Piitkästä aikaa jotain tännekkin. Myyntiajatukset on haudattu aikoja sitten ja uusi suunnitelma tämän kohtalosta keksitty. Tällä kertaa enemmän asiaa suunnitelmista kuin aikaansaamisista.
Eli auto seissyt intin takia tammikuusta heinäkuuhun katoksessa, kunnes velipoika porsi kasipätkästä kytkimen, ja alkoi ajaa tällä. Nyt kytkin laitettu ja auto taas seisonnassa odottelemassa käsittelyä. Valtio työllistää minua vielä joulukuuhun asti, mutta yritän silti saada tämän jouluksi liikkeelle.
Mitä autoon on tehty edellisen päivityksen jälkeen?
-Asennettu eFlexFuelin etanolimuutossarja. Asennus oli yllättävän helppoa ja 5000km kokemuksen perusteella auto tuntuu pelittävän systeemin kanssa moitteetta, tosin kunnon talvikokemuksia ei vielä ole takana, mutta pikkupakkasilla ainakin tuntui toimivan hyvin pelkällä etanolilla.
Systeemi:

Askartelua:

-Vakkari nyt täysin toimintakunnossa, viiksen juuresta oli katkennut plus-napin johto ja siksi nappi ei toiminut.
-Kauon haaveillut kangasmatot tulivat varaosa-auton mukana ja löysivät tiensä heti pesun jälkeen autoon. Täydellisiä ei niistä ankarankaan pesun jälkeen saanut, mutta tarpeeksi hyvät omaan silmään.


Sitten niihin suuriin suunnitelmiin. Automaattilaatikko alkoi jo viime syksynä osoittaa toimimattomuuttaan ja vika paheni nyt kun auto oli kuukaudenpäivät liikenteessä. Vika on seuraavanlainen: normaaliajossa laatikko toimii niinkuin pitääkin ja vaihtaa sujuvasti. Kun vähänkään reilummin yrittää kiihdyttää alkaa laatikko "miettimään" ja jurmuttamaan, aivankuin aikoisi vaihtaa vaihdetta pienemmälle mutta ei kuitenkaan vaihda.
Vika olisi varmasti korjattavissa, mutta koska vihaan 4-portaisen laatikon pitkää ykköstä, niin pitkän harkinnan ja tutkailun jälkeen päätin hankkia varaosa-autoksi konevikaisen V70 AWD:n manuaalina. Tarkoitus olisi siis manualisoida tämä. Samalla tulee todennäköisesti myös uusittua kytkinpaketti, riippuen purkuauton kytkimen kunnosta.
Laatikkovian lisäksi auto öljyää takalunkkua. Moottorin pienen öljyvuodon lisäksi öljyä tulee putkesta, ja öljyää perää pieninä pisteinä. Mitään uskomattomia määriä sitä ei tule, mutta luulen että turbo alkaa vetelemään viimeisiään, sillä vedotkin tuntuvat olevan vähän hukassa. Ajattelin vaihtaa laatikon pudottamalla koneen apurunkoineen alas, jotta samalla pääsee turboon käsiksi helpommin. Siinä sivussa voidaan myös tarkastaa nelivedon "kriittisten osien" kunto.
Samassa remontissa tullaan vuotava syyläri korvaamaan ehjällä, ja öljytermarin juuressa oleva öljyvuoto korjaamaan. Pitää myös tarkastaa purkuauton hammastangon kunto. Mikäli se on kunnossa niin vaihdan myös sen.
Mitä tulee vähemmän olellisiin asioihin, niin olen vähän haaveillut ottavani nuo Canistot talvivanteiksi, mutta voi myös hyvin olla, että tuleva talvi mennään vielä Perfoilla.
Siinäpä suunnitelmat pähkinänkuoressa. Mitään kiirettä tämän kanssa en edes pysty pitämään, ja ensiaskeleet urakka saa todennäköisesti syyskuun loppupuolella, päivitellään tätä taas kun on jotain kerrottavaa. Päivitän myös aloitusviestin vastaamaan tätä päivää.
Loppuun pari huonolaatuista otosta tältä viikonlopulta:

