Meillä tällänen nallukka.
Paras 200€:n ostos mitä olen ikinä ostanut. Rotuja pitäis olla labbista ja saksanpaimenkoiraa. Noutamisesta ja lapsien vahtimisen perusteella vois pitää paikkaansa.
Jouluna täyttäisi 10vuotta mutta nyt vanhuus tekee tehtäviään ja hengitys käynyt raskaaksi ja läähättää vaan.
Lähiviikkoina tulee hänen aika lähteä koska hänen ei tarvitse kärsiä sillä että pidetään vaan sillä ettei tulisi surua itselle tai perheelle.
Silmistä huomaa jo että alkaa olemaan tunnit täynnä.
Koskaan ei uskoisi noin vanhaksi kun niin leikkisä kumminkin vielä. Pallojen ja polttopuiden kanssa puuhailee. "hakee tallista itse polttopuita pureskeltavaksi"
Pitkän hyvän elämän elänyt ja monessa mukana ollut. Pihalla saanut olla elämänsä vapaana eikä kenellekkään ole pahaa ikinä tehnyt.
Ihan uskomattoman tottelevainen ja kaikki temput/komennot oppinut helpolla.
Lapsia rakastaa ihan älyttömästi. Niin naapurin kun myös omia. Lapset leikkii piilosta koiran kanssa. Yksi pitää koiraa ja muut juoksee piiloon.
Sit koira irti ja aina se löytää muksut ja muitakin vastaavia leikkejä niillä on missä koira mukana.
Kokoansa hän ei ymmärrä kun änkee syliin istumaan.
Musta suht iso koira säikyttänyt kulkukauppiaat ja ventovieraat pois kerjäämästä.
Kaksi nuorempaa lasta ei edes muista aikaa etteikö meillä olisi nallukka ollut.
Ihan älyttömän kova paikka koko perheelle tämä tuleva koska nallukka ollut kuin yksi lapsista.
Ollaan jo juteltu tästä koko perheen kanssa ja muisteltu hienoja hetkiä mitä ollaan saatu kokea nallukan kanssa ja niitä on paljon.
