Metsästysreissuilla suolla käynnin jälkeen "karmeankarvainen saksanseisoja" on aika pitkälti sen näkönen että parempi olla takaloosteri suojattu, varsinkin kun suo- ja vesielementti ei ujostuta koiralla yhtään. Mettäreissun jälkeen pitää koira pestä puutarhaletkulla pihalla, muuten rouva ei päästä metsästäjiä pirttiin. Syönnin jälkeen koiran parta tahtoo olla "aavistuksen" likainen, pestävä aterian päälle jos sotkuinen sapuska. Vesikipolla koira ei kans käy huomaamatta, sen verran mittavasti parta luovuttaa vasseria kävellessä. Turkkinsa puolesta nypittävä rotu jos haluaa että koira edustavan näköinen/näyttelykunnossa.
Kaikesta vaivannäöstä huolimatta kotikoirana ja lemmikkinä rauhallinen ja leppoisa, äärimmäisen ihmisrakas. Isäntä miettii tämän koiran kans monesti että mitä minä olen tehny tuon uskollisuuden ja palvonnan ansaitakseni. Vaikka sohvakoiranakin hyvä niin ehdottomasti metsästävän isännän/emännän koira, riistaverinen koira kärsii jos se ei pääse tekemään sitä mikä sillä on geeneissä.
Nämä sotkuisuus näkökohdat koskevat myös Irlanninvesispanielia, joka viihtyy metsässä-kurassa-vedessä-missä vaan. Tuo turkissaan koko metsän mukanaan kämpille.

Luppakorvat sotkeutuvat kovin helposti syödessä, ja juodessa kastuvat.
Vaikkei meillä pitkään elellyt rotunsa edustaja ollut metästyskoirana niin paljon se silti koulutti yli-siisteyteen kallistuvaa frouva siihen suuntaan että kaiken ei tarvi olla ihan tiptop. Metsässä sen kanssa kun kuitenkin liikuttiin ja sai vipeltää irrallaan.
Schapendoes on kanssa lutuinen pikku partansa kanssa, juomisen jälkeen tulee mielellään kertomaan kaikille "kävin juomassa", pyyhkimällä partansa meihin. Ei niinkään tykkää rypeä kurassa mutta muutenhan tommonen karvaturri sotkeutuu kurailmalla, iloinen ja touhukas kun on niin jo pelkästään sisälle pääsy on hänen mielestään NIIN HAUSKAA että kuraeteisessä ehtii pyörähtämään piruetit ennenkuin ovi menee takana kiinni. Saattaa vähän kurat lennellä...
