Sen verran sawolais-karjalais-hämäläinen olen, että ymmärrän kyllä miksi joitain asioita ei sanota ääneen mutta samoin tein en myöskään ota vastuuta siitä,
miten lukija ymmärtää tekstini. Kun lukija ymmärtää asiat niin kuin itse haluaa, en välttämättä korjaa edes selkeää väärinymmärrystä, jollei kyse ole teknisistä seikoista, jotka voivat tehdä vahinkoa.
Jos oikeudessa punnitaan sanomiseni ja väitän olevani siellä vahvoilla, sillä faktat ratkaisevat, eivätkä miele-kuvat.

Koska kirjoitukseni aiheutti tämänkin ketjun, mainitsen, että
taavin laskenta on tehty väärin, koska se perustuu olettamuksiin, sillä missään vaiheessa en maininnut osoitetta, johon olin ajamassa (ei nykyinen). Kerroin ainoastaan todellisesta tapahtuneesta asiasta ilman yksityiskohtia (missä kaikki merkitys piilee).
Kuten tiedämme, olettaminen on aina kaikkien munausten äiti!

Yleisesti, kahden eri tehoisen auton keskinopeuden pitäminen mahdollisimman korkealla (sallittuna) edellyttää kiihdytyksiä, joista pienempi tehoisella menee väistämättä enemmän aikaa tai edellyttää korkeamman loppunopeuden pitämistä pitkään.
Tehokkaammalla autolla kiihdytys kestää vähemmän aikaa ja samoin tein ei myöskään loppunopeuden tarvitse olla niin korkea.
Keskinopeudelle tärkeintä on se, ettei sitä päästetä laskemaan alas, sillä sen palauttaminen vaatii pitkään keskinopeutta korkeampaa nopeuden ylläpitämistä.
Eli rekan taakse junnaamaan jääminen 80km/h nopeudella romahduttaa väistämättä keskinopeuden erittäin nopeasti verrattuna tilanteeseen, jossa rekan taankse jääminen vältetään ajamalla 95km/h nopeudella ohituspaikkaa odottaen ja sen tullessa (tuttulla tiellä) sukka tempaistaan imusarjaan heti, ilman epäröintiä ja ohituksen tapahduttua voidaan omalle kaistalle palata moottorijarrutuksella. Tehottomammalla autolla sitten sitä rekan ohitusta hinkataan pitkään ja hartaudella silti ajassa selvästi häviten nopeammin kiihtyvälle autolle.
Ei maailman polttoainetaloudellisin tyyli, koska nopeuden nopea nostaminen vaatii runsaasti tehoa (lisää kulutusta), mutta mahdollistaa korkean keskinopeuden pitämisen laillisesti, mikä on minulle tärkeää, sillä +25tkm työmatkoja vuodessa on kuitenkin turhia tunteja tienpäällä ihan tarpeeksi, joista luovun mielelläni. Vaikka niistä palkkaa maksetaankin, ne ovat minulle täysin turhia ja tarpeettomia, sillä voisin vaikka sen ajan käyttää sohvalla makaamiseen miellummin.
Nopeuksista yleisesti sanon, että olen pitänyt ajokorttini toistaiseksi ja sakonkin olen saanut reilu vuosi sitten viimeksi ohitustilanteessa, vaikka liki jokaisella työreissullani sini-vuokkoja näenkin. Päiväsakoille olen päässyt viimeksi joskus 90-luvulla.
Moderoinnista totean sen, että se ei välttämätta noudata kaikkia tasapuolisuuden ehtoja, minkä ovat kyllä muutkin lukijat panneet merkille. Ja tällä en tarkoita taavia, sillä minusta taavi on ollut yksi tasapuolisimmista moderaattoreita. Ja tämän sanon ilman välittämistä.

Kauneus piilee aina nyasseissa, jotka jäävät useimmilta huomaamatta!
