Miittireissu meni joo ihan kivasti, kotona aamulla noin 9.35
Perjantaina käytin ahtoputkia irti maalausta varten ja vastoin normaalia käytäntöä, en laittanut asentaessa jarrukliineriä letkuliitoksiin. Sen seurauksena dumppien putken ja coolerin välinen silikoni luisti matkalla coolerista auki. Se puolestaan aiheutti sen, että remmin hihnapyörä kaivoi toisen dumpin kannen melkein puhki. Onneksi oli yksi irtodumppi ns. kaiken varalta matkassa ja vaihdoin siitä kannen.
Huvikseni ajattelin jo auton hommauksen aikoihin, että kokeillaan mitä LH:lla virittämisestä tulee. Meinasin laitella enemmän tietoa kunhan saa kunnolla mustaa valkoiselle, mutta nyt on siis ollut jonkin aikaa kiinni -016 immulle ja 870cc Dekoille tehty "arpalastu" turbon boksissa. Sytkälastussa pienemmät kuormitusalueet on muistaakseni B230F:n ja isommat B200FT tai 230FT:stä. Lisäksi kahdelta yläriviltä on isommista ennakoista vähennetty kolme astetta.
Miitin jälkeen tehtiin hieman säätövetoja LH:lla
(säätäjä tuo itsensä esiin jos haluaa). Muutama testiveto ensin kiinni olevilla palikoilla Ostrichin kanssa sekä hienosäätöä ja sen jälkeen vaihto -012 kiinaimmuun ja auton omaan -561 boksiin, sekin Ostrichin kanssa. Hiljalleen painetta ylös ja veto aina seis jos näytti menevän laihan suuntaan. Aika paljon sai peruskarttaan laittaa lisää soppaa, että pysytään 12-12,5 välimaastossa. Tuli todettua myös ahtopaineen käyttäytymisessä ilmiö joka ei ainakaan niin vahvasti ole tullut muissa esiin itsellä. Kolmosella oli 1,4bar, nelosella 1,5bar ja vitosella 1,6bar. Mitä suurempi vastus, sitä suurempi ahtopainekin. Seos pysyi kivasti kohillaan, mutta taisi 1,6bar paineella tulla sen verran enemmän vääntöä kuin odotin, että meni kakkosesta veivi poikki ja rojut pihalle. Mokoma kun antaa säädetyn paineen kuitenkin selvästi alempana kuin pelkän turbon kanssa ja HX40 ilmaa vähän tarjoaakin...
Onko tunnelin päässä valoa?

Hinurin kyydillä Juzin luo, jossa pikainen tilannearvio ja päätös vaihtaa siellä ylimääräisenä ollut B230 alakerta paikalleen samaa kyytiä. Aloitus siinä klo 19 paikkeilla ja auto ulkona käymässä lämpimäksi ilman remmiahdinta hieman ennen puoli viittä aamulla, josta matka jatkui takaisin kotiin. Ylimääräistä aikaa meni aika paljon mm. apuakselin laittamiseen vaihtoalakertaan, lohkolämmittimenvastuksen o-renkaan vaihtoon kasauksen jälkeen(sama operaatio kuin vanhassa alakerrassakin), öljylinjan ropun aukaisuun lohkon päästä, öljynpaluun tekoon, yhden kk-laakerin tarkastukseen ja muuhun sellaiseen. Ja kellonajasta johtuen ei työtahtikaan ollut kovin ankara, ettei tulisi turhia virheitä jotka vois aiheuttaa matkan katkeamisen ennen aikojaan. Oli niin mukava sää ajaakin

Juzille iso kiitos varaosista, tiloista ja auttavasta käsiparista

Männässä näkyy kuvassakin palotilan reunojen jälki, kannen moikkaamisesta. Kannesta juuri erottaa, että siellä on käyty ja pakoventtiilissä oli aivan pieni haamujälki joka lähti sormella pyyhkäisemällä. Puhdistusainetta palotilaan, eikä vajumista tapahtunut eli venttiilit kunnossa. Kansi lähti pakettina sarjojen ja turbon kanssa, yksin sen käsittely ois ollut hieman työläämpää käsipelissä
Kuvat vaurioista. Onneksi ei hajonnut ykkösen tai nelosen kohdalta, ois todennäköisesti hajonnut jo apulaitteitakin.
Muutenhan tämä onkin ollut täysin päivittäisenä käyttöpelinä ja homma jatkuu seuraavaksi remmin takaisinasennuksella. Sen jälkeen odotellaan säätöjen perusteella tehtyä lastua saapuvaksi ja penkkiin hakemaan millä paineella vielä uskaltaa oikeasti ajaa ilman H-profiileja. Ja siitä eteenpäin kun mennään, niin H-profiilien vaihto ja lisää painetta?
