Nojaa, tuli nyt sitten aloitettua pitkän harkinnan jälkeen tänne päiväkirjan / tarinan kertominen aiheesta olipa kerran rahareikä (eikö nämä autot aina ole) tuon oman ysin kanssa itselle muistoksi, mutta myös mahdollisille lukijoille. Kirjoitellaan siihen asti kun on kirjoitettavaa. Koitan pitää kirjaa osien hinnoista yms ja päivitellä niitä sitä myötä mitä autoon tulee hommattua, jos tulee, jotta nähdään KUINKA iso rahareikä tämä on loppuen lopuksi ollut.
Elikkäs tarkotuksena oli käydä Kiteeltä hakemassa punainen 16v 940 farkku, joka osoittautui sellaiseksi joka ei vastannut odotuksiani myyjän puhein.. Koeajon jälkeen tuli päätös, että jäi ottamatta, rek nro. CBF-XXX.
Tämän jälkeen kaverin (Alexir) kanssa hieman kirottiin, että prkl 300km~ ajettu turhan takia. Noh.. autoahan tässä lähettiin hakemaan niin eiköhän jotain löydy matkanvarrelta kotio päin.
Käytiin syömässä jossain ABC:llä siellä tienoin ja nettiauto lävähti puhelimistamme auki ja aloitimme tutkimisen sopivista vaihtoehdoista. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme tuohon ysiin joka löytyy tänä päivänäkin pihasta. Olin kysellyt autosta nettiauton puolella aikaisemminkin ennen kuin lähdimme Kiteelle katsomaan sitä 16v 940, M47 laatikko turbo volvossa epäilytti silloin jo jonka takia ei kyseistä pirssiä lähetty heti hakemaan.
Soitto myyjälle joka olikin ilmeisesti sukulaisena häissä samalla hetkellä kun olisi autoa pitänyt mennä katsomaan. No ei siinä myyjä antoi osoitteen, että sinne vaan autoa silmäilemään parkkipaikalle. Menimme parkkipaikalle ja auto oli OK näköinen ympäri ämpäri, eli ei sanottavaa omaan mieleen. Tämän jälkeen myyjä tarjoutui myymään auton häiden aikana, ainoa vaan, että piti hänet käydä hakemassa hääpaikalta. No eikai siinä sitte, käytiin noukkimassa myyjä lähistöltä ja käytiin koeajoa yms suorittamassa ysin kanssa ja siinä sitte tuumailtiin yhdessä otetaanko vai ei. Eipä siinä muu auttanu kun kaivaa kättä taskuun ja rahat tiskiin, myyjä takaisin hääpelipaikoille ja ysillä huristelu kohti kotia alkoi. Talvirenkaat jäivät myyjälle, koska niitä ei kerennyt hakemaan, olivat kuulemma huonokuntoiset yms.
Pikainen Info paketti autosta tällä hetkellä ja total rahan kulu kaikista osista yms mitä hommattu:
Osat: 3 080,5€
Työt / Palvelut: 815€
Osat + Työt yhteensä: 3 895.5€
Auto vuosimallia 1995
Moottori B230FK
16T
Portattu pakosarja
3" Downpipe
012 3" "Ferrari" IMM
380cc suuttimet
Bensapuolen lastu
Tässä kutakuinkin ensimmäinen kuva autosta vuonna 2014 sen oston jälkeen Imatralla Imatran ABC pihassa? ja mittarissa komeili noin 438 000km~.

Päivitän tähän aina tämänhetkisen kuvan kokonaisuudessaan otetusta autosta eli nykyhetki
Kotipaikkakunnalle kun saavuttiin niin pitihän siinä sitten vähä pyöriä kaupungilla ja hups heijaa, M47 sanoi poks.
Siinä sitte vklp aikana äkkiä uusi laatikko etsintään ja eipä aikaakaan, kun löytyi "uusi" M47 kiinni laitettavaksi hintaan 100€~ pk-seudulta. Nokka kohti pk-seutua ja M47 konttiin.
Lähipäivinä toimitin auton foorumilla pyörivän nimimerkki TTracing:in pihaan. Autolla pystyi ajamaan vielä 4 vaihteella, mutta kunnon meteli ja pauke lähti... TTracing tarjoutui vaihtamaan laatikon olikohan 50€ seteliä vastaan jos en väärin muista, kiitos hänelle!
Tämän jälkeen auto toimi taas moitteettomasti oman aikansa.
Muutamia kuvia vuodelta 2014:


Ensimmäinen autoni ja nykyinen autoni vierekkäin




Auto sai myös tummennukset ikkunoihin jonkin ajan kuluttua, takaikkuna ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä tummennettu vaikka vuodesta 2014 se on ollut jo suunnitelmissa...

Josko tänävuonna sitten...


Talvi tuli ja oli vanteiden ja renkaiden oston aika, sain kaverilta 960 "torttu" vanteet ja nastarenkaat 140€ hintaan. Spacerit ostettiin 50€? hintaan (en muista) jotta vanteet saatiin alle.

Siinä tuli sitten talvi 2014 ajettua tällä autolla.

Koitti kesä 2015:
Porissa Yyterissä tuli pyörähdettyä emännän kanssa, päivä ennen matkaan lähtöä YKK-anturi sanoi itsensä irti, joten se täytyi nopeasti hommata paikallisesta Motonetistä 40€.

Yyterissä
Koitti syyskuu ja M47 sanoi poks. "Uusi" M47 hommattiin hintaan 70€ ja tuttuni asensi sen 80€~ hintaan.
Talvi 2015 koitti vähän yllätellä vaikka talviauto olikin jo hommattu sitä varten.

Kaverukset parkissa

Koitti kevät 2016 ja tuli ostettua Janicol Racingilta Elringin yläpään tiivistesarja ja Contitech jakopää setti. 176€ maksoi.
Siniseltä kävin hakemassa alkuperäisen vesipumpun hintaan 140€.
Myös VRCF kilventaustoja tuli ostettua DaddyCoolilta 2kpl, kiitoksia hänelle hintaan 32€.

Sitten koitti taas hetki jolloin emännän luota olin pienellä kiireellä menossa katsomaan MM-finaalia jääkiekossa, kun Suomi kerrankin sinne oli päässyt. Kotikaupungissa pitsa kainaloon ja kotio päin, matkalla kotiin M47 sanoi poks. Pääsin taas ajelemaan 4:llä vaihteella kotiin auton parkkiin ja katsomaan jääkiekkoa.
Tässä vaiheessa tuumasin, että eiköhän nuo M47 ole nähty jo. Alkoi M46 metsästys joka löytyi kardaanin pätkän kera Hämeenlinnasta hintaan 130€~. Releen ylivaihteelle hommasin myöhemmin 10€. Paikallisessa nyrkkipajassa asentivat laatikon hintaan 128€ jonne selvisin juuri ja juuri ajamalla, sähköt jäivät kytkemättä laatikolle siinä vaiheessa, eli 4:llä vaihteella mentiin jonkin aikaa.
Tuli myös käytyä Ahvenistolla kesämiitissä, hauskaa oli vaikka radalle en liian kovien äänien takia päässytkään ja auton historiasta sain lisää tietoa. Eräs kaveri tuli siihen jutulle ja totesi, että "Tiiätkös mitä, mä oon ollu maalamassa tätä autoa." Vaihdettiin siinä sitten muutamat sanat ja hän ihmetteli, että on ihmeen hyvin maali pysynyt auton päällä huonoista maalauksen olosuhteista riippumatta. Kuuleman mukaan -25 asteen pakkasessa maalattu hallissa siten, että lämpötykillä halli 40 asteen lämpöiseksi ja nopeasti maalit niskaan. Auto maalattu siis vuosien 2010-2013 välillä tarkkaan en tiedä Rebel Blue 619 värikoodilla. Sama kaveri joka auton omisti maalauksen aikoihin asensi autoon myös keula swapin 960 Volvosta, myös takapuskuri, ovenkahvat, peilit ja takavalot vaihtuivat 960 Volvon osiin. Hän myös swappasi auton automaatista -> manuaaliksi.
Ahvenistolla

Siitä seuraavaksi näin internetin ihmeellisessä maailmassa kaukokäynnistyksellä päälle lähtevistä autoista videoita ja tuumasin, että tämmönenhän olisi pop.
Ebaysta lähti tilaukseen Avitalin hälytys ja kaukokäynnistys setti (Avital 5303L 2-Way LCD Remote Start Car Starter & Alarm Security System W/D2D), hintaa tuli tulleineen yms yhteensä 150€.~ Jälleen kerran tuttuni joka on töissä Autoalarmilla niin asensi setin minulle ja kytki M46 ylivaihteen sähköt ja samalla maalasi myös maskiin mustat plastidipit niin ei kromi paista silmään hintaan 200€. (Tekevät samanmoisia häly asennuksia 600€ ilman kaukokäynnistystä firmassa).
https://www.youtube.com/watch?v=2g6F6VJWXAQ Video kaukokäynnistyksestä
Kuvia kesältä 2016 Alexirin nappaamina







Nyt alkaa lähentelemään nykyaikaa eli talvea 2016 ja alkaahan tässä jo kevät pukkaamaan vuotta 2017. Auton virittämisestä ei ollut mitään suunnitelmia aikaisemmin, Tonin bensapuolen lastu ja ahdot 1.3 kilossa oli autossa sitä ostettaessa, ja se on kelvannut vallan mainiosti, pyörä on typeryyksiä varten, jos sitä täytyy tehdä. Suunnitelmissa oli kuitenkin kansipahvin vaihto ja kannen plaanaus talven aikana ja mahdollinen turbo päivitys.
Siihen liittyen tuli pieni muutos syksyllä 2016, kun kaverini ja foorumilla nimimerkin omaava Alexir linkkasi myynti-ilmotuksen 16T turbosta, portatusta pakosarjasta ja 3" downpipestä minulle ja oli, että koskas haetaan. No eipä siinä sitte, pienen innostuksen myötä tuli haettua paketti Kotkasta hintaan 450€ kiitos Miro678 turbosetistä. Tiedossahan oli kuitenkin kansijumppaa, niin samallahan se ahdinkin päivittyy bolt-on mallisesti kiinni vaivatta.
Tämän jälkeen 2016 talven aikana ja nyt 2017 kevään aikana on hommattu 012 3" "Ferrari" Imm, kiitos nimimerkille Holsteeni hintaan 80€ (aidon 012 Imm ostan jos jollakin sellainen pyörii ilmoitusta vaan).
Ostin ensin myös 5kpl sinisiä 375cc S60 T5 suuttimia 80€, jotka Tonilta myöhemmän tiedustelun perusteella olivat liian pienet tulevaan tekniikan kokoonpanoon, joten tämä johti siihen, että ostin 4kpl vihreitä kiinan 440cc suuttimia ja bensapuolen lastun "SToni" (saksasta tilattu teettämällä aikanaan 16T turbolle, 012 3" Immulle ja 440cc suuttimille) nimimerkiltä Oski, kiitos hänelle yhteishintaan 130€. Myös nokan tulin ostaneeksi kun sekin irti oli projektin aikana, VX3 tuli tilalle 60€ hintaan, nimimerkki Exclusivelle kiitos siitä.
Tästä lähettiin jokunen aika sitten
Auton herättelyä talliin ajamiseksi



Palikoita yms osasta

Vakio turbo 13C

Tässä vaiheessa kirjottelua alkaa työpäivä lähenemään loppuaan, joten jatkelen huomenissa tämän postauksen muokkaamista ja jatkan lähi kuukausien tapahtumista. Kiitos ja kuittaus tässä vaiheessa.
*EDIT*
Poltteli topiikin alkupostauksen kirjottelu sen verta kotosalla, että pakko jatkaa.
16T etuveto Volvosta

Hopsan, kansi löysi tiensä pöydälle

Ja näin paljastui hieman koneen syövereitä, sylinterit yllättävän hyvässä kunnossa (pientä kulumaa / kynnystä tietenkin näin tällä hetkellä 465 000km ajetuksi turbo Volvoksi), eikä männätkään ole karstoittuneet päältä.

Kansi lähti huolellisen putsailun jälkeen paikalliseen metallipajaan (WD Steelworks) plaanattavaksi 70€ hintaan. Keskellä oli monttu, joten 0.20mm höylättiin kannesta veke.
Kansi kotona taas

Hattu hujahti takaisin paikoilleen ja lohkolle näytettiin bräkleen + tiskiharja komboa, samalla imusarja laitettiin kanteen kiinni

Sen jälkeen vedettiin apulaitehihnat kylmästi poikki puukolla ja laitettiin uutta tilalle samalla kun jakohihna vaihdettiin. Ilman ongelmia ei säästytty senkään kanssa, kampiakselin pultti istui todella lujasti kiinni, joka avattiin loppuen lopuksi ottamalla bensapumpun sulake irti ja starttia pyöräyttämällä, kampiakselin hihnaratasta / lautasta pois kammetessa otti tuo alempi hihnapyörä osumaa itseensä, kuvassa näkyy myös turbon öljynpaluun lohkoon menevä stefa, sekin repesi "uuta" turbopakettia asennettaessa. Stefa korvattiin 2:lla sopivan kokoisella O-renkaalla.

Koska uutta hihnapyörää ei ollut heti saatavilla meni pakosarja turbon kera paikoilleen ja downpipeä sovitettu myös

Alexir kävi hakemassa lähistöltä "uuden" hihnapyörän, kulut maksettiin puoliksi (hänellä lipsahti tuo hihnapyörä rikki, tarjouduin maksamaan puolet, koska on kuitenkin ollut sen verran merkittävä tekijä tässä kansijumpassa josta kuuluu iso kiitos hänelle, kun kovasti lupaili, että olisi voinut koko osan maksaa). Hihnapyörällä oli hintaa 30€

Hihnapyörä löysi tiensä paikalleen ja näin saatiin jakopää ja apulaitehihnat kasattua, pientä ongelmaa oli löytää kampiakselin hihnapyörälle / lautaselle oikeeta paikkaa, kun se kohdistus tappi on katkennut aikasempien omistajien toimesta. Ahtoputket kiinni, jäähdytinnesteletkut kiinni, nokka kiinni, venttiilikoppa kiinni, lambda kiinni downpipeen, uudet suuttimet ja suutintukki kiinni, etuvastuksen piuhat poikki ja yhteen, jäähdytinnesteet sisään, vanha Imm holleille, bensapumpun sulake kiinni ja virrat päälle tarkistaaksemme vuotaako suuttimet ja onko kaikki OK.
Suuttimista 2 takimmaista päästi bensaa läpi konehuoneen puolelle joihin sitten vaihdettiin paremmat O-renkaat niin vuoto loppui.
Tämän jälkeen kaikki oli valmiina, rukoiltiin allahia ja kummarrettiin kohti mekkaa ja väännettiin virta avaimesta, auto hörähti kuin hörähtikin tulille hetkeksi jonka jälkeen sammui. Noh, ei muutaku uusiks käyntiin ja alkoi savuttaa todella paljon turbon kohilta öljyvuodon ja jäähdytysnestevuodon takia, ei muutaku auto pois käynnistä ja tutkimaan. Uudet kuparipirkat oli laitettu turbon ja jäähdytinnesteen tulojen banjopulttien ympärille, mutta nämä olivat ilmeisesti liian isot / holot, homma korjaantu sillä, että otettiin vanhat kupariprikat toiselle puolelle banjopulttia ja uusi toiselle puolelle. Tällä saatiin vuodot kuriin ja uutta yritystä starttauksen suhteen.
Auto saatiin käyntiin ja vuotoja ei ollut muuta kuin öljyn täyttökorkki vuotaa reilusti

täytyy leikata paksu tiiviste korkille niin ei siitäkään sotke konetta enempää enään.
Kun auto oli todettu käyntiin lähteväksi laitettiin uusi lastu kiinni.
Ohjainboksi jossa kiinni Tonin lastu (sijainti apparin jalkatilassa hanskalokeron alapuollella "seinämässä")

Ilmeisesti 2 vuotta ennen auton minulle tuloa oli lastu asennettu

Tältä näytti paikalle menevä lastu

Auto käy nyt hyvin kierroksilla, mutta tyhjäkäynti on vielä vähän jännä. Mahdollisia ahtovuotoja ja / bensan / sytkäpuolen "vikoja" tutkitaan.
Nyt aletaankin jo tässä vaiheessa elää nykyhetkeä auton suhteen, joten tähän postaukseen päivittelen hintoja vielä kohilleen ja sellaisen nopean infopaketin niille ketkä eivät jaksa turhia jorinoita kuunnella. Konehuoneesta nappaan nykyaikaisen kuvan tänään tai huomenna.
Konehuone kuva tällä hetkellä

Tällä hetkellä suunnitteilla olevia osia / tulevia osia / ehostuksia:
3" putkisto katille paikka tehtynä, että saa vaihdettua leimalle katin kiinni helposti
JR11 Silver Machined värillä olevat vanteet kesäksi eteen 8,5" leveät 18" ET 35 jolle 215/40/18 renkaat ja taakse 9,5" leveät 18" ET 30 jolle 225/40/18 renkaat. Jos mahtuu pyörimään ilman lättyjä niin antaa mennä, jos ei, niin laitetaan ne lätyt sitten.
Spoileri
Takaikkunan päälle "lippa" [X]
Helmoihin add-onit ruosteiden hävityksen jälkeen, ettei jää muhimaan alle / yleiskuntoisesti ruosteiden osalta auto paremmaksi
Takaikkunan tummennus
Ruostereikä apparin oven alapuolelle helmaan viime leiman leimasedän käsittelyn jäljiltä [X]
Äänenvaimennin
Tupakkamuovi kuskin oveen [X]
Innovate MTX-L laajakaista seosmittari [X]
Puolinahka tai täysnahka sisusta
Sähkölasit
Isompi välijäähdytin
Ostettujen osien hintoja mitä muistissa:
016 Imm 100€
385cc suuttimet 5 kpl 80€
Ilmansuodatin 12€
Ykk-anturi 40€
Virranjakajan kansi + pyörijä 47€
Tulpat Bosch Super4 WR78 26€
Vesipumppu alkuperäinen siniseltä 140€
Turbo + pakosarja + 3" downpipe 450€
Lastu 55€
440cc suuttimet 75€
M47 100€
M47 70€
M46 130€
M46 rele 10€
012 "Ferrari" Imm 80€
Hihnapyörä 30€
Avital kauko käynnistys / hälytin järjestelmä 150€
Pehmustettu kyynärnoja mukitelineellä 50€ + vanha vaihdossa
Kynä / kolikkoteline kojelaudalle 45€
Spacerit 50€
"Torttu" vanteet 140€
Vx3 60€
Sisävalojen ovikytkimet hälytykselle 25€
Kontin "ovikytkin" siniseltä 22€
Elring yläpää tiivistesarja ja Contitech jakopää sarja 176€
Öljynsuodatin alkuperäinen 10€
Termari 10€
Akku Sznajder-SilverPremium 80Ah/760A 110€
VRCF kilventaustat 2kpl 32€
Jäähdytin 124€
Toinen OEM vesipumppu Volvolta (takuuseen)
Pakoputkitarvikkeet 68€
Katsastus 77€
Ylävesiletku motonet tarvike 20€
Oikea etujarrusatula Girling 89€
Innovate 3844 MTX-L Wideband O2 AFR UEGO gauge kit 172€
Työt / Palvelu hintoihin päivitelty katsastuksen jälkitarkistus (20€) ja ilmastointihuolto (40€) vuodelta 2017 sekä käsinpesu (20€) 2018 alkuvuodesta.
Uusi rekisterikilpi taakse 6,50€
NF Parts (Nordic Forums) käsijarrukengät, Brembo takajarrulevyt sekä palat (75€)