Takaluukun kahva ja mukitelineellinen käsinoja on hankittuna, käsinoja on jo paikallaan ja takaluukun kahvakin tulee vaihdettua lähiaikoina. Ikkunakalvokin odottelee edelleen kontissa asennusta.
Pientä murhettakin on taas, kävin täytättämässä ilmastoinnin viime torstaina ja auto viilenikin mukavasti sen jälkeen. Samana iltana muutaman tunnin päästä kylmää ei enää kuitenkaan tullut. Mitä seuraavana päivänä tutkin liitäntöjä, niin vaikuttaa siltä, että toinen ilmastoinnin kennon liitännöistä vuotaa. Täytyy avata nuo ja tarkastaa tiivisteet ja vaihtaa ne uusiin, mutteri on varmaan lähtenyt menemään vähän vinoon kiinnittäessä ja leikannut tiivisteen halki. Meinasi kyllä kasvaa sarvi otsaan, täyttöön meni oma rahansa ja sillä sai selville että järjestelmä vuotaa sittenkin. Omat testaukset alipaineella ja ilmastoinnin täyttölaite ei kuitenkaan vuotoa huomanneet.

No, vuotokohtaa etsimään, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ahtimen kanssa on vähän ihmetystä, pakopesästä taisi tulla muutoksessa turhan iso kun tuo herää todella hitaasti. Ahdin kyllä lähtee puhaltamaan jo ~2000 kierroksen kohdalta, mutta ahtopaine nousee täydellä kaasulla tappiinsa vasta ~4500 kierroksessa. Läppärin kanssa en ole vielä kerennyt ajaa että tietäisin tarkkaan paljonko painetta enimmillään on, menohaluja tuli kyllä lisää hukkaportin kellon vaihdon jälkeen persdynollakin. Auton oma ahtopainemittari ei kyllä mene edes tappiin asti vaikka ahtoja "pitäisi" olla kellossa olevalla jousella 1.2bar eli jossain vähän yli mittarin asteikon yli. Bensakartta ja syttykarttakin on toki jotain ihan muuta kun kohdallaan, mutta ei niiden tuohon ahtopaineeseen pitäisi vaikuttaa. Ehkä vaihdan rahatilanteen salliessa tähän vaikka 19t:n. Sitten menee kyllä voimansiirtoa myöten aika paljon palikkaa vaihtoon, täytyy tuumata.
Mitäs muuta, vakkari lakkasi toimimasta kunnolla ja pakoputki otti osuman katukiveyksestä ja aloitti pärinän. Vakkaria pitää tutkia ja putki menee kuitenkin vaihtoon kun tehdään 3" viemäri. Trippimittarikaan ei toimi, haittaa ikävästi keskikulutuksen laskemista. Koiraverkko kitisee rasvauksen puutteesta, kaikenlaista pientä harmia mikä vie iloa ajokokemuksesta.
Yleisesti ottaen auto pelaa kuitenkin hyvin, viikonlopun aikana tuli ajettua noin 650km.
edit: Kakkosella muuten kuin pintakaasulla kiihdyttäessä tuntui voimansiirrosta tärinää lauantaina, tuo kuitenkin hävisi itsestään kun sunnuntaina lähti liikenteeseen, lisää asioita tutkittavaksi.
