suuri ihme on tapahtunut! viikonlopun aikana oli akku mennyt niin tyhjäksi kun olla ja voi, ei mennyt aamulla edes virrat päälle ja kellokin oli pysähtynyt. tässä päivällä sitten apuvirran voimin lähti 240 käyntiin, ja yllätyksekseni huomasin että se ardicin kello alkoi toimimaan, kun oli siinä "00 0" jumitilassa ennen ja sitä ennen täysin tyhjää.
asetin kellon oikeaan aikaan, ajattelin että hienoa sai senkin nyt pelaamaan, mutta vähän epäilevästi ajattelin kuitenkin koittaa josko se lähtis oikeen pöhisemään.
painoin napista ardicin päälle, ja se minuuttilaskuri ilmestyi näyttöön niinkuin kuuluukin. mitään ei hetkeen tapahtunut, mutta sitten alkoi kuulumaan tasainen naps naps naps bensapumpusta, tosin taukosi se napsutus välillä. ajoin autolla n. 5min ja pysähdyin kaupan parkkikselle, ja OHHOH sieltä alkoikin tosiaan kuulumaan sitä pöhinää.
en tiedä mikä siellä alkoi käryämään, mutta kun se ardic läksi pöhisemään niin siitä "pakoputken" pinnasta nousi ihan sikana savua, ja sieltä liittymäkohdasta itse siihen ardic pönttöön. liekö vain paskat ja öljyt kärynny pinnalta pois, kun ei ole vuosiin käytetty.
muutaman minuutin se pöhisi, sitten pöhinä lakkasi mutta surina jatkui siinä pöntössä. surinakin loppui pian, ja sen jälkeen pientä surinaa tuli sellaisesta mustasta pienestä mötistä, en tiedä mikä tämä on nimeltään.
oli varmaan vähän sekava tarina, mutta kertokaa, toimiko se nyt niinkuin pitääkin, koska en tiedä/muista miten sen kuuluu toimia vaihe vaiheelta kun vuosia tosiaan aikaa
