Pistetäänpäs vähän juttua vuodesta 2003 saakka minulla olleesta käyttö-ja harrasteauton häilyvässä välimaastosta kelluneesta Volvosta. Tottapuhuen, luulin että minulla oli jo juttua täällä 740:stä mutta aikani turhaan etsittyäni ja ihmeteltyäni muistinkin, että tarinaa oli Volvolandian puolella.
Mutta itse asiaan:
Ajokkina on siis Volvo 740 Farmari 1989, B230F, automaattilaatikolla.
Varusteet: ilmastointi, ohjaustehostin, sähkölasit, kattoluukku veivillä, koirakalterit, tavaratilan peitto, 2 sarjaa 15” Turbo-vanteita, sarja Virgo vanteita.
Lampunpesurit. Taitavat olla jälkiasennetut.
Soitinasennukset kesken, kaiuttimet alkuperäiset.
Autossa lienee ollut myös sähköantenni, mutta on rikkoutunut? joskus.
Auton ensimäiselle omistajalle on myynyt Volvo Tourist & Diplomat Sales Helsinki, Finland, toimituspäivä on ollut 21.06.1989.
Ensimmäinen huoltomerkintä löytyy 22.08.1989 Kramer Motors Inc 969 mailin kohdalta Santa Monicasta.
Seuraava huoltomerkintä löytyykin Californian vuosien jälkeen 6000 mailin 10 000km) kohdalta 2.4.1991 Hartman Auto Vaasa. Tästä eteenpäin leimoja löytyy samasta Hartman AutoVaasasta 6.9.1999 saakka, jolloin mittarissa on ollut 80 492 mailia (129 000km). Eli maltilliset n. 13 000km/vuosi.
Tämän jälkeen auto oli ilmeisesti siirtynyt minua edeltävälle omistajalle.
Ostin auton pitkähkön etsinnän jälkeen toukokuussa 2003, kun mittarissa oli 125 250 mailia. (201 000km)
Haussa oli siis 740 farmari, 2.3 bensakoneella, mielellään turbolla, automaattilaatikolla ja mahdollisimman hyvillä varusteilla. Ja kilometrejä ei paljoa yli 200 000 km. Näinkin vähänajetun 80-90 luvun vaihteen mallin löytäminen näillä kriteereillä osoittautui yllättävän hankalaksi.
Vaan sittenpä tuli lankomieheltä vinkki työpaikkansa ilmoitustaululla olleesta ilmoituksesta: “myydään Volvo 740 Farmari-89, siisti ja ruosteeton, ajettu 201tkm.”
Ei kun soittamaan ja vielä samana iltana katsomaan. Myyjän pihassa odotti valkoinen kanttilaatikko. Positiivisina yllätyksinä USA-keula, siisti kori poislukien hieman nuhruinen takaluukku. Sama linja jatkui sisällä, penkeistä takapenkit ja apukuskin jakkara näyttivät ja tuntuivat lähes käyttämättömiltä. Ja alla uudenkarheat Nokialaiset, peltivanteilla tosin.
Myös se että autossa ei ollut koukkua, oli plussaa. Ei ole ollut vaunun veturina.
Koeajolle, putki pörisi ja etuiskarit olivat aivan loput. Toinen vilkunlasi oli rikki. Muuten kaikki toimi. Heti ensimetrien jälkeen oli tunne että tämä on meidän.
Turbo, nahkajakkarat ja alut jäi puuttumaan mutta muuten auto tuntui hyvältä.
Parin yön unien jälkeen puhelimessa tinkaus, kättä päälle ja kaupoille. Olin onnelinen käytetyn Volvon omistaja
Heti oston jälkeen tilasin uudet iskarit joka nurkalle ja keskipöntön, jonka maalasin mustalla kuumankestolla.
Purkaamo löytöinä tuli kaksi sarjaa uuden maalin saavia Turbo-vanteita peltivanteiden tilalle, koirakalterit ja yllättävän hankalasti löytynyt etuvilkun lasi. Sinisellä tiskillä meni vilkunlasia tiedusteltaessa kansio kiinni, kun ilmeni että kyseessä on USA-malli. Ei tunne kirjat.
Terveessä kunnossa olevan alustan massautin samana kesänä, samalla maalautin takaluukun jossa oli pieni “rupi” ja muutenkin luukun maalipinta oli nuhruinen. Maalipinta sai muilta osin kliinerikäsittelyn ja päälle vahaus.
Mukana tullut JVC CD-soitin vaihtui edellisestä Ooppelista jääneeseen Blaubunkt Minidisk-soittimeen.
Oljyt, suodattimet, tulpat, kallistuksen vakaajan puslat yms pikkunippeliä ja Volvo alkoi olla tanakassa ajokunnossa kiidättämään perhe keskivertoa kohti kesälomaseikkailuja.
Kesällä 2003 pian oston jälkeen.
Talveksi vielä toinen vahaus ja uudet Hakkapelitat.
Tämän jälkeen Volvolla on menty vuodesta toiseen säännöllisillä perushuolloilla ja ehkä normaalia käyttöautoa tarkemmalla huolenpidolla.
Öljyjä, suodattimia, nesteitä, lämpömittarin ja ylivaihteen releen tinausta, akkuja, jarrupaloja, koiranluita, jousia, iskareita, jäähdytin, vesipumppu, pyöränlaakeri, hihnoja, peili, jne....
Välillä Volvossa on ollut Shimonsin putkenpää ja Raidin puuratti mutta nykyisin mennään niin vakio putkella kuin ratillakin.
Kesällä 2005
2013 pikselöivä tuulilasi vaihtui uuteen. Oli pakko kokeilla lasiliikkeen pihassa ennen liikkeelle lähtöä, onko tässä tuulilasia lainkaan!
Samoin umpiot ja kaikki keulan vilkut ja parkkien valot vaihtuivat uusiin käyttämättömiin. Vaikuttaa yllättävän paljon auton keulan ilmeeseen!
2014 Pitkään etsitty tavaratilan peitto löytyi viimein purkamolöytönä. Puhdistusta, vähän silikoonia ja B-kuntoisena myyty osa muuttui uutta vastaavaksi A-kuntoiseksi.
Volvossa oli 2003 ostohetkellä peiton kiinnikkeet paikoillaan mutta itse peitto oli jäänyt jollekin 90-luvulla auton omistaneelle henkilölle tallin koristeeksi.
Keväällä kuidutin ja maalasin halkeilleen etulipan.
Tilasin E-Bayn kautta myös kirkkaat takalamput mutta nämä olivat paikoillaan vain pari kuukautta, jonka jälkeen pistin ne kiertoon. Alkuperäiset miellyttävät silmää paremmin.
Kaverin määrittelemätömälle tauolle siirtämästä 240 Volvosta siirtyivät 15" Virgot maalauksen kautta 740:n alle. Puuttuvat keskikupit löytyivät tämän foorumin kautta.
Syyskuussa, jälleen kohtuullisen pitkän etsinnän jälkeen 740 sai seuraajan kun 2006 mallinen juuri halutunlainen punainen V70 otti 740:n paikan perheen käyttöautona.
Tämä perheen uusin tulokas on joutunut kokemaan saman kohtalon, kuin edeltäjänsä: vahausta, huoltoa ja lätäköiden väistelyä.
740 oli talven 2014-15 lähes kokonaan tilapäisesti liikenteestä poistettuna. Maaliskuussa katsastus, auto liikenteeseen ja leimalle. Ja kesäkaudella satunnaista ulkoiluttamista.
Nyt heinäkuussa 2015,yli 12-vuotta oston jälkeen mittarissa on 161 000 mailia (259 000km) eli n. 58 000km on Volvon keulan yli tietä katsottu.
Volvo on vahattu joka kevät ja syksy, vahauksien välillä ei pesusientä ole säästelty. Ei se pesemällä kulu. Samoin imurin kanssa on käyty säännöllisesti poistamassa nuorison tuomaa hiekkakuormaa.
Vuotuiset ajot ovat olleet 4000-8000km. Talliremonttikesää lukuun ottamatta Volvo on saanut olla aina katon alla suojassa tuiskulta ja tuulelta.
Johtuen kävelymatkan päässä olevasta työpaikasta vuotuiset ajot ovat kertyneet lähinnä lomamatkoista, maitokaupassa käynneistä ja juniorien koulu-ja harrastekuljetuksista. Kontissa kulkevat kätevästi niin sukset kuin kitaratkin.
Koriin ei ruostepeikko ole päässyt iskemään. Toki elämän pikku jälkiä on tullut. Muutama pikkuklommo ja kiveniskemä korista löytyy, mutta ne ovat osa auton historiaa.
Kesällä 2015
Tulevaisuuden suunnitelmat 740:n suhteen ovat kallistumassa pikkuhiljaa vuoteen 2020 jolloin nykysäännöksien mukaan Volvo olisi museoikäinen. Tätä silmälläpitäen CD-soitin on jo poistettu ja hyllyssä odottaa mm. toimiva Volvon alkuperäinen kasettiradio ja ekvalisaattori.
Siniset, hyväkuntoiset koko-tai puolinahkapenkit ovat olleet kiikarissa jo vuosikausia, samoin hyväkuntoiset Volvon alkuperäiset kapeat lokasuojien kromilistat. Ehkä ne tulevat vielä joskus vastaan.
Mutta yksi asia on varma: tätä autoa en tule myymään koskaan.
