No niin, hitsinvitsiä väännetty kuljettajan puolen takakulmaankin näin isänpäivän kunniaksi

Lattian ja takahiekkapellin korjaus saa vielä jäädä seuraavalle viikonlopulle odottamaan vuoroaan.
Samalla vahingossa tönäisin pakoputkea, ja löysin pörpötyksen syyn. Takapönttö lähes irtipoikki hitsisaumasta...
Pienellä voimankäytöllä se putosi sitten kokonaan lattialle, mutta auton äänet eivät muuttuneet lainkaan. Kummallista.
Heihei pappamutka! Toistaiseksi

Koska ensi viikolle oli luvassa räntäkusipaskaa, niin päätin ehostaa rupiruosteisen vetokoukkuvanhuksen vielä viimeiselle matkalleen. Pihalle pikkupakkaseen ja lumihiutaleiden joukkoon hiekkapuhaltamaan siis.
Sepäs olikin lystikästä, koska ilmankosteus tukki jatkuvasti puhaltimen hiekkaventtiilin ja huurrutti puhallusmaskin linssin...
Onnistuin kuitenkin.
Samoilla vitutuksilla meni vielä takapuskurin hapettunut takapuskurin alumiinipalkkikin.
Korjasin vielä edellisen sepän turahitsaaman rasiankannakkeen, ja vieläpä niin hienosti että sehän hitsautui epähuomiossa ylösalaisin. Eli rasian kansi avautuu alaspäin
Ei hätää, porakoneessa on vielä reikiä jäljellä, niin saa rasian oikein perin.
Sitten kiireenvilkkaa epoksimaalia pintaan, kun kovin huokoinen pinta alkoi näyttää ruskettumisen merkkejä jo heti alkumetreillä.
Päälle vielä paikallisen rekkamaalaamon salaperäistä mustaa pomminkestävää maalia nupiksi.
Vetäisin epoksia ja pomminkestoa vielä puskuripalkkiinkin kun purkin pohjalle jäi kumpaakin pienet lirut.
Yhdet irtonaiset etutolpat ja takapuskurin iskarit puhaltelin lasikuulilla puhtoiseksi sisätilan lämmössä, ja sudin päälle samaa mystistä mustaa rekkamaalia.
Isänpäivän lounas- ja kahvitteluturneella kävin vähän makailemassa hangessa, ja sain saaliikseni vielä yhdet etutolpat jarruineen, sekä huomattavasti nykyisiä siistikuntoisemmat takapuskurin kiinnikepultit muttereineen. Saa nähdä mihin nämä sitten kelpaavat.
Samalta reissulta tarttui mukaan myös 80mm leveitä levysoiroja mankeloituna pyöreiksi. Ties mitä niistäkin sitten tulee

Viikolla harjoittelin taas pakettiautolla ajoa, ja ostin yhden ei-volvoyhteensopivan aluvannesarjan kokeiltavaksi. Kokeilu jää nyt kumminkin tuonnemmaksi, koska tunteja päivässä on rajallinen määrä.
Kuvapläjäystä luvassa sitten kun on jotain muutakin kuvattavaa kun puolikuivaa pohjamaalia.