassakaan ja kaikkea pientä laitettavaa luonnollisesti löytyy :) Ihan ensimmäisenä tutkinnan alle pääsee putkistossa tai pakosarjassa oleva miehekkään kuuloinen vuoto sekä tällä hetkellä loimottava vikavalo. Iskunvaimennus vaatii myös päivitystä. Vuodot ja vikavalot saavat nyt tulevana maanantaina tutkasta pajalla kun oman tallin varaa tällä hetkellä yksi jäähdytintä odottava ooppeli..

Perus huoltojen ja korjausten jälkeen keskitytään ainakin alkuun matkustusviihtyvyyden parantamiseen eli äänentoistoon. Kisaamaan en tämän kanssa meinaa lähteä kun sitä varten on muut pelit mutta kun on hyvään tottunut niin ei tämä talviautokaan jää huomiotta. Katsotaan mitä kaikkea keksitään mutta äänilähteeksi tulee ainakin Japanin malli IVA-D310J kaikkine oheishilppeineen eli MD-soitin, HDD-soitin, navigaattori sekä iPod ohjaus :D Katsotaan jos matalia saataisiin toistamaan kauan haaveissa ollut piikki CV stroker...

Kuvat on kivoja joten tältä se näyttää nyt talvivanteilla.





Tästä tämä lähtee ja onneksi näitä projekteja ei ennenstään montaa vielä ollutkaan :D

edit: laitetaan linkkinä nuo kuvat kun ei nyt upottaminen onnistu..
edit2: Hahaa!! Työvoitto kuvien kanssa :)
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015, 09:19:20 kirjoittanut Kenguru »

Poissa Merlin

  • Grand Luxe Touring
  • ***
  • Viestejä: 1493
  • Pessimisti ei pety ja positiivisuus on perseestä.
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #1 : 19.02.2015, 12:30:30 »
Nätti. S*
V60 T8 TwE AWD Inscription 2021
V70R 2000

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #2 : 23.02.2015, 14:33:57 »
Ei ollut vakavampaa murhetta kun heti turbon jälkeen löytyi entisen kannakkeen paikalta pari peukalon mentävää reikää :D Itse kannake ei ollut enää putkessa kiinni..
Eli samalla kerralla tuli selitys valolle sekä pörinälle. Lisäksi toisessa eturenkaassa vähän pystyheittoa mikä ilmenee pienenä ravistuksena ratissa pienissä nopeuksissa.

Torstaina pitäisi tallin vapautua taas omiin hommiin niin saa putken työn alle.

Poissa jogiin

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 3821
  • 195hv/406Nm
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #3 : 26.02.2015, 14:03:27 »
Tää on tullu monesti eskolanmäessä bongattua  :hello:

Volvo 945 Classic -98 (Lahna)
Volvo 945 turbo -96 (Lahnan seuraaja)
Wäärin Wirittäjä #4

Poissa Jakkefp

  • Grand Luxe
  • **
  • Viestejä: 588
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #4 : 26.02.2015, 15:31:26 »
Siisti peli! Tämä taisi tänään olla VR Transpointin pihassa about lounasaikaan, jos en väärin nähnyt? Erottui edukseen autorivistöstä :)

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #5 : 26.02.2015, 21:49:02 »
Itse en ole vielä Eskolanmäessä tämän kanssa käynyt mutta ihan oikeasta paikasta bongattu tänään :D

Saatiin juuri ooppeli tallista pihalle ja tämä pääsi samantien sisälle. Katsotaan pääsisikö jo viikonloppuna tipauttamaan putkea lattialle ja vetämään taas johtoa tolkuttomasti sisään :P



Katsotaan jos samalla tutkailisi vähän miksi kattoluukku ei pelitä vaikka moottori pyörii.

Poissa jogiin

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 3821
  • 195hv/406Nm
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #6 : 26.02.2015, 22:32:41 »
Juu tais sit olla edellinen omistaja joka tuol salen takana sitä seisotti.  :)

Volvo 945 Classic -98 (Lahna)
Volvo 945 turbo -96 (Lahnan seuraaja)
Wäärin Wirittäjä #4

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #7 : 05.03.2015, 21:41:21 »
Volvo on pukeilla tallissa ja vuotopaikka löydetty putkesta. Mutterit irtosi pakopesästä helpolla ja putken klemmarista ei sitten millään.. No suuremmaksi ongelmaksi kehkeytyi kuitenkin se että putki ei irronnut pakopesästä helpolla. Valukoot rost ohvit sinne saumaan rauhassa ja lauantaina sitten uudella innolla  :)

Turbo näytti aika öljyiseltä alapuolelta katseltuna ja alipaineletkut oli aika pullistuneita ja pykineitä. Pitää tutkailla tarkemmin että mitä kaikkea tuossa fiksailee samalla. Onneksi on toinen auto tuossa käytössä niin ei ole kiire :)

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #8 : 07.03.2015, 14:35:15 »
Kyllä taas pistää oikein naurattamaan.. Pultit sain pakoputkesta irti (katki) ja lambdan liittimet irti ihan kevyellä parin tunnin taistelulla. Tämän jälkeenhän olikin ihan helpolla huomattavissa se että eihän se downpipe mahdu taittumaan sieltä kardaanin yli ja turbon ali.. Noo pienen tutkailun jälkeen tulin siihen tulokseen että turbo on nypättävä irti niin sitten pitäisi putki mahtua putoamaan jo lattialle. Toivottavasti :D

Turbo on alta öljyinen ja vaikuttaa että vuotaisi öljyputken liitoksesta. Onkohan noissa öljyputkissa jotkut tiivisteet mitkä voisi samalla uusia?

Helppo nakki tällainen kahden pienen reiän paikkaaminen pakoputkesta  :2funny:

Poissa Julma-Henri

  • Mr. Vika Koodi
  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Turbo
  • ******
  • Viestejä: 4926
  • Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä...
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #9 : 07.03.2015, 14:47:47 »
Vaikuttaa siltä että turbon öljynpaluu putken tiiviste vuotaa lohkonkyljestä. Siellä on o-rengas joka on pirun vaikea vaihtaa. Ite tulin siihen lopputulokseen tuon ässän kans että nosturille ja putki sekä kardaani pois jotta tulee tila. Eli en saanu tunkilla autoa tarpeeksi ylös että putken olis saanu edestä. Pari tuntia sitä taistelin ja loppupeleissä silikonia sormeen ja tökkimään putken juureen. Nyt pitäs kattoa joku päivä vieläkö vuotaa :buck2:
"Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki"

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #10 : 07.03.2015, 21:45:34 »
3/4 mutteria turbosta irti ja viimeiseen pääsee sormella vähän kokeileman mutta ei keksi mitä kautta saisi mitään työkalua perille :D
Moottorinosturinkin tuuppasin jo volvon eteen ihan uhkaukseksi muttei vielä auttanut..

Nooo onneksi on toinen pirssi millä kurvailla siihen asti ette selvittää tän palapelin :P

Poissa sjos

  • VRCF Ry jäsen 2025
  • Turbo+
  • *******
  • Viestejä: 5977
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #11 : 07.03.2015, 21:52:49 »
Harjoitusta pojat...

Kyllä sinne turbon paluuseen ihan yläkautta pääsee.
putki turbosta kahdella kuus kololla kiinni, ne auki, niin paluu putki lähtee pois.

Ja turbon irroitus onnistuu ihan lenkillä.
awd on kyllä hieman ahdas, mut kyllä sen sieltä pois saa, isommillakin käsillä  :hello:

Itse olen aina ollut koneen päällä polvillaan, sikiö asennossa..  :D
:smoke:

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #12 : 08.03.2015, 18:09:28 »
Lohduttava tieto että sen saa irti ilman että koko autoa tarvitsee räjäyttää ympäriltä. Uudella innolla siis kokeilemaan. Mun lenkkiavaimet saattaa olla vääränlaisella kulmalla varustettuja kun tuntui että siihen viimeiseen mutterin en saanut lenkkiä osumaan ollenkaan :D

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #13 : 16.03.2015, 12:22:57 »
Kyllä nyt on hakattu päätä seinään sen verran kauan tämän kanssa että osaavampi taho tai ainakin paremmilla työkaluilla varustettu saa paikata tuon pirun putken :D
6 tuntia yhteensä yritin avata sitä yhtä mutteria ja pariin otteeseen jopa sain avaimen hollille mutta tilaa kääntämiseen ei ollut. Luovutin ja pistin auton nippuun ja perjantaina on korjaamon vuoro yrittää. Keskitytään kesäpirssiin nyt hetki ja otetaan Volvo työn alle vähän myöhemmin.

Poissa Kenguru

  • De Luxe
  • *
  • Viestejä: 62
  • www.vrcf.fi
Vs: V70 R awd talviautoprojekti
« Vastaus #14 : 20.03.2015, 15:28:10 »
Hain juuri Volvon pajalta ja onpahan ero äänimaailmassa. Tuntuu kun kone olisi vaihdettu johonkin pienempään :D
Samalla vaihtui toinen alatukivarsi että sai nelipyöräsuuntauksen tehtyä. Nyt kehtaa ruuvata kesärenkaat alle kun se hetki tulee :)

Vielä oli päästöt ihan hilkulla mutta syynä saattoi olla se että poltteli "lambda" valoa kun päästöt oli otettu. Ja taitaa sielä katin päällä olla vielä joku reikäkin kun kuulema pikkasen röpeltää edelleen vaikka ne isoimmat reiät alkupäästä on nyt korjattu.

Ruuvasin paikoilleen Alpinen 9853r:n että sai edes vähän humppaa soimaan ja äänikuvaa edes pikkasen säädettyä.
Kyllä nyt kelpaa ajella taas työmatkoja ainakin hetken :)

 

Carcom Oy  Elekma