Noniin! Ei alkanut remontti syyskuussa, eikä ollut valmis jouluna... Noh, joulun alla tää projekti kuitenkin potkaistiin käyntiin.
Homma alkoi purkamalla tekniikka pois keulalta. Pienen pohdinnan jälkeen päätettiin, että se tekniikka tulee vallitsevissa olosuhteissa (matala talli, eikä autonosturia) helpommin ulos yläkautta. Operaatiota varten ympäriltä purettiin pois kaikki ylimääräinen lisätilan saavuttamiseksi. Lopputulema oli, että kone tuli yläkautta pois melko helposti. Jakolaatikko täytyi kuitenkin ensin irroittaa alakautta, sillä kardaaninlähtö oli niin paljon downpipen alla. Ilmastoinnin kompura ja kenno jätettiin keulalle roikkumaan, jotta vältyttiin järjestelmän uudelleentäytöltä. Konepellin pois ottaminen heti alkujaan helpotti myös hommaa. Alatukivarsien irroitus vetarien irroitusta varten tuotti aluksi vähän harmaita hiuksia, sillä pulttien avaaminen apurungon sisäpuoellta ilman koneen pientä nostamista on melko vaikeaa. Homma kuitenkin onnistui helposti kun konetta hieman nosti. Kuvia purusta:



Nostovaiheessa meinasi käydä köpelösti, kun rautatankokiristysliinaviritelmämme alkoi kallistua. Tilannetta paikattiin parilla lisäkiristysliinalla ja homma saatiin kuin saatiinkin hoidettua ilman kolhuja.



Seuraavaksi vuorossa oli vaihdelaatikon sekä turbiinin ja vetolevyn irroitus.

Tilalle purkuautosta kaksoismassavauhtis ja sille kaveriksi uusi LUKin kytkin.

Jakopääremppa oli tehty viimeksi 2011, joten päätin samaan syssyyn tehdä sen. Vaihdoin myös vesipumpun uuteen Aisinin valmistamaan. Hihnasarja oli INAn valmistama. Pari kuvaa:


Jakopäätä värkätessä huomattiin myös turbon toisen öljyputken olevan kostea lohkon juuresta, joten sinne laitettiin uudet kupariprikat.

Seuraavaksi oli vuorossa manualisoinnin vaatimien muutosten tekeminen auton sisätiloihin:
-Polkimien vaihto
-Vaihdevaijereiden vaihto
-Vaihdekepin vaihto
-Kytkinpolkimelle tuli laittaa tunnistin vakionopeudensäädintä varten, ja sitä varten haaroittaa sekä johdot että alipaineletku.
-Kytkimen pääsylinterin asennus.
Homma oli polkimien osalta melko vmäistä, sillä työskeltelyasento oli karmea. Hommaa olisi helpottanut ehkä kuskin penkin irroittaminen, tai edes se että olisi älynnyt ennen auton purkamisen aloittamista ajaa sähköpenkin aivan taakse.

Kuvia urakasta:




Seuraavaksi päätin uusia haurastuneet paine/alipaineletkut, suurin osa ohuista letkuista tuli uusittua.
Vanhaa:

Uutta:

Siinä alipaineletkuja uusittaessa pisti silmään kun virranjakajan alaosa oli öljyinen. No, jakaja irti, pyörijä irti ja tadaa:

Nokka-akselin stefa oli pompannut pois paikaltaan ja päästi öljyä läpi. Samalla päätettiin tarkistaa myös toisen nokan stefa. Se oli pysynyt paikallaan, mutta selvästi myös vuotanut. Molemmat stefat uusittiin.
Seuraavaksi käsittelyyn pääsi öljytermari. Se letkuineen puhdistettiin ja vaihdettiin uudet o-renkaat letkujen lähtöön ja myös letkujen toiseen päähän. Itse termarin moottorin puolen tiivistettä ei uusittu, mutta sille laitettiin kaveriksi ripaus tiivistemassaa.

Sitten olikin vuorossa jo vaihdelaatikon kiinnitys. Vaihdelaatikkoon uusittiin molemmat stefat. Jakolaatikon ja booriholkin kunto oli hyvä, joten sieltä selvisi helpolla. Jakolaatikkoon vaihdoin uudet öljyt sen ollessa irti.
Ennen tekniikan takaisinnostoa irroitin vielä turbon ja pakosarjan, sillä turbo vaatii huollon.
Purkuvaiheesta viisastuneena päätimme irroittaa ohjaustehostimen letkut etummaisesta kannakkeestaan ja työntää niitä alaspäin. Tällä tavalla saimme ujutettua tekniikan jakolaatikko kiinnitettynä sisään. Jakolaatikon kiinnitys oli paljon helpompi tehdä tekniikan ollessa vielä ulkona. Viisastuimme myös hieman nostimen käytön kanssa ja estimme liinojen liukumisen sekä pultein että jeesusteipein.


Tekniikka meni sisään helposti ja kasaustyö alkoi. Kasatessa huomasin, että myös vaihdelaatikon päässä oleva kannake on erilainen kuin automaatissa, onneksi olin säästänyt sen ja vaihto oli helppo. Ryömiessäni auton alle tarkistamaan kardaanin kiinnityksen mahdollisuutta huomasin jakolaatikon kardaaninlähdön stefan olevan märkä. Pyyhin sen ja tarkistin hetken päästä uudelleen ja sain todeta, että se vuotaa. Liekkö uusi jakolaatikkoöljy ollut sen verran juoksevampaa, että paljasti vanhan stefan heikkouden. Stefan vaihto auton alla olisi erittäin vaikeaa ja koska ei oltu ehditty kiinnittää muuta kuin pidempi vetari ja ilmastoinnin kompura, päätettiin nostaa tekniikka vielä uudelleen ulos. Tällä kertaa irroitimme myös koneen etupuolella olevan tärinäkumin, niin nosto sujui helposti.
Stefa oli tietenkin sen verran spesiaali, että sitä ei siihen hätään mistään saanut. Kävi sitten niin, että pukattiin auto ulos tallista, koska opiskelut toisella paikkakunnalla painavat päälle. Tästä jatketaan toivottavasti jo parin viikon päästä kun taas ehtii käymään kotipuolessa, missä auto on. Katsotaan mitä sitten saadaan taas aikaan.
Suunnitelmat/ToDo:
-Jakolaatikon kardaaninlähdön ja vetarinpuolen stefojen vaihto.
-Tekniikan nosto paikalleen
-Turbon huolto
-Flippiavaimen askartelu
-Peräöljyjen vaihto
-Kärähtänyt säteilylämmitin ja sen johto uusiksi
Pahoittelut pitkästä viestistä
