Arvon foorumilaiset. Esitellään nyt meikäläisen S40.
Eli vuoden 2000 mallinen Volvo S40 T4 phase 1.5.
Eli ko Auton ostin uutena 16 vuotta sitten. Väriksi otin hopean harmaan ja varustelistalta ruksin busines- ja sport-paketit. Oli muuten hienoa aikaa, auto oli pakasta vedetty ja mies nuori!

Vuodet kuluivat ja Volleen tuli kilometrejä kovaan tahtiin. Vuonna 2005 kun mitarissa oli noin 190 000 km alkoi alusta olla niin veltossa kunnossa että alle vaihtui kw. Samalla piristin ulkokuorta kirkkailla äärivaloilla. Kun alustapuoli parani kertaheitolla toiseen ulottuvuuteen, alkoi parempi kulkupuoli houkutella. Otin helpon, joskaan en parasta vaihtoehtoa, auto kävi DOC Powerin käsittelyssä ja sai BSR:n putken alusta loppuun ja samaisen firman lastun. Hetken tuntuikin että auto kulki taas suht pirteästi. Kuitenki olo oli että ei tämä oikein riitä ja aloin katselemaan jatkojalostus vaihtoehtoja X40Fin.com foorumin kautta.
Vuodet vierivät taas, sekä mies että auto vanhenivat. Päästiin vuoteen 2010, autossa mittarilukema 290 000 km. Kulkupuoli tuntui jo todella laiskalta ja X40fin-foorumin kautta osasin jo etsiä oikeaa apua autolle. Otin yhteyttä Samppasporttiin ja päädyin että palikoita uusitaan reippaammin. Tehtiin diili Samppasportin kanssa että koko hoito tehdään heidän kautta. Turboksi tuli uusi Mitsun 19T, enemin nokat, cooleri, bensapumppu, suuttimet, S.A.M- kytkin, SPM-kanget yms hilppeet kiinni ja Samppasportin toimesta Karalalle säätöihin.
Pian tekniikan päivityksen jälkeen sai myös KW väistyä alta. Alustasarjaksi vaihtui 320 tkm:ssa D2 alustasarja ja uretaanipuslat eteen ja taakse. Nyt auton alusta on kyllä niin kova ettei sillä mielellään enää sorateillä / nupulakivillä ajele. Mutta tasaisilla tieosuuksilla tai radalla elementissään.
Autohan on ollut koko historiansa todella ongelmaton kulkine. Nyt mittarissa on yli 400 tkm joten "raskaammin viritettynäkin" on sillä jo rullattu +100 tkm. Matkalla on hajonnut mennyt lähinnä kulutusosia ja sitten tietysti puolia, ilmamassamittareita yms kuluviksi osiksi muuttuvia...

Autohan palveli minua ensimmäiset 5-vuotta ympärivuotisena käyttiksenä mutta nyt siis enää kesäkäyttis / harrasteauto. No, eipä nuo minun harrastelut sinänsä kummallisia ole mutta mailin ajoissa olen pari kertaa käynyt ja vrcf:n ratapäivillä ulkoiluttamassa autoa radalla. Lähinnä ajot kuitenkin siis normikäyttöä, kotoa töihin ja lapsia päiväkotiin. Mihin nyt ihmiset autoa käyttävätkään.
Jep, Tässä vielä auto pähkinän kuoressa;
Alusta ja jarrut
-D2 alusta ( korkeus- & jäykkyyssäädettävä )
-uretaanipuslat
-Volvon oma poikkituki
-takavakaaja vaihdettu jäykempään
-Volvon vakio jarrut teräspunosjarruletkuilla
Kori
-kirkkaat sivuhuomiovalot
-Volvon alkuperäiset tummaoptiikka xenonvalot
-phase 2 mallin kirkkaat takavalot
-Volvon XC-maski
-tectyl ruostekäsittely vuonna 2003 ja uusintakäsittely 2008
-maalattu yli alkuperäisellä värillä vuonna 2013
-BTCC tarrasarja 2019
-BTCC tyylinen takasiipi 2019
Vanteet ja renkaat:
-17" OZ Crono HT
-Michelin Pilot Sport 3/4 215/40
Tekniikka:
-Mitsu 19T
-suuttimet boschin vihreät
-Enem nokat
-keulacooleri
-255-Walbro
-S.P.M kanget
-SAM kytkin
-Quaife ATB lukkoperä
-vaihdevälin lyhennin
-JT 3" putkisto 100 CEL katilla
Tällä kokoonpanolla jarrutettiin pari päivää sitten Karalan penkissä 318 hv ja 430 nm johon allekirjoittanut on kyllä enemmän kuin tyytyväinen.
"Hifit ja sälät"
-Kenwood 9230DAB DVD/Navi
-Onepro digiboxi
-Veba mirrorbox
-Alpine 7" näytöt niskatuissa
-SPL vahvistin ( en muista mikä ), 5,25 erillissarja edessä ja 12" subi kontin kylkeen integroituna.
Nykyinen ulkoasu;

Entinen ulkoasu;
