Iltaa arvon herrasväki. Minulla on ollut omistuksessani vajaa puoli vuotta 1995-vuoden 2,3 T5 850. Muutama satakilometriä sitten, rupesin havaitsemaan lyhyissä ajovaloissa pientä kirkkauden aaltoilua. Eli valoteho himmeni, kirkastui ja taas ihmmeni jne... Tämä aaltoilu oli juuri ja juuri havaittavissa. Ja tätä kesti tosiaan sellaiset 200km kunnes yhtenä iltana kotiin tullessani toinen etuvaloista pimeni, samalla syttyi SRS ja ABS valot. sekä kun vilkutin suuntavikkua oikealle. jostain sisälle kuului pieni ylimääräinen napsutus/nakutus saaman tahtiin "vilkutuksen" kanssa. Seuraavana aamuna käynnistin volvon ja huomasin ettei toinenkaan etuvalo palanut. kytkin tielle päästyäni pitkät, jolloin ensiksi sammui ensimmäinen, ja sitten myös toinen. Lopuksi myös sumuvalot sammuivat.
Nyt Kysyisinkin teiltä viisaammilta mistä te lähtisitte minun tapauksessa vikaa etsimään? Sulakkeet tsekkasin ja oli ok. Seuraavaksi ilmeisesti releet? Osaatteko valaista mitä relettä kannattaisi lähteä vaihtamaan ja missä se/ne releet sijaitsevat?

Nöyrästi kiittäen untuvikko