Ollaan aikeissa ottaa kaveri meidän seefferille. Itsellä ollut aina yksi koira, kiinnostaiskin kokemukset miten kahden koiran kanssa? Varsinkin jos on uros ja narttu samassa huushollissa 
Eikös siinä ole vaara, että sikiää pentuja?

Meillä on kaksi urosta, aika rauhaisaa, kun on tarpeeksi eri-ikäisiä (7 kk ja 7 vuotta). Pentu tosin aina yrittää sitä vanhempaa haastaa, ja vanhus laittaa pennun kuriin, niin siitä tulee ainoaa ns. riesaa. Onneksi ollaan omakotitalossa, kun molemmat tykkää haukkua, jos tontilta kuuluu epämääräistä ääntä.
Tänään käytin pentua ajelulla, ja samalla reissulla käytiin metsikössä kävelyllä.
Molemmat oli päivällä kanssa vapaana pihalla peuhaamassa.
Vanhempi koira läksi sitten tasapuolisuuden nimissä kaljanhakureissulle kaveriksi autoon.
Koirilta menee aina hetki ennen kuin oppii tuntemaan omistajan auton äänen, jos ääni muuttuu.
Tällä viikolla kun ruuvasin Volvoon 3" putken takapöntön tilalle, niin koirat ei ole vielä tunnistanut äänestä, kun tulee pihaan niin parina päivänä ollutkin "yllätätys", kun astuu tuvan ovesta sisään.
