Viime päivityksestä onkin näemmä vähän reilummin aikaa. S80 tilasin viime päivityksen jälkeen uudet renkaat, Nankang NS-2. Yllätti, että miten hiljaiset nuo ovat. Oikeastaan sen enempää tuolle ei ole tehty, kuin ajettu. Ahtimen puhdistin jälleen Mr. Musclella kun alkoi heittäytymään kovin herkästi vikatilaan kiihdyttäessä. Samalla aineella tuli puhdistettua toinen silmä. Kirvelee niimmaanp*rkeleesti, en suosittele kenellekään. Tuli samalla huomattua, että VNT:n tankoa on helpompi liikutella kun nappaa alipainekellolta letkun pois. Taas on ahdin tekohengitetty, odotellaan nyt millon tuo räjähtää


Jossakin vaiheessa alkoi tärinä vaivaamaan ja sen lähdettä yritettiin paikallistaa. Ensin vaihtui ulompi raidetangonpää hantin puolelta uuteen, ravistus vaimeni. Samalla kun putsasin ahdinta, päätin tsekata tuon vaihteiston tuen joka on etupuolella. Totesin tuon olevan kabut ja hain tiskiltä uuden alkuperäisen tilalle. Täristys vaimeni, mutta ei piru vie loppunut taaskaan. Jokunen tonni tuli tuolla ajeltua ja tonnin verran kärrynkin kanssa, kunnes tärinä alkoi taas pahenemaan. Loppujen lopuksi oli sen verran hurjaa, että 60km/h vauhdissa meinas paikat tippua hampaista. Näihin aikoihin heitin auton seisontaan. Jonain aamuna vaivauduin tallille katsomaan, että mikä tuota risoo. Etupää ylös ja renkaat pois. Kuskinpuolta ei tarvinnut kauaa ihmetellä, kun vika löytyi: vetarin sisänivel väljä.
Kuvaa klikkaamalla videoon
Kuvaa klikkaamalla videoonNyt sitten etsiskellään uutta vetaria. Virosta saisi S80 vetaria, mutta varaosanumeron perusteella tuo on kuitenkin S60/V70 vetari jotka taas Skandixin mukaan ei käy päikseen. Taas kun S80 vetarin varaosanumerolla 8251775 tsekkaa Volvopartswebstoren sivuilta, niin noiden vetarien pitäisi käydä päikseen

Eli pitäneekö tässä nyt sitten riskillä tilata etelähelsingistä vetari, ellei purkuvehkeestä löydy sopivaa. Muutakin remonttia autoon pitäisi tehdä ja tätä varten tilasin tukun osia kuten esim. jakopään hilut, moniurahihnan, iskarien yläpäät ja käsijarrun hilppeet.
960:llä tuli lähinnä vaan ajeltua, pestyä ja hiposteltua pikkujuttuja alkukesästä. Ensinnä hommasin harmaat orkkis kangasmatot, muoviset orkkismatot on ollu poissa käytöstä jo jokusen vuoden. Seuraavaksi hommasin rikkinäisen uudemman mallin kahvan, josta sain kilvenvalojen piuhat ja pohjat jo olemassa olevaan ehjään kahvaan. Maalasin kahvan Bilteman muovimaalilla mustaksi. Sen verran hyvältä tavaralta tuo vaikutti, että ens talvena taidan maalata puskurien mustat osat ja lipat tuolla kun alkaa tuo plastilak jo kulahtaa. Samalla kilvenvaloiksi päivittyi Bilteman ledit. Auslanderilta tuli tilattua hirvitarrat jotka liimailin samana iltana paikalleen.



Alkoi myös olla aika uusia renkaita. Vanhat alkoivat jo olla vaihtokunnossa, etenkin edessä. Samalla alkoi myös tuo etukumi pikkuhiljaa tympimään, kun profiili on omaan silmään ehkä pykälän liian matala joten päädyin tilaamaan Rotallan renkaat koossa 195/45 kun edelliset olivat 195/40. Uudet etukumit kun saatiin paikalleen, niin jouduin sipaisemaan siivun spacereista pois. 3mm noista muistaakseni lähti ja vielä saisi pienen siivun noista joutuu vielä ottamaan, jos halajaa alaspäin. Omaan silmään kyllä tuo muhkumpi kumi on huomattava parannus.



Näillä main heitettiin juhannusreissu ysillä Pohjanmaalle anoppilaan, samalla ajeltiin rinkiä pari iltaa Kalajoella. Metrejä kertyi mittariin reilu 1260km, keskikulutus oli siinä 12l/100km kieppeillä. Öljyä kului samalla reissulla vajaa pari litraa sekä kaasuläpältä lähtevä orkkis kumimutka antoi periksi. Onneksi patentilla päästiin Kalajoelta kotiin ja kotimatkan alkajaisiksi saatiin samalta paikkakunnalta vielä uusi kumimutka joten sai huoletta kaasutella takaisin Tampereelle.
Leima alkoi pikkuihljaa lähestymään ja mittaristossa roilotti ABS:n sekä SRS:n vikavalot sekä sisävalot ja mittariston kello ei toiminut. Mittaristosta oli yksi valo reunasta piemänä, jonka korjasin aikaisemmin kesällä joten ajattelin ainakin osan vioista ilmestyneen samalla kertaa. Joten ei muuta kuin sisusta levälleen jälleen. Sisävalojen ja kellon toimimattomuudelle löytyi heti syy: yksi johto oli sulaketaulun takaa irronnut. Mittaristoa tutkiessani en löytänyt selvää vikaa, joten löin sisustan läjään. Samalla vaihdoin hyllystä vähemmän käytetyn airbagin spiraalin vanhan tilalle sekä sijoitin PLX:n mittarin uudelleen soittimen alle. Samalla vedin kapeakaistapiuhan PLX:ltä väliaikaisesti orkkis lambdan tilalle nykyisen anturin hajottua. Jännitteen otin tälle jo aiemmalla kertaa fiksummin suoraan sulaketaulun takaa. Nyt kun anturi on hieman lähempänä ahtimia ja käyttöjännite vedetty fiksusti tuntuu mittari pelaavan paremmin ja nopeammin. Aiemmalla kerralla myös kytkin soittimen ns. oikein alkuperäisiin johtoihin. Jostakin syystä tuonne on jälkiasennusmankan kera vedetty omat piuhat suoraan akulta

ABS:n vika löytyi hetken Autodatan ohjeiden kera mittailtuani varoreleestä. Onneksi moinen rele löytyi vähän vähemmän käytettynä pihalla makaavasta varaosa-autosta. Sisusta läjään ja leimalle.

Ei mennyt kerrasta läpi leimalta, käsijarrun ero oli 74%. Koska käsijarrukengissä oli hyvin pintaa, päätin hitsata "h-rautaan" lisää tavaraa. Ensi talven aikana voisi hankkia taakse uudet jarruhilut, alkaa jarrupalat ja levyt näyttämään jo hieman vanhentuneilta. Leiman jälkeen kävin pyöräyttään uudet takapyörät, Rotallan 205/45 vanteille. Toisessa vanteessa oli jo muutaman vuoden maannut paikka-aineet, joten se tuli liimattua samalla uudelleen. Näiden kanssa mittarivirhe pieneni ja kierrokset laski hieman matkassa, joten hyvä parannus ulkonäköön sekä mukavuuteen. Nyt vaan melkein joutuu takaa spacereistakin sipasemaan sorvissa pienen lastun veks, jotta nuo asettuu kivemmin.



Nyt aletaan pikkuhiljaa olemaan tässä päivässä. Viimeisimpänä tuli tehtyä pienen pieni huviajelu päivän aikana, jossa mittariin kertyi reilu 500km. Matkan varrelta muutama kuva, samalla otan arvauksia vastaan missä kuva on otettu





Seuraava homma ois melkeinpä venttiilikopan uudelleen liimaus, sen verran reippaasti tuntuu hikoilevan jo öljyä. Samalla vois ölpät vaihtaa uusiin. Mitään sen kummempia ei tälle kesälle oo tiedossa, spacereista varmaan siivu pois ja yleistä hipostelua sieltä täältä. Uusi lambda-anturi pitää laittaa tilaukseen ja vaihtaa vielä kesän mittaan.